tiistai 23. elokuuta 2011

Vihreät vastustavat kaikkea edistystä




Jos meillä olisi energianlähde, jopa hiiltä halvempi ja tuottaisi vain puolet sen hiilidioksidipäästöistä ja 20% muista haitallisista aineista, emmekö ottaisi sen riemuiten vastaan? Epäilemättä, mutta eivät vihreät, ainakaan Amerikan vihreät, eli Sierra Club, joka vastustaa maakaasuakin. Onko vihreiden todellinen agenda sama kuin kommunistien, kurjuutta kaikille?


FORBES

sunnuntai 21. elokuuta 2011

NASA:n datassa Y2K-bugi, ei ilmaston lämpenemisen trendiä USA:ssa koko 20. vuosisadalla





NASA on kaikessa hiljaisuudessa korjannut GISS-datassaan olleen ohjelmointivirheen, Y2K-bugin, jonka jälkeen data kertoo, ettei USA:n lämpötilassa ole nousevaa trendiä koko 20. vuosisadalla.



LÄHDE


LÄHDE










torstai 11. elokuuta 2011

Helsingissä kärvisteltiin ennätyshelteissä elokuussa 1911




Kertoo Helsingin Sanomat osiossaan "HS 100 vuotta sitten" eilen, 1.elokuuta. Koko Eurooppa oli tuolloin ennätyksellisen lämpöaallon kynsissä. 1930-luvulla tuo toistui Yhdysvaltain Keskilännessä, jolloin tuhannet tilat autioituivat ja "Dust Devil"-hiekkamyrskyt vainosivat maatiloja, jotka joutuivat lopettamaan kuivuuden takia. Ei mitään uutta auringon alla, nyt sitä vain kutsutaan "ilmastonmuutokseksi" ja rahastetaan sillä!



maanantai 8. elokuuta 2011

WWF siirtynyt ilmastohihhulointiin



Aivan kuin pilkallisena vastauksena tasapuolisuuden vaatimukseeni Helsingin Sanomat julkaisee tänään viidellä palstalla "Mielipiteessään" WWF:n Suomen ilmastovastaavan, Hanna-Liisa Kangaksen poleemisen kirjoituksen ilmastolain vaatimuksesta.

WWF joskus kauan sitten keskittyi nimensä mukaiseen toimintaan, nyt sen painopiste on siirtynyt uhanalaisten eläinten suojelusta ilmastohihhulointiin, onhan mm. juuri ilmastolaki vihreiden ajama ja järjestö siis täysin vyörytetty.

Edes tuo ei riitä, vaan WWF jopa härskisti valehtelee jesuiittamaisesti "Right or wrong, our business", mm. ensimmäisenä julkaisemassaan ja IPCC:n sittemmin anteeksipyytämän väärän väitteen Himalalajan jäätiköiden sulamisesta ja jääkarhujen uhanalaisesta asemasta, joka osoittautui myös täydeksi tuubaksi, nyt on ao. tutkija syytteessä tieteen väärennöksestä (kts aikaisempi topic).

Muutkin "luontojärjestöt", mm. "Luontoliitto"
tuntuvat siirtyneen viheragitaation palvelukseen.



torstai 4. elokuuta 2011

maanantai 1. elokuuta 2011

Obama, Bloomberg ja Sierra Club ajavat USA:n teollisuuden alas



Miljardööri Michael Bloomberg suunnitteli New Yorkin kuvernöörinä ollessaan tuulimyllyjä jokaiseen kaupungin siltaan ja pilvenpiirtäjään. Nyt hänen säätiönsä on antanut 50 miljoonaa dollaria Sierra Clubille, Amerikan vihreille kolmanneksen USA:n hiilivoimaloiden alasajamiseen ja hiilidioksidin sitomisen (CCS) lopettamiseen tähtäävään agendaan. Se ajaisi arvostelijoiden mukaan USA:n ennennäkemättömään lamaan. Samaan aikaan Kiina käynnistää viikottain suuren hiilivoimalan, eli tuo USA:n vähennys ei merkitse mitään ilmakehän CO2:n kannalta. Sierra Club:han oli takapiruna
reilu vuosi sitten kun EPA, Yhdysvaltain ympäristöviranomainen julisti hiilidioksidin
"ilmansaasteeksi" ja järjestön puuhaväki marssi jopa Nevadaan rakennettavaa maailman suurinta aurinkovoimala vastaan, "koska sen peilit häiritsevät kilpikonnien seksielämää".




LÄHDE

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Mikael Pentikäinen on huumormiehiä?




Liekö savolaista sukujuurta? Kun kysyin, miksi ei ilmastouskoa kritisoivia kirjoituksia saa julki edes lehtensä "Mielipide"-osastossa, hän elokuun 4. 2010 vastasi näin:


"From: Pentikäinen Mikael
Subject: VS: Ilmastoskeptikkojen seljätys käynnissä mediassa?
To: "Hannu Tanskanen"
Date: Wednesday, August 4, 2010, 10:10 AM

Hei,

kiitos tiedoista. Itse en ole törmännyt siihen, että ilmastoskeptikkojen tekstien julkaisemiseen yritettäisiin vaikuttaa. Nyt sitä keskustelua tarvitaan.

Laitinen oli aikanaan poliittisen toimituksen päällikkö, ei ulkomaan.

Terveisin,
- Mikael P."


(Tekstin vahvennos kirjoittajan)

Tämän jälkeenkään ei yhtään ainutta kriittistä kommenttikirjoitusta ole näkynyt, olen itsekin tarjonnut useita, mutta vastausta ei saa pyytämälläkään ao. osastolta tai Pentikäiseltä, miksi. Ilmastouskon saarnoja sen sijaan nähdään lähes päivittäin. Kokeeksi tarjosin taas viikko sitten vastinetta tiedepalstansa aktivisti Risto Isomäen kirjoitukseen. Ei mennyt läpi eikä lehti suostu kommentoimaan sanallakaan:



ILMASTOUSKON PUOLUSTUS HAKEE EPÄTOIVOISIA KEINOJA


Risto Isomäki kirjoittaa HS:n "Tieteessä" 26.7., että ilmakehän hiukkaset ja aerosolit peittävät 3/4 todellisesta hiilidioksidin aiheuttamasta lämpenemisestä. Tämä alkaa kuulostaa jo alarmistien epätoivoiselta selitysten etsinnältä sen tosiseikan edessä, ettei viiteentoista viime vuoteen enää ole ollut tilastollisesti merkittävää lämpenemistä.

Aikaisemmin kun antropogeeninen, ihmisen tuottama hiilidioksidi ei edes teoriassa selittänyt tietokonemallien ennustamaa lämpenemistä, keksivät alarmistit, että vesihöyry vahvistaa hiilidioksidin vaikutusta. Nyt kun tutkimus osoitti tuon vaikutuksen olevan olematon tai jopa negatiivinen, pitää keksiä uusia selitysmalleja. "Jos tosiasiat eivät tue teoriaa, sen pahempi tosiasioille", kuten Mr.Murphy tuumi.

Onneksi tämä "maailman suurin huijaus" alkaa tulla tiensä päähän, kun Yhdysvaltain Edustajainhuone äsken lopetti ilmastojärjestö IPCC:n rahoituksen, Britannian hallituksen tieteellinen neuvonantaja ehdottaa ilmastonmuutosuskon opetuksen lopettamista kouluissa ja "paluuta oikeaa tieteeseen" ja jopa EU:n talouskomis-
saari epäilee ilmaston lämpenemistä. Itse "ilmaston lämpenemisen isä", NASA:n James Hansen siirtyi jo aikaa sitten katuhuliganismiin Greenpeacen hörhöjen kanssa ja on tullut jo kahdesti pidätetyksikin laittomassa mielenosoituksessa.

Hannu T Tanskanen
Vapaa tiedetoimittaja


Perin merkillistä, valtakunnan tärkeimmälle lehdelle siis riittää ilmastoasiantuntijaksi fantasiakirjailija ja poliittinen vasemmistoaktivisti? Kun Isomäki nimitettiin kolumnistiksi, ehdotin Pentikäiselle myös ilmastokriittistä kolumnia. Vastausta ei tullut, mutta Pentikäinen palkkasi uudeksi kolumnistiksi Vihreän Langan päätoimittaja Elina Grundströmin ( ! ).

Ilmastoteologiahan on miljardibusines monelle taholle, ei ainostaan ilmatieteen laitoksille, vaan nyt myös hallituksille mahtava verotusautomaatti. Vihreille agenda tietenkin on toiveiden täyttymys, nyt voidaan länsimaista yhteiskuntaa sabotoida globaalisti.

Onneksi, kuten tarjoamani kirjoitus kertoo, agenda alkaa saada epäilijöitä myös korkeilta tahoilta, kenties selviämme tästä kvasitieteestä vain rahalla eikä 50 miljoonalla uhrilla kuten edellisestä vastaavasta nimeltä eugeniikka.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Jääkarhujen ahdingosta kertonut tutkija pidätettiin virasta



Niinpä, kupla alkaa puhjeta vähän joka puolella. Vielä pari vuotta sitten maailman johtavaa jääkarhututkijaa ei päästetty YK:n aihetta koskevaan kokoukseen New Yorkissa, koska "tämän tulokset eivät sopineet kokouksen agendaan". Tutkimuksensa osoittivat näes että jääkarhut voivat paksusti ja 11 neljästätoista tunnetusta kannasta lisääntyi runsaasti, Alaskassa kiusaksi asti.

LÄHDE

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

900+ vertaisarvioitua tutkimusta ilmastoteologiaa vastaan






Alarmistit tapaavat väittää, ettei löydy vertaisarvioituja tutkimuksia tukemaan ilmastokritiikkiä.
No, poistetaan tuo puute, tässä alkuun tuhatkunta:


Luettelo tutkimuksista