perjantai 11. toukokuuta 2012
torstai 10. toukokuuta 2012
"Kaivosala kaivaa hautaansa" - Ja hesari väsää arkkua
HS-pääkirjoitus tänään
Helsingin Sanomat vallannut vihreiden iskuryhmä paahtaa kaivosten haitoista joka jumalan päivä, nyt pääkirjoituksessa. Olisihan se ihan kauheaa,jos maa saisi uusia työpaikkoja ja hyvinvointia tuottavaa teollisuutta, jota ei voida viedä Kiinaan. On ilman muuta odotettavissa Greenpeacen (lue: RedWar) "iskuja" kaivosteollisuuteen,kenties nuo linnut jo olivat ensimmäinen. Moskovasta virtaa komentoja rengeille nyt, kun uraaniakin on löytynyt. Pohjoisen ihmiset eivät muutamia viherhuuhaita lukuunottamatta vastustane työpaikkojen tuloa, eläähän vaikkapa Utsjoki täysin etelän rahoilla. "Käymättömiä korpimaita" Suomesta kyllä löytyy kaivosten jälkeenkin, olemmehan EU:n villieläinreservaatti, susia kuljeksii pihoilla jo Vihdissäkin uutisten mukaan, on vain ajan kysymys, milloin pistävät koulumatkalla olevan pienen piltin poskeensa.
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Sähköauto poltti talonkin
Iltasanomat
Sähköauton vaarallisuus sai taas uuden todisteen, paloi auto ja paloi talo, korvanneeko vakuutus?
tiistai 8. toukokuuta 2012
Suomen ilmavoimatkin nähnyt ufoja!
Armeijan julkaisu Ruotuväki kertoo Suomen Ilmavoimien ufo-havainnoista aikoinaan (keskiaukeaman juttu tässä digiversiossa):
Ruotuväki
Tästä muistui mieleeni eräät oudot tapahtumat aikoinaan, kun kirjoitin tiedejuttuja Tekniikan Maailmaan. Jossain vuoden 2005 paikkeilla kirjoitin konseptin pitkästä jutusta nimeltä "Aurora". Olin sitä varten käynyt nuokkumassa Nevadan "Area51":n liepeillä ja kuvaamassa Las Vegasin McGarranin kentän syrjäisestä terminaalista aamuisin alueelle lähtevää tunnuksetonta (mutta radiokutsuna "Janet") B-737-koneiden armaadaa:
JANET
"Aurora" oli koodinimi spekuloidulle vakoilukone SR-71 "BlackBird":n seuraajalle, sen piti lentää 5-6 kertaa äänen nopeudella 40 km:n korkeudessa. Mm. FAS (Federation of American Scientists) tuntui uskovan koneen olemassaoloon. Kysyin mahdollisia havaintoja näin nopeasta koneesta myös Ilmavoimien esikunnasta. Viikko tiedustelustani tiedottajansa, tohtorismies vastasi: "Emme voi kertoa havainnoistamme". Siis ei kiistänytkään. Erikoisin juttu tapahtui päivää ennenkuin juttu olisi mennyt painoon. Edesmennyt toimituspäällikkö Kari Toivonen soitti minulle ja sanoi: "Keskustelimme eilen illalla eräiden asiantuntijoiden kanssa ja juttusi menee hyllylle, sitä ei julkaista". Olin ällikällä lyöty ja vielä enemmän kun lehti kuitenkin maksoi koskaan julkaisemattomasta jutustani minulle. Myöhemmin sivusin varovasti aihetta SR-71:n ohessa (joka oli pääsyyllinen ufo-havaintohin) UFO-jutussani:
TM 8-2005
Miksi Eurooppa unohti magneettilevitaatiojunan kehittelyn?
(Kirjoittajan joulukuussa 2010 ottama kuva MAGLEV-junasta Shanghain SongYangin pääteasemalla)
Oli upea kokemus "lentää" maanpinnalla 431 km/h magneettikentässä kelluvalla "MAGLEV"-junalla Kiinan Shanghain Pudongin kansainvälisen lentokentän ja 30 kilometrin päässä olevan SongYangin kaupunkiterminaalin välillä. Koko matkaan kuluu 7 minuuttia 20 sekuntia. Juna kiihdyttää täysin äänettömästi ja tärinättömästi neljä ensimmäistä minuuttia ja täyttä vauhtia 431 km/h pidetään tasan minutti, loppu ajasta menee jarrutukseen, joten keskinopeudeksi näin lyhyellä matkalla tulee vain 250 km/h. Kokeissa tällä saksalaisen Siemensin valmistamalla koejunalla on ajettu yli 500 km/h ja se on ollut säännöllisessä liikenteessä jo yli 10 vuotta ilman uutisoituja onnettomuuksia. Energiaa kuluu kuulemma vain 1/7 pyörällisen junan vastaavasta. Ajoin kahteen kertaan edestakaisin tuon vain 80 juania eli 8 euroa maksavan matkan, upea kokemus tulevaisuuden junasta. Miksipä ei periaatetta voisi soveltaa autoonkin? Kirjoitin jutun Magneettimediaan ja e10bensiiniin niiden kolumnistina tuolloin, mutta valtalehdistö, kuten Helsingin Sanomat ei halunnut juttua, on kuulemma oma Kiinan kirjeenvaihtaja, joka ei kuitenkaan tunnu olevan kiinnostunut tieteestä ja teknologiasta.
MAGLEV-juttuni e10bensiinissä
maanantai 7. toukokuuta 2012
TUTKIMUS: Ilmaston lämpeneminen johtuukin kasvisyöjien pieruista
Uutinen
Näin ovat siis viisaat tiedemiehet päätelleet, dinosaurusten pierut lämmittivät ilmakehää jopa 10 astetta C keskilämpötilana. Vihreäthän ovat ja yrittävät pakottaa muutkin kasvissyöjiksi. Voitaisiinko tästä vetää johtopäätös, että ilmaston lämpeneminen johtuukin viherkansan pieruista?
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Kiitos nyt tästäkin vähästä hesari!
Talvivaara/tuulimyllyt -keskustelu tapettiin hesarissa alkuunsa. Toivoin vastakommenttini hyväksymistä, mutta ei näy ei kuulu, eli Tuulivoimayhdistyksen propaganda jäi viimeiseksi. Oliko kysymyksessä tapaturma vai erittäin rohkea toimittaja,joka edes alkuperäisen kommenttini yli vuoden boikotin jälkeen julkaisi, jää epäilemättä ikuiseksi salaisuudeksi. Toivon, että osasi peittää jälkensä,etteivät uskonveljet kosta kengänkuvalla. Ja koko tuulivoiman hulabaloo johtuu vain siitä, että EU käskee. Ja EU käskee, koska EU:n pitää olla "esimerkki" muulle maailmalle. No, muu maailma, eli Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, Intia jne. ei suostu tulemaan mukaan tähän narripeliin ja pian näemme kauppasodan lentoliikenteen päästömaksujen johdosta. Siinä Eurooppa voi vain hävitä, eli tuleehan meistä maailmalle esimerkki äärimmäisestä typeryydestä, maanosasta, joka hirttää itse itsensä byrokratiaansa.
lauantai 5. toukokuuta 2012
GRL-tutkimus: "Lehmät, ei autot,suurimpia ilmansaastuttajia"
Helsingin Sanomat
NYT on jotain järisyttävää tapahtunut, Helsingin Sanomat julkaisee tämän uutisen,joka saa viherväen ja ammuystävät tuohduksiin! Toisaalta, onhan aina tiedetty karjan metaanipäästöjen olevan merkittävä tekijä ilmaston lämpenemisessä, entäpä ihmisen? Synninpäästö autoille ja teollisuudelle?
Todisteet ilmaston lämpemisen lisäämistä äärimmäisistä sääilmiöistä puuttuvat
foxnews
Iltasanomat hehkuttaa viikonvaihteen numeronsa pääuutisena, kuinka Euroopan ja erityisesti Scandinavian ilmasto tulee muuttumaan "ilmaston lämpenemisen" seurauksena.
No, ilmasto nyt on todistetusti jäähtynyt 17 viime vuotta, joka Lawrence Livermooren
mukaan on tilastollisesti merkittävä tulos. Rajut sääilmiöt eivät ole lisääntyneet, vaan menossa on keskiarvoa vaimeampi kausi, foxnews yllä ruotii tarkemmin eri ilmiöitä ja todistaa, että kuumempia kesiä, kylmempiä talvia, hurjempia myrskyjä jne. on esiintynyt kautta kuluvan ja edellisen vuosisadan ja hiilidioksidin tasaisella kasvulla ei ole mitään yhteyttä näihin. Mikä on sitten motiivina tälle aivopesulle? Ainakaan EU:n ympäristökomissaarin, tanskalaisen Heedegaardin motiiveista ei jää epäselvyyttä.Tanska on tuulivoimaloiden johtava markkinoija. Kun tilastot pari vuotta sitten alkoivat näyttää, että tuulivoimakin lisäsi hiilidioksidipäästöjä, Tanska osti sähköä muista maista Nordpoolista ja todisteli sitten päästöjen vähentyneen. "Jotain mätää Tanskanmaassa", perusteli Vihreän Langan entinen päätoimittaja Grundström hesarin pääkirjoitussivulla muutama päivä sitten, kun poliisi oli pidättänyt suomalaistutkijan vakoiluista Venäjän hyväksi.
Mätää todellakin, mutta ei tässä vaan ilmastohuuhassa, jonka tekopyhyydessä Tanska ylittää jopa mallimaa Ruotsin. Jo 2005 johtava myrskytutkija, prof. Chris Landsea lähti IPCC:stä vastalauseena sille, että organisaatio väitti vastoin tutkimustuloksia "ilmastonmuutoksen" lisänneen Pohjois-Atlantin hirmumyrskyjä:
Prometheus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









