lauantai 5. toukokuuta 2012

GRL-tutkimus: "Lehmät, ei autot,suurimpia ilmansaastuttajia"

Helsingin Sanomat NYT on jotain järisyttävää tapahtunut, Helsingin Sanomat julkaisee tämän uutisen,joka saa viherväen ja ammuystävät tuohduksiin! Toisaalta, onhan aina tiedetty karjan metaanipäästöjen olevan merkittävä tekijä ilmaston lämpenemisessä, entäpä ihmisen? Synninpäästö autoille ja teollisuudelle?

Todisteet ilmaston lämpemisen lisäämistä äärimmäisistä sääilmiöistä puuttuvat

foxnews Iltasanomat hehkuttaa viikonvaihteen numeronsa pääuutisena, kuinka Euroopan ja erityisesti Scandinavian ilmasto tulee muuttumaan "ilmaston lämpenemisen" seurauksena. No, ilmasto nyt on todistetusti jäähtynyt 17 viime vuotta, joka Lawrence Livermooren mukaan on tilastollisesti merkittävä tulos. Rajut sääilmiöt eivät ole lisääntyneet, vaan menossa on keskiarvoa vaimeampi kausi, foxnews yllä ruotii tarkemmin eri ilmiöitä ja todistaa, että kuumempia kesiä, kylmempiä talvia, hurjempia myrskyjä jne. on esiintynyt kautta kuluvan ja edellisen vuosisadan ja hiilidioksidin tasaisella kasvulla ei ole mitään yhteyttä näihin. Mikä on sitten motiivina tälle aivopesulle? Ainakaan EU:n ympäristökomissaarin, tanskalaisen Heedegaardin motiiveista ei jää epäselvyyttä.Tanska on tuulivoimaloiden johtava markkinoija. Kun tilastot pari vuotta sitten alkoivat näyttää, että tuulivoimakin lisäsi hiilidioksidipäästöjä, Tanska osti sähköä muista maista Nordpoolista ja todisteli sitten päästöjen vähentyneen. "Jotain mätää Tanskanmaassa", perusteli Vihreän Langan entinen päätoimittaja Grundström hesarin pääkirjoitussivulla muutama päivä sitten, kun poliisi oli pidättänyt suomalaistutkijan vakoiluista Venäjän hyväksi. Mätää todellakin, mutta ei tässä vaan ilmastohuuhassa, jonka tekopyhyydessä Tanska ylittää jopa mallimaa Ruotsin. Jo 2005 johtava myrskytutkija, prof. Chris Landsea lähti IPCC:stä vastalauseena sille, että organisaatio väitti vastoin tutkimustuloksia "ilmastonmuutoksen" lisänneen Pohjois-Atlantin hirmumyrskyjä: Prometheus

perjantai 4. toukokuuta 2012

Palkkiomatka Copterlinella Tallinnaan

Viime vuonna uudelleen aloittanut Copterline tarjosi vanhoille asiakkailleen ilmaisen kahden hengen "tutustumismatkan" edestakaisin Tallinnaan viime syksynä. Olin lentänyt aiemmalla Copterlinella ja samalla uudella helikopterilla seitsemän kertaa tuon matkan, kahdesti tyttäreni kanssa ja kerran kolmistaankin, vaimo myös mukana, joten pääsin "listalle" nähtävästi tuon johdosta, kutsu tuli suoraan toimitusjohtaja Kari Ljunbergilta,kokeneelta helikopteripilotilta. Lähtömme Helsingin terminaalista Hernesaaresta oli lokakuun alun aamupimeällä, ensimmäisellä aamun vuorolla. Terminaalin palvelu oli entistä businessluokkaa ("Fastclass") ja aamupala maittava. Kopteriin siirtyminen tapahtuu kovan melun säestämänä, kaksi yli 3000 hevosvoiman turbiinia ovat jo käynnissä ja roottorin lavat pyörivät, niin korkealla, ettei elokuvien tapaan tarvitse kumartaa sisään mennessään. Pystynousu noin viiteen metriin, sitten parin sekunnin tarkistus ja menoon, aamusumu on niin voimakas, ettei merta juuri näy. Tallinnaan laskeutuminen 18 minuttia myöhemmin ja käymme syömässä "aamupalaksi" tuhdin pippuripihvin Wanhankaupungin "Arizona"-baarissa, sitten taas taksilla terminaaliin ja kotimatkaan. Paluussa kone on täysi (12 + kaksi pilottia), mennessä pari paikkaa vapaanakin ja itse toimitusjohtaja on mukana, samoin kovin tunnetun näköinen poliitikko, Edgar Savisaar, ellen erehdy, diplomaattiauto on kuskin kanssa vastassa Hernesaaressa (en kertonut tästä aeimmin, etten paljasta mahdollista valtiosalaisuutta). Ehkäpä Savisaar oli tulossa keskustelemaan kaupunginjohtaja Pajusen kanssa yhteisestä unelmasta, Tallinnan tunnelista? No niin, kaikenkaikkiaan mukava "palkkiomatka" vanhalle asiakkaalle. Pahoin pelkään, ettei tuo nytkään tule kannattamaan, laivalla pääsee parissa tunnissa kymnmenesosahinnalla, mutta toivon olevani tällä kertaa väärässä, tässä on jotain hohtoa. Copterlinea edeltävä helikopterilentoni tapahtuikin Los Anglelesissa LAX:sta eli kv-kentältä Hollywood-Burbankin kentälle, seitsemän minuuttia aivan Vietnamin sodan Sikorskyn näköisessä vehkeessä,olin ainoa matkustaja. Roottori pyöri jo ja kone tärisi parkkihallin katolla, kun musta pilotti hyppäsi ulos hakemaan jotain ja hihkaisi mennessään, "älä koske mihinkään". Vähän hirvitti, jospa nousee itsestään? Burbankissa liiketuttavani oli vastassa ja kenttävirkailija toivotti tervetulleeksi selvällä suomella, jet-set elämää! P.S. siis ei tuo Copterline-matka aivan ilmainen ollut, sitouduin antamaan asiantuntijalausuntoni ja mahdolliset suositukseni parannuksista yhtiölle.

torstai 3. toukokuuta 2012

Tuulivoima ja linnut: Vale, emävale ja tilasto

Suomen tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen vastasi tämän päivän (3.5.) Helsingin sanomien "Mielipiteessä": HS 3.5. Kirjoitukseeni samassa lehdessä 1.5. HS 1.5. Lähetin lisäkommentin vastauksena HS:lle tänään, mutta epäilen sen läpimenoa, näinhän viherväki saa aina viimeisen sanan (katsotaan nyt ...) : "Sallittaneen vastakommentti Anni Mikkosen tämän päivän kommenttiin kirjoituksestani 1.5.2012? TUULIVOIMA JA LINNUT, VALE, EMÄVALE ja TILASTO Suomen Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen kommentoi kirjoitustani (HS 1.5.12) ja väittää täkäläisten tutkimusten osoittavan tuulivoimaloiden tappavan vain keskimäärin yhden linnun voimalaitosta kohti vuodessa. Mahtaisiko johtua siitä, ettei tuulivoimaloita vielä ole kuin kourallinen, mutta suunnitteilla on 700 uutta, jotka tulevat koristamaan tilastoja aivan toisella tapaa, kun katsotaan tutkimuksia maissa, joissa voimaloita on vastaavia määriä. Jo vuonna 2005 US Today-lehti kertoi, että yksin Kalifornian Diablo Mountainsin tuulipuisto tappaa varovaisenkin "body countin" mukaan 4 700 suurta jalolintua vuodessa,valkopääkotkia,haukkoja ja pöllöjä ja Wall Street Journal-lehti kertoo, että vuoden 2008 tutkimuksen mukaan pelkästään Altamonten tuulivoimalat teurastavat 10 000 suojeltua lintua vuosittain. US Today 2005 Wall Street Journal 2009 Talvivaaran tapausta, jos nyt linnut jäteveteen kuolivat, voitaneen verrata Exxonin öljyisten jätevesien 2009 tappamaan 85 lintuun, joista yhtiö maksoi korvauksia 600 000 dollaria, tuulivoimaloilta ei kuitenkaan koskaan ole vaadittu korvauksia samasta asiasta huimasti suuremmassa mittakaavassa. Hannu T Tanskanen Vapaa tiedetoimittaja"

tiistai 1. toukokuuta 2012

Helsingin Sanomat julkaisi Talvivaara-kommenttini!

Noin: HS-digilehti tänään 1.5.2012 Nyt menee kyllä viherväellä lasimestarin silli väärään kurkkuun ;)! Siltä varalta, ettei tuota digilehteä pysty lukemaan ilman tunnuksia tätä kautta, alla teksti sellaisena,kun sen lähetin eilen lehdelle. Muutoin identtinen, ainoastaan tuo "suu vaahdossa" ja linkit uutiseen ja blogiin on poistettu: "Pyydän tilaa kommentille: TUULIVOIMA TAPPAA LINTUJA MONINVERROIN TALVIVAARAA ENEMMÄN Talvivaaran kolmekymmentä kuollutta lintua, joiden kuolinsyy on vielä selvittämättä,herättää voimakkaita intohimoja eläintenystävien keskuudessa ja kaivoksen vastustajat hyödyntävät tätä täysin rinnoin. Voi olla, että Talvivaarassa on vähätelty vaaroja la laiminlyöty jätteiden käsittelyä,mutta ihmetyttää, ettei tuulivoimaloiden siipien päivittäin tappamien kymmenien lintujen kohtalo aiheuta yhtä voimakasta reaktiota? Maailmanmitassa tuulivoima tappaa vuosittain miljoonia lintuja ja mm. Kanadassa on juuri sukupuutolta pelastettu upea Californian Condor-kotka häviämässä tuulivoimaloiden giljotiineissa, asiasta kertoi vuoden alussa "Townhall"-lehti. http://townhall.com/columnists/pauldriessen/2012/01/16/charles_manson_energy http://ilmastohuijaus.blogspot.com/2012/01/vihrea-charles-manson-energia-tappaa.html Sanovatko vihreät, jotka Talvivaaran uraaniluvan jälkeen ovat suu vaahdossa laukanneet Brysselissä valituksia Talvivaarasta tekemässä, että tuulivoiman tappamat linnut kuolivat "hyvän asian puolesta"? Hannu T Tanskanen Vapaa tiedetoimittaja Nummela (Vihti)" Tässä kommentti vielä varmuuden vuoksi paperilehdestä scannattuna: HS 1.5.2012

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Silloin kun valtamedia vielä antoi tilaa totuudelle

Silloin kun vielä olin armoitettu Tekniikan Maailman tiedekirjoittaja, eli ennen vihreän päätoimittajan astumista virkaansa, kirjoitin myös jutun uraanikaivostoiminnasta: TM 6-2006 En kainostellut asiantuntemustani, olin nuorena kemistinä Suomen ensimmäisen, silloin hys-hys -salaisen uraanikaivoksen rikastuslaitoksen analyytikkona ja myöhemmin perehdyin säteileviin alkuaineisiin mm. Suomen Akatemian rahoittaman ydinlaskeuman saasteisotooppien tutkimusryhmän jäsenenä. Kirjoitin myös pitkän kommentin uraanikaivoksista Helsingin Sanomien "Mielipide"-osioon, jonne se tuli ihan kuvan kanssa. Siinä laskin leikkiä, jossa totesin tietyillä paikkakunnilla Kaakkois-Suomessa olevan terveellisempää kutsua vieraat kahville uraanikaivokseen kuin kotiin. Seuraavana päivänä minulle soitti osoitetietoni toimituksesta saanut vanha kaivosinsinööri, joka kiitteli nauraneensa niin että vedet tulivat silmiin. Hupaisaa oli,että mielipidetoimitus kysyi ennen julkaisua silloiselta tiedetoimittaja Marko Hamilolta, että "Onko se Tanskanen vakavasti otettava mies?". Hamilo vakuutti, että on. Ei noilta vihreiltä eukoilta,jotka suolsivat tuubaansa joka numerossa, krediittejä kysytty! Noita aikoja:)! Nyt ei totuus enää kelpaa vihreiden valtaamaan mediaan.

Tutkimus: "Tuulivoimalat lämmittävät ilmastoa"

ABC News "Researchers including Associate Professor Liming Zhou from the State University of New York examined conditions around 2,358 turbines at four Texas wind farms. Writing in the journal Nature Climate Change, Professor Zhou and colleagues reported a temperature increase of up to 0.72 degrees Celsius per decade at wind farm locations, compared to nearby areas. They also found the affect to be greater at night than during the day"

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Mitäpä nuo Talvivaaran 30 lintua ovat verrattuina tuulivoimaloiden tappamiin miljooniin

Talvivaaran kuolleet linnut-juttu saa aina omituisempia piirteitä. Joukossa on uutisen (HS) mukaan mm. paljon telkkiä,jotka eivät lennä parvissa tähän vuodenaikaan. Ja linnut "löysi" salaa paikalle tunkeutunut "aktivistien" joukko, mukana yksi HS:n avustaja, "lehtimies". Samaan aikaan piirrettiin Talvivaaran pääkonttorin seinään Helsingissä iskulauseita Talvivaaraa vastaan. Nyt on mm. hesarin "mielipide"-palsta täynnä Talvivaaraa arvostelevia kirjoituksia (muita ei hyväksytä,on kokeiltu), joukossa tietenkin tunnetut kommunistit, kuten Kotkan lääkäri Tiusanen tänään. Kiihkeä organisoitu propagandaisku alkoi vasta,kun Talvivaara sai uraaniluvan. Nythän Suomella saattaisi olla omaa polttoainetta, ei enää kävisi kaupaksi hyvä itäinen "Tsernobyl"-voima. Vahva on astian maku kampanjassa! Ja mitä ovat (jos edes totta) nuo Talvivaaran 30 kuollutta lintua verrattuna "vihreän" tuulivoiman giljotiinien tuottamiin, satoja lintuja löytyy joka aamu jokaisen tuulivoimalan juurelta, Kanadassa on harvinainen jalokotka kuollut lähes sukuputtoon tuulivoimaloiden teloittamana.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Talvivaaran linnut - Uusi versio liito-oravien papanoista?

HS-uusi "Vihreä Lanka" uutisoi Juttu suoraan sanoen haiskahtaa,"toimittajat" ja kuvaaja ikäänkuin sattumalta menevät kielletylle kaivosalueelle ja kas, sieltä löytyy kuolleita lintuja prosessivesialtaasta. Etteivät tulleet auton takakontista? Ilkeä epäily,mutta onhan meillä ennakkotapaus,tämä liito-oravan papanat vihreiden "aktivistien" työkaluna. Poliisin tulisikin lähettää linnunraadot tutkittavaksi, kuolivatko ne myrkytykseen vai niska nurin väännettyinä? Kamppailu Talvivaarasta muuttuu veriseksi nyt, kun uraanikin otetaan talteen ja Satu Hassi on täystyöllistetty Moskovasta virtaavien komentojen johdosta ja suihkii Helsingin ja Brysselin väliä kuin kutomakoneen sukkula. Kerrotaan, että kun Toivo Sukari esitti Ideaparkia Vihtiin, nähtiin iltahämärissä haalaripukuista väkeä levittämässä alueelle jotain pienistä muovpusseista. En tiedä, onko totta vai tarua,mutta helposti uskottavaa. Ja kaikki turhaa "ylitappamista", johan vihervasemmiston kokoomukseen ujuttautunut agentti Vapaavuori oli vihreiden Anni Sinnemäen kanssa vietetyn viini-illan jälkeen torpannut Ideaparkin perusteella, että Helsingistä Vihtiin ajaessa syntyy enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin Vihdistä Helsinkiin ajaessa. Ja tässä taas esimerkki vihreästä valheesta mediassa: Bensa maksaa euron litra USA:ssa Onko kysymyksessä harkittu harhaanjohtaminen vai vain lyhyen matematiikan lukenut toimittaja? Kun US nestegallona on 3,79 l,saadaan bensan gallonahinnalla US$ 3,779 litrahinnaksi vain vajaa 75 eurosenttiä päivän taalakurssilla. Tässä todisteena bensakuitti viime sunnuntailta sattumanvaraisesti valitulta Floridan bensa-asemalta: Aito tuore bensakuitti USA:sta

perjantai 27. huhtikuuta 2012

B747 "Jumbon" yläkannella

Harvinaisena "onnena" pääsin viime viikon torstaina Pariisista Orlandoon Air Francella lentäessäni toisen kerran elämässäni "Jumbon" toiseen kerrokseen, "yläkannelle". Ensimmäinen kerta oli useita vuosia sitten,kun tulimme nuoremman tyttäreni kanssa businesluokan lipuilla Miamista Pariisiin. Nyt minulla oli turistiluokan lippu,mutta kai muistellen taannoista "kultakortti"-jäsenyyttäni AF sijoitti tähän uuteen, hieman parempaan turistiluokkaan,jossa jalkatilaa oli hiven enemmän ja ateria parempi,tarjottimella oli jo valmiina punaviini- ja rommipullo. Istuin ensimmäisen rivin eli rivin 60 käytävänlaitapaikalla, vain 1,5 m ohjaamon ovesta ja aina henkilökunnan siitä kulkiessa näin vilahduksen "komentosiltaa". Erikoinen kokemus,jättikoneessa kuin pienessä koneessa, jossa 20-40 matkustajaa (yläosa kapenee)ja korkealla, kentällä kuin katsoisi alas nelikerroksisen talon ikkunasta. Kun kerroin tästä myös paljon matkustavalle tuttavalleni, hän sanoi toivovansa myös joskus päästä "yläkertaan",on hienoa kiivetä sinne portaita ja oma stuertti toivottaa rappujen yläpäässä tervetulleeksi. Kun kerran tapaturmaisesti (kerroin tapauksesta "Top Secret"-blogissani taannoin) pääsin AF:n ensimmäiseen luokkaan välillä Pariisi-Atlanta ja sain lahjaksi AF:n logolla varustetun yöpuvun ja T-paidan,sanoi ystäväni: "Voi sinua onnellista,minulla on vain SAS:n businesluokan sukat!" ;). Finnairkin alkaa säästää todella, matkustajia pakataan koneisiin enemmän: HS-Talous Iltapäivälehti,jonka ennen sai ilmaiseksi, maksoi nyt Pariisi-Helsinki -koneessa ostettuna peräti 3 euroa. Sanoin "emolle", "Ohoh,meneekö finskillä noin huonosti?" ja tämä hymyili vaisusti. Ennen ulkomaan lennolla ilmainen olut maksoi nyt 4 euroa,mutta johan se maksoi Chigacon lennolla viime kesänä Americanilla 6 euroa,kun muilla vielä kuului hintaan. Vieressäni Pariisista istui ihan Haloskan näköinen punatukkainen nainen,jolle lentoemäntä kiikutti sampanjapullon ja Tapio Virkkala-lasin koneen vielä seisoessa kentällä. Aion kysyä,että miksei minullekin,mutta ymmärsin olla hiljaa;).