keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Malediivit eivät uppoakaan





Helsingin Sanomien viikonvaihteen kuukausiliitteessä oli hyvä kirjoitus merien pinnan noususta prof. Folke Stenmanin kirjoittamana kommenttina "postissa" ss. 20-21 (valitettavasti tekstiä ei digilehdestä pysty copy-pasteamaan tänne).

Alarmistivihreät ovat tapansa mukaan yrittäneet mustata prof. Mörnerin, maailman johtavan merenpinnannousun tutkijan mainetta mm. viittaamalla tämän "taikavarpuharrastukseen". On muistettava, että monella omalla alallaan huomattavalla tiedemiehellä on saattanut olla omaan alaan liittymättömiä harrasteita, joissa he eivät edusta alaansa, vaan ovat aivan tavallisia ihmisiä kuten me kaikki. Mm. kemian nobelisti Linus Pauling erehtyi "C-vitamiinisotaan" väittäessään askorbiinihapon olevan ihmelääke kaikkiin mahdollisiin vaivoihin. On myös hyvä muistaa, että prof. Mörnerin mainetta "loi" lavataikuri James Randi, kun Mörner ei suostunut humpuukitestiinsä. Pitäisikö meilläkin tiedemiehen todistaa pätevyytensä "Big Brother"-ohjelmissa?



HS digilehti

tiistai 12. tammikuuta 2010

Uusi jääkausi uhkaa?






Arktisen kesäjään määrä on kasvanut 409 000 neliömailia tai 26% vuodesta 2007. Tämä
fakta, jonka US National Snow and Ice Data Center kertoo, on kovasti ristiriidassa alarmistien lämpenemisteorian kanssa !


dailymail


"According to the US National Snow and Ice Data Centre in Colorado, Arctic summer sea ice has increased by 409,000 square miles, or 26 per cent, since 2007 – and even the most committed global warming activists do not dispute this"

Myös venäläiset tutkijat uskovat, että meitä uhkaa pikemminkin uusi jääkausi, kuin lämpeneminen:

Pravda

maanantai 11. tammikuuta 2010

Nyt se alkaa - ilmastokriittiseen blogiin pääsy estettiin Britanniassa !

Noin, nyt alamme lähestyä Orwellin "1984":aa ! Australialaisen Tri John Rayn ilmastokriittiseen blogiin on estetty pääsy Britannian julkisilta palvelimilta, kuten kirjastot, nettikahvilat jne.


Dr.Ray´s blog


Britannian, yksilön oikeuksien esitaistelijan kohdalla tämä on todella pelottava asia. Enteellistä on, että "1984":n kirjoittaja George Orwell oli britti.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Ennätyskylmää globaalisti - "where the hec is climate warming"???






Ennätyskylmää ja lunta on nyt vuorostaan Aasiassa, ei yksin USA:ssa ja Euroopassa. Kuten IPCC:n Kevin Tremberth sähköpostissaan CRU:n Phil Jonesille lausui: "Missä h...ssä on ilmaston lämpeneminen?"


news.com


Ja asia on alarmisteille ja "aisankannattajilleen" niin kiusallinen, että "mediagate" kiistää koko tosiasian, mm. BBC sensuroi uutisen 1981 jälkeen kylmimmästä joulukuusta !


wattsupwiththat

maanantai 4. tammikuuta 2010

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Varaudu "vihreän" sähkösi kolminkertaiseen hintaan





Esimerkki on Australiasta, mutta sama on odotettavissa myös täällä,kun huseeraaminen tuulimyllyillä alkaa, 200 miljoonaa euroa vuosittain seuraavat 20 vuotta pelkästään tähän huuhaahan. Toivottavasti järki voittaa ja saadaan (ainakin) kolme uutta ydinvoimalaa !



NEWS-com.au

lauantai 2. tammikuuta 2010

GRL-tutkimuksen yllätystulos - ilman CO2-osuus ei ole lisääntynyt 160 vuoteen !





Sciencedaily


TUTKIMUS (abstrakti)


"In contradiction to some recent studies, he finds that the airborne fraction of carbon dioxide has not increased either during the past 150 years or during the most recent five decades"

The research is published in Geophysical Research Letters.

torstai 31. joulukuuta 2009

"Blue Moon" - Hyvää Uutta Vuotta !





Uuden Vuoden aaton täyskuun ja osittaisen (alkaa 19:15)kuunpimennyksen myötä blogin pitäjä toivottaa Hyvää Uutta Vuotta uskollisille lukijoilleen :-)!

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

"IPCC + 55 nonsense"





rogerpielke.jr


"At that time I tried to illustrate the "consistent with" fallacy in the context of IPCC projections using the following graph. The blue curve shows a curve fit to 8-year surface temperature trends from 55 realizations from models used by IPCC (the fact that it was 8 years is irrelevant to this example). With the red curve I added 55 additional "realizations" produced from a random number generator. The blue dot shows the observations. Obviously, the observations are more "consistent with" the red curve than the blue curve. We can improve consistency by making worse predictions. There is obviously something wrong with this approach to comparing models and observations"

Ilmastohuijaus paljastettu - aika lopettaa blogi?



"Ilmastonmuutos" on 100% bluffiksi paljastunut ja esittäjänsä "Comical Al":eiksi paljastuneet. Eipä tässä siis enää juuri riitä sanomista, on kai tullut aika lopettaa blogi, joka on tehnyt tehtävänsä. Toki "tosiuskovat" tulevat pitämään kiinni harhastaan vielä pitkään, ehkä loputtomasti, mutta Kööpenhaminan fiasko kertoo, että maailman todelliset päättäjät ovat asian jo noteeranneet ja väistivät asian löysillä ja mitääntekemättömillä julkilausumilla. Meidän on nyt pidettävä tarkkaan silmällä tätä porukkaa, ettei se kuseta rahojamme jatkossakaan hupimatkoihinsa !