lauantai 12. maaliskuuta 2011

Vihreät raadonsyöjät ydinvoiman kimpussa



"Kansallinen sabotaasipuolue" ei jätä tilaisuutta käyttämättä, vaan "rahastaa raadolla", eli Japanin ydinreaktorin tuholla. Mitään sellaista, joka uhkaisi meidän vakaaseen kallioperään rakennettuja ydinvoimaloitamme, ei tuossa tapauksessa ole, joten tsunamia Suomenlahdella tai Pohjanlahdella ei edes Risto Isomäki fantasoi.

Alla esimerkki kymmenen pisteen viherhihhulista:

Leo Straniuksen blogi

Johtuiko Japanin katastrofi ilmastonmuutoksesta vai maan syntisestä elämästä?






Erittäin vakavalla asialla eli Japanin maanjäristyksellä/tsunamilla sekä sen seurannaisvaikutuksilla, kuten ydivoimalan ytimen sulamisella, joka nyt on ilmeistä, koska radioaktiivista cesiumia on mitattu reaktorin ulkopuolella, ei sovi laskea leikkiä, mutta siitä huolimatta:

Odotan jonkun alarmistin ihan vakavissaan kohta väittävän tuon johtuneen "ilmastonmuutoksesta", näinhän mm. San Francisco Chronicle väitti erästä tutkimusta (väärin)tulkitessaan Haitin maanjäristyksen kohdalla:



LÄHDE



Tällainen "tiede" on verrattavissa siihen, kun saarnaaja Pat Robertson aikanaan väitti New Orleansin hukuttaneen hurrikaani "Katrinan" johtuneen kaupungin syntisestä elämästä, onhan New Orleans paitsi jatsin syntysija, myös Yhdysvaltain tunnetuin homo- ja huumepesä.

Kirjoitin aikoinaan Tekniikan Maailmaan laajan "etusivun" artikkelin Aasian tsunamikatastrofista 2004. Päätoimittaja Martti Merilinna viesti: "Pidimme palaverin ja katsoimme sinun olevan paras tähän tehtävään. Ota kaikki aika minkä tarvitset, sivuja saat niin paljon kuin haluat, käsittele katastrofeja laajemminkin". En tiedä onnistuinko, tässä juttu:


TM 2005

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

"Saasteetonta" energiaa?





Uusilla energiateknologioilla pyritään hiilidioksidin vähentämiseen ilmakehässä. Monet uudet ideat näyttävät ensi katsannossa hyviltä, mutta perusteellisempi analyysi todistaakin, että on hypätty vain ojasta allikkoon. Mm. automaailmassa on otettu käyttöön nk. elinkaariajattelu, eli lasketaan auton kaikki päästöt sen raaka-aineiden kaivamisesta auton romutukseen ja mahdolliseen materiaalien kierrätykseen. Näin saadaankin mielenkiintoisia tuloksia, mm. Yhdysvalloissa esitettiin laskelma,jonka mukaan jättimaasturi Hummer oli ekologisempi kuin hybridi Prius, uutinen joka sai viherväen vetämään yrttiteen väärään kurkkuun.

Parhaillaan eräs energiayhtiö mainostaa ”saasteetonta” vesivoimaa. Kuitenkin SciAm-tiedelehdessä taannoin esitetty tutkimus paljasti, että vesivoimalan patoaltaan vedenpinnan vaihtelun paljastaman biomassan mädätessä saattaa syntyä jopa kolme kertaa niin paljon hiilidioksidia kuin vastaavantehoisessa hiilivoimalassa. ”Vesimiehet” vedonnevat siihen, että tässä on kysymyksessä ei-fossiilinen,”hyvä” hiili.

Sähköautot tulevat kovaa vauhtia ja niitä mainostetaan ”saasteettomina”. Sähkö kuitenkin nykyisin ja pitkälle eteenpäinkin kuitenkin tuotetaan pääosin hiilellä ja vasta julkaistu Britannian kuluttajaviraston ”Watchdog”-raportti kertoo, että sähköautot tuottavat hiilidioksidia jotakuinkin yhtä paljon kuin uudet dieselit, tässä on lähtökohdaksi otettu hiilivoimalan 544g CO2:a per kilovattitunti.

Sähköautot tarvitsevat paljon uusia ja eksoottisiakin metalleja. Akkujen litiumista tuottaa nykyisin toisen puolen vasemmistolaisen sotilasjuntan hallitsema Bolivia. Suomella tosin on myös runsaat litiumvarat ja mahdollisesti meillä jatkossa nähdään öljyn tapaan ”litiumsheikkejä”. Sähköautojen jatuulivoimaloiden generaattorien tehomagneeteissa tarvitaan mm. harvinaista maametalli scandiumia, jonka markkinoita hallitsee suvereenisti Kiina.

Dieselautoja suositaan taloudellisuudensa johdosta, mutta kuvio muuttuu toiseksi, kun muistetaan,että lisälämmitin talvella Tekniikan Maailman uuden testin mukaan vie polttoainetta jopa yli 3litraa/100km. Diesel myös tuottaa myrkyllisiä typen oksideja ja vaarallisia pienhiukkasia ja tänä talvena moni dieselisti on kironnut arktisen polttoaineen puutetta. Eipä ihme, että itse dieselin keksijäkin, Rudolf Diesel, epätoivoissaan hyppäsi lautalta sumuiseen Englannin kanaaliin.

Mikä sitten olisi oikeasti saastetonta tekniikkaa? Sähköauto silloin, jos sähkö tuotetaan todella uusiutuvilla polttoaineilla tai parhaiten, ydinvoimalla. Niin merkilliseltä kuin se saattaa kuulostaakin, hiilivoimala tuottaa enemmän jopa radioaktiivista säteilyä kuin ydinvoimala, hiilessä on aina mukana pieniä määriä radionuklideja. Vetytaloutta moni pitää tulevaisuuden ratkaisuna, syntyyhän vedyn palaessa vain vettä. Vety ei kuitenkaan ole oikeasti polttoaine, sitä ei saada mistään vapaana, vaan se täytyy tehdä vedestä joko hiilen avulla konvertoimalla kuten useimmiten nykyisin tai ydinsähköllä, vety on siis vain energian siirtäjä.

Vedyn varastointi on ongelmallista, se säilötään joko korkeassa paineessa, aina 700 bariin asti, nesteytettynä hyvin kylmänä kryopolttoaineena tai imeytettynä tiettyihin platinametallisieniin. Nesteytys yksin vie jo kolmanneksen vedyn energiasta, toisaalta siitä saadaan kolme kertaa niin paljon energiaa kuin hiilivedyistä. Säiliöstä tulee pakostakin suurehko, sillä nestevety painaa vain n. 70 g litralta bensiinin reilun 800 g:n sijaan.

Mikä uusista tulevaisuuden teknologioista on saasteetonta energiaa, sen aika näyttää, mutta teimmepä mitä tahansa, fossiiliset polttoaineet, hiili, öljy ja maakaasu tulevat vastaamaan leijonanosasta energiatalouttamme vielä ainakin seuraavat 20 vuotta.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

E10-bensiini - politiikka ohjaa taas tiedettä !






Aivan uskomatonta ! BMW:n johto ilmoitti toissapäivänä tutkivansa E10 -bensiinin haittavaikutuksia moottorien voiteluun ja mahdollisiin vakaviin moottorivaurioihin. Eilen ylempi johto tuli ulos ja kumosi väitteen, sanoen sen koskevan "vain EU:n ulkopuolista bensiiniä". Politiikka oli puuttunut peliin ja jostain ylhäältä EU:sta ilmoitettu, ettei tieto sovi "konsensukseen". Uusi väitehän on aivan järjetön.

Sinänsä tässä ei ole mitään uutta, IPCC on monen monet kerrat kumonnut jopa omien johtavien tiedemiestensä lausunnot ja antanut poliittisen julistuksen vastoin tosiasioita, tunnetuin tapaus kai se, joka sai neljännen seurantaraportin pääkirjoittajan, prof. Chris Landsean eroamaan IPCC:stä vastalauseena 2005.

Tutkija Juhani Laurikko tämän päivän Iltasanomissa esittää myös merkillisen väitteen, että etanoli ei tuottaisi tankkiin vettä. Vaikka aikoinani Laurikon kanssa kävimmekin Birminghamissa tutustumassa polttoaine- ja voitelulabran tulevaan alustadynoon, jonka sitten sinne toimitinkin (samoin kuin Suomen ensimmäisen täydellisen pakokaasulaboratorion Kemira-Vihtavuorelle ja laivapäästöille Wärtsilä Vaasalle), en tiedä Laurikon koulutusta , kemisti ei voine olla, koska jokainen alan ihminen tietää, että 100% absolutoitu etanoli hygroskooppisena ottaa ilmasta vettä aina nk.
aseotrooppipitoisuuteen asti. Moottorin paloprosessia ei haitanne, mutta meneekö siitä vettä öljyyn, erityisesti kylmissä oloissamme, siitä en olisi ollenkaan niin varma ja miksipä BMW ja Daimler sitä alkaisivat tutkia, jos epäilyjä ei olisi?

torstai 3. maaliskuuta 2011

Tiede- ja teknologiajuttuja, olkaa hyvä!




Kuten lukijani varmaan ovat huomanneetkin, olen liittänyt blogin oikeaan laitaan linkit noin puoleen niistä tiede/teknologiajutuistani, joita kirjoitin Tekniikan Maailma-lehden tiedekirjoittajana 2003-2008 (ja ensimmäinen, "Laserlentokone" jo 1989). Valitettavasti vain näistä minulla on pdf:t jäljellä. Tähdet ja Avaruus -lehteen kirjoitin niin aikaisin, ettei niitä juttujani ole sähköisinä versioina (1980-luvulla), ei myöskään Helsingin Sanomien tiedepalstan (mm. pääjuttu bioaseista 2003).

perjantai 25. helmikuuta 2011

Tunnustus IPCC:n sisäpiiristä: "Petkutimme harkitusti"






Verkkouutiset

YK:n ilmastopaneeli IPCC väitti Himalajan jäätiköiden sulavan "puhtaasti luodakseen poliittista painetta maailman johtajille".

"Näin kertoo tänään Daily Mail -lehdessä tohtori Murali Lal. Hän vastasi kyseisestä virheellisestä sulamisväitteestä.
Entinen IIT Delhin professori Lal oli IPCC:n 2007 raportin Aasian osuuden johtava kirjoittaja ja koordinoija.
Raportissa ennustettiin Himalajan jäätikköjen sulavan vuoteen 2035 mennessä. Niin oli väittänyt Maailman luonnon säätiö WWF"

torstai 24. helmikuuta 2011

Ilmatieteen laitoksen "sähköpurje" ei toimi



(Kuvalaina innovaation sivulta)

Ilmatieteen laitos on innovoinut 2006 nk. "sähköpurjeen", joka on sittemmin saanut erilaisia "laatupalkintoja" ja jopa EU-rahoitusta lähes kaksi miljoonaa euroa. Tässä innovaation oma sivu:

Electric Sailing

Väitän, ettei se toimi !

Tässä tehdään nyt perustavalaatuinen fysiikan peruslakien väärinymmärrys, joka toisella tapaa tapahtuu myös analogisessa innovaatiossa nimeltä "aurinkopurje" tai "valopurje".

Oletetaan, että aurinkotuulen positiivisesti varautuneet protonit impulssillaan, liike-energiallaan noin 1000 km/s ajavat purjetta poispäin auringosta. Purje tehdään samannimiseksi eli positiivisesti varatuksi ajamalla elektronitykillä elektronit "jonnekin". Unohdetaan eräs perusasia: Protonien massa ja siis kineettinen energia on mitätön niiden sähkövarauksen aiheuttaman voiman rinnalla. Ei elektroneja voida ajaa minnekään, ne ovat avaruudessa koko ajan ja vetovoimallaan purjeeseen kumoavat täysin tuon mitättömän kineettisen energian, puhumme todellakin sata kertaluokkaa suuremmista voimista.

Valopurjeessa, josta Viacheslav Koblik teki maailman ensimmäisen väitöskirjan Turun Tuorlassa 2003 ("Solar Sail Motion in Near-Sun Regions", Annales Universitatis Turkuensis, Sarja A - Osa 302) erehdytään vastaavaan fysiikan väärinymmärrykseen. Vaikka Maxwell postuloikin fotonin impulssin, ei se massattomalla fotonilla ole oikea voima, vain virtuaalinen. Todellisuudessa ilmiö, joka liikuttaa purjetta, johtuu säteilyn lämmittämästä materiaalista irtoavien atomien reaktiovoimasta. Koblik´kin toteaa, että purjeen on oltava musta, vaikka Maxwellin teorian mukaan impulssin pitäisi olla kaksinkertainen täysin heijastavasta pinnasta. Tunnettu fyysikko Thomas Gold ja Haydenin observatorion johtaja,astronomi Steven Soter jo kiistivät ilmiön termodynaamisesti mahdottomana, jos siinä ei synny lämpötilaeroa, ei entropiaa, ei voi myöskään syntyä energiaa. Mustalla purjeella tätä atomien repulsiota syntyy vain niin kauan, kunnes purje saavuttaa säteilyn lämpötilan , eli ohuella purjeella muutama sekunti. Termodynamiikan toinen on taas kerran käsitetty väärin, kuten ilmastoalarmistien teorioissa ylenomaan.

Aurinkopurjeen konstruoijat, kuten Yhdysvalloissa Goldin oppilaat projektissaan, jossa on epäonnistuneesti pyritty ampumaan avaruuteen purje venäläisiltä ostetulla "Volna"-sukellusveneohjuksella 800 km:n korkuiselle aurinkosynkroniselle (napojen kautta kulkevalle) radalle, väittävät Goldin ja Soterin "sotkevan termodynamiikkaa säteilyfysiikkaan". Tämä on kardinaalinen erehdys, termo kakkonen on paljon fundamentaalisempi universumin laki kuin vain suljetun systeemin "Carnot-kierto", kuten moni fysiikan opiskelija erheellisesti luulee. Kaikki tuotettu energia edellyttää entropian, epäjärjestyksen kasvua, "jalomman" energian, kuten säteilyn,muuttumista lämmöksi.

Kirjoitin aikoinaan Tekniikan Maailman tiedekirjoittajana laajan artikkelin nimeltä "Pako avaruuteen", jossa käsittelin mm. aurinkopurjeprojektia, tässä pdf juttuun:

Pako avaruuteen

Jos Google tökkii, kuten usein viimeaikoina, tässä linkki erikseen, copy pastea ja lue:

http://img840.imageshack.us/img840/8879/pakoavaruuteen.pdf

S.Fred Singer: What Do Climate Data Really Show? The Berkeley Climate Data Project















(S.Fred Singer,Virginian yliopiston ilmastotieteen professori (emeritus) ja Yhdysvaltain sääsatelliittiohjelman ensimmäinen johtaja 1964-66 on alan "Grand Old Man" ja antropogeenisen "ilmastonmuutoksen" ankara kriitikko).


LÄHDE

"Not only did these climate scientists hide their raw data and their methodology of selection and adjustment of temperature data, but they fought hard against all attempts by independent outside scientists to replicate their results. They also undermined the peer-review system and tried to make it impossible for skeptical scientists to publish their work in scientific journals. There is voluminous evidence in the e-mails to this effect. In the process, they damaged not only the science enterprise—full publication of data and methods, replication of results, open debate, etc—but they also undermined the public credibility of all scientists.

However, the most serious revelation from the e-mails is that they tried to “hide the decline” in temperatures, using various “tricks” in order to keep alive a myth of rising temperatures in support of the dogma of anthropogenic global warming. There have now been a number of investigations of the activities of this group, mainly in the UK. These have all turned out to be complete whitewashes, aimed to exonerate the scientists involved. None of these investigations has even attempted to learn how and in what way the data might have been manipulated"

"Pieni ydinsota" ratkaisu ilmaston lämpenemisongelmaan?

























Ilmaston nyt jäähtyessä alarmisteille ei jää enää kuin äärimmäiset ratkaisut "todistaa" teoriansa lämpenemisestä. "Pieni ydinsota" tutkimuksen mukaan jäähdyttäisi
sopivasti, se peittäisi kaikki puutteelliset todisteet lämpenemisteoriasta. No, ehkäpä ajattelemme sentään liian pahoja alarmisteistakin, vaikka joukossa onkin sen luokan talebaneja, kuten Britannian hallituksen neuvonantaja, että alkaa hirvittää.

National Geographic

tiistai 22. helmikuuta 2011

Yhdysvaltain Edustajainhuone äänesti lopun IPCC:n rahoitukselle




LÄHDE


Roy Spencer

"Politicians formed the IPCC over 20 years ago with an endgame in mind: to regulate CO2 emissions. I know, because I witnessed some of the behind-the-scenes planning. It is not a scientific organization. It was organized to use the government-funded scientific research establishment to achieve policy goals"








Ensin meillä oli nämä CCCP-vammaiset, sitten IPCC-sellaiset, mutta onneksi maailmalla tuntuu olevan itsekorjaava systeemi globaaleille hölmöyksille !



(Tri Boris Winterhalterin blogista)


"Yhdysvaltain Edustajainhuoneessa käytiin 19.2.2011 vilkasta keskustelua hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) rahoituksesta. Seuranneessa äänestyksessä päätettiin republikaaniehdotuksesta äänin 244/179 poistaa budjetista IPCC:n tuleva rahoitus. Päätöksen mukaan edustajainhuone ilmoitti toivovansa, että ilmastopaneeli ei enää jatkossa tuottaisi kaiken kattavia kansainvälisiä ilmastotieteen arviointejaan.

Budjettimuutosta on ollut ajamassa republikaaniedustaja Blaine Luetkemeyer (Missouri) todeten (vapaasti käännettynä): “koska alueeni perheet ovat kiristäneet vöitään niin luulisi, että liittohallitus voisi tehdä saman kieltäytymällä rahoittamasta tuhlailuun ja vääristelyyn syyllistynyttä organisaatiota. Lisäykseni tarkoittaa yksinkertaisesti, että budjetista ei varoja anneta IPCC:lle. Tämän kautta veronmaksajat säästävät miljoonia dollareita tulevina vuosina. Todettakoon, että Presidentti [Obama] on esittänyt vuoden 2012 budjettiin 13-miljoonan dollarin lisäyksen.”

Luetkemeyerin mukaan äänestäjieni ei pitäisi enää tukea rahallisesti organisaatiota tuottamaan korruptoituneita selvityksiä, joiden perusteella jokaista amerikkalaista kuormitetaan valtavilla uusilla energiaveroilla. Tämä on nyt edustajahuoneen enemmistöpuolueen vallitseva näkemys"