perjantai 1. kesäkuuta 2012
WWF ei ansaitse lahjoitustasi
Der Spiegel
Saksalainen laatulehti Der Spiegel paljastaa kylmiä tosiasioita WWF:stä, sen saamista suunnattomista rahasummista ja vähäisestä vaikutuksesta edustamaansa alaan. Kuten muistamme, WWF siirtyi myös ilmastouskovien leiriin, siellähän suuri raha pesi ja väitti valheellisesti jääkarhuja uhkaavan sukupuuton sekä Himalajan jäätiköiden sulamisen. IPCC otti WWF:n tarinan, joka perustui vuoristo-oppaiden kertomuksiin ja yhden tuntemattoman tutkijan lausumaan, sellaisenaan sivuilleen, yhtään tutkimusta asiasta ei ollut. WWF ei todellakaan ansaitse lahjoitustasi!
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Neljä päivää Liguriaa ja Lombardiaa Euroopan taloudellisimmalla autolla
Ja sehän on tietenkin Fordin uusi 2013-mallin Focus "EcoBoost",Kölnissä valmistettu diesel,jonka kulutus on väitteen mukaan Euroopan pienin. Ajelin aivan uudella (ajettu < 5000 km) tuollaisella tuhannen kilometriä tankillisella Lombardiasta Milanosta Genovaan Liguriaan, siitä San Remoon ja Dolceacquaan, Ranskan rajan tuntumaan ja muutaman lisälenkin jälkeen takaisin Milanoon.
Polttoainetta säästävä ja "hiilijalanjälkeä pienentävä" start/stop toiminto oli uutta ja hämmensi hieman alussa, kun kone vapaalle vaihtaessani ja jalan kytkimeltä nostaessani tietullilla sammui. Oletin ensin viaksi ja väänsi starttia, lienen hipaissut samalla kaasua ja tuloksena oli bendixin rähisevä vastalause. No, nopeastihan tuon oppi, mutta perin turhalta kikkailulta vaikuttaa. Autossa on kuulemma tavallista suurempi akku, koska starttia käytetään ylenomaa ruuhkaliikenteessä ja olettaisin starttimoottorinkin olevan tavallista lujemmalla. Kuudes vaihdekin dieselillä menettelee kun momenttia riittää. Mitähän se nuuka sakemanni vielä keksiikään?
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Australian lämpenemisen tutkimus täyttä huuhaata
American Meteorological Society
Näin meitä huijataan. American Meteorological Society julkaisi vasta uuden proxy-tutkimuksen Australian lämpötilan kehityksestä alkaen 1300-luvulta ja päättelee sen perusteella (jonka meidän vihermediammekin täällä riemuiten julkisti), että ihmisen toiminta 20. vuosisadalla on syynä lämpenemiseen. Ehkäpä tutkijat olettivat, etteivät ihmiset osaa lukea tutkimuksen todellisia tuloksia, jotka itse asiassa toteavat lämpötilan olevan virherajoissa nyt aivan saman kuin 1300-luvulla, erotus 20. vuosisadan "hyväksi" on + 0.09 astetta, yhdeksän sadasosa-astetta, alle kymmenesosa astetta! Kuten alla huiputuksen blogissaan paljastanut tri John Ray sanoo, suuri yllätys eivät ole tulokset vaan se, että he ilkesivät julkistaa ne (tai yhteenvedon) sen sijaan, että olisivat haudanneet ne "six feet under".
"What they actually found is quite hilarious. They found that the current temperature in the Australian region is essentially identical with the temperature in the 13th century!
To be precise, it was just nine hundredths of one degree warmer in the 20th century than it was in the 13th century. A better disproof of 20th century warming would be hard to imagine. The big surprise is that they didn't deep-six their study instead of publishing it"
torstai 17. toukokuuta 2012
Dodge Challenger - Al Bundyn auto,mutta pettymys
Dodge Challenger
Challenger takaa
470 hp
Dodge Challenger, jolla ajoin myös tuhatkunta kilometriä Floridassa, oli tavallaan pettymys, huolimatta huimasta 470 hp:n tehosta. Väri oli toki melkein sama kuin "Al Bundyn" Dodgessa, mutta urheilullisuus puuttui täysin. Malli
vaikutti suorastaan vanhoilliselta valtavine renkaineen ja yleensäkin kokonsa johdosta.
Yksi kerta riitti, seuraavat valintani ovat suosikkijärjestyksessä Corvette ZHZ, Mustang GTI Shelby tai Chevy Camaro SS.
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Ilmastoironia huipussaan:Saksan vihreät rukoilevat tukiaisia fossiilivoimalle
Financial Times Deutschland
WELT
Ydinvoiman alasajo tekee energiatilanteesta Saksassa katastrofaalisen ja nyt, ironista kyllä, Etelä-Saksan osavaltion vihreät vaativat Angela Merkeliltä tukiaisia fossiilisen voiman, kaasuvoimaloiden lisärakentamiseen. Ensi talvena Saksa on ihmeessä energiansa kanssa, erityisesti jos Venäjän kaasussa tulee toimitushäiriöitä vaikkapa erityisen kylmän talven (ennuste: uusi pikkujääkausi uhkaa) johdosta tai Venäjä muuten vain ei ole tyytyväinen maan politiikkaan. Ehkäpä Saksa tekee vastaavan tekopyhän ratkaisun kuin Ruotsi, joka myös "lopetti" ydinvoiman viitisentoista vuotta sitten ja oli muutama vuosi sitten OECD:n tilastoissa viiden eniten sähköntuotantoa ydinvoimalla lisänneen maan joukossa.
Vihreät bloggarit heittäneet hanskat tiskiin?
Hämmästyksekseni vihreät bloggarit tuntuvat katoavan blogosfääristä toinen toisensa jälkeen. Innokkain ilmastouskonnon pappi, kauppat.yo Tuukka Simonen lopetti bloggaamisen parisen vuotta sitten, kävi puoli vuotta sitten heittämässä yhden herjakirjoituksen prof.Martti Tiurusta ja häipyi taas kuin pieru Saharaan? Arkkitehti Pasi Toiviainen hehkutti blogiaan vain vaalien ajan ja ilmoitti kieltävänsä ilmastoepäilijöiden pääsyn blogiin. Ehkä tuo oli niin selkeä häviön tunnustus, että hävisi lopullisesti blogiavaruudesta? Konemestari Kaj "Gaia" Luukko tuntuu nyt myös hävinneen, ei ole päivittänyt blogiaan kuukausiin. Nolaus "perpeetum mobilen" keksimisyrityksessä masensi miehen? Lienee joitain muitakin uskon bloggaajia jäljellä, mutta noita ei kukaan lue. Ei niin, että minulla olisi syytä valittaa tilannetta, uskoa vastaan taistelu on kestävyyslaji ja siinä me "wanhat pierut" päihitämme kärsimättömät nuoret, vaikka näillä muskeleita enemmän!
tiistai 15. toukokuuta 2012
"Tuulimylly ydinvoimalan katolle" - Risto Isomäen tiede kunnostautuu taas hesarissa
"Tiedetoimittaja,kirjailija ja kansalaisaktivisti" (lukija päättää) Risto Isomäki kertoo taas päivän hesarin nk. "Tieteessä", miten varaudumme aurinkomyrskyn aiheuttamaan vuosien sähkökatkoon ja ydinvoimalan suojeluun. Lähtökohtana on vuoden 1859 nk. Carringtonin aurinkomyrsky,joka rikkoi sähköverkon muuntajia. Risto ei liene huomannut, että sähköverkot ovat noista Edisonin ajoista hieman kehittyneet. Joka tapauksessa, Risto ehdottaa pitkän sähkökatkon ajaksi ydinvoimaloiden katolle tuulimyllyjä ja aurinkokennoja. Sinänsä hyvä ajatus,mutta mistä varavoima yöllä ja kun ei tuule,kuten usein talvipakkasilla? Lisäksi Risto ehdottaa voimalan sydämeen lämpöpareja. Miksi, jos siellä on jäännöslämpöä, sehän pyörittää turbiineita? Kaikenkaikkiaan, ehdotukset ovat juuri sitä, mitä olemme kirjailija Isomäeltä aiemminkin saaneet, tukevasti ilmassa kuten napajäätiköiden sulamisen estävät leijat.
maanantai 14. toukokuuta 2012
Camarolla ennen Tekniikan Maailmaa
Eräs blogisti näyttää kuvagalleriassaan Dubain katujen loistoautona myös uutta Chevy Camaroa. Onhan se, sattumalta ajoin tuota reilut toista tuhatta kilometriä Floridassa puolisen vuotta ennen kuin Tekniikan Maailma sai siitä kuvaa ja tarinaa sivuilleen.
Toisin kuin täysin "sähköistetty" uusi Corvette ZHZ, jossa ei ole avainta, vain pieni palikka, joka voi olla taskussa, auto avaa oven kun tulet 5 metrin päähän ja lukitsee sen taas kun menet saman matkan päähän, startti tapahtuu napilla, kuten Ferrarissa ja vastaavissa ja edes ovissa ei ole mekaanista kahvaa, ne avautuvat sähkölukolla napin painalluksella, Camarossa on perinteinen virta-avain ja mittareita kuin lentokoneessa, se on eloon herätetty legenda. Puhtiakin on veekasissa jotakuinkin saman verran, 430 hp,siis Camaro SS:ssä, jolla ajoin ja josta kuvat, löytyy myös vain 300 hp:n V6-koneella ja maksaa euroissa jotain 17 000 (!).
Tässä pari lisäkuvaa makeasta nautinnosta:
Camaro eestä
Camaro takaa
Eiku tässä
Ja toiselta puolelta
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
"Tapetaan kansallislinnut tuulivoiman tieltä"
LÄHDE
Tässä on jo vihreässä nerokkuudessaan ylivoimainen ehdotus Yhdysvaltain luonnonvarainministeriöltä (The U.S. Fish and Wildlife Service),myönnetään lisää lupia kansallislinnun, Bald-eagle -kotkan tappamiseen, jotta saadaan tilaa tuulivoimalle! Kuinkas vihreät luonnonystävät tähän suhtautuvat, ovatko vaakunakotkat sivullisia uhreja, "Collateral damage", tässä pyhässä taistelussa vihreän energian edistämiseksi?
Kansalliskotkan tappaminenhan ilman lupaa on rikos Yhdysvalloissa.
Mikäpäs sopisi paremmin äitienpäivään kuin urheiluautot?
"Anonyymi13. toukokuuta 2012 8.53
Kelpais tommonen Mustangi.
Pitää tyytyä täällä peräpohjolassa ford focus st malliin"
Tämä lukijakommentti edellisessä eli Mustang-aiheessa sai taas tarttumaan kynään ja mikäs sopisi paremmin äitienpäivän aiheeksi kuin urheiluautot ;). Sanopa muuta, joutuu tyytymään jopa pienempäänkin täällä eurososialismissa, jossa oikean auton omistaminen ja käyttäminen on kriminalisoitu tolkuttomilla maksuilla. Jos sinulla täällä on hieno auto, komukka heittää kivellä. Jenkeissä tullaan ihailemaan. Kun minulla oli Corvette ZHZ Floridassa (kuvissa), kolme sööttiä nuorta naista tuli ilmaisemaan ihailunsa (autoon). Vohvelibaarin musta tarjoilijatyttö, tietullin valkoinen tyttönen ja motellin latinosiivoojatyttö, "Oh, onpas sinulla hieno auto, mikä se on, mitä se maksaa?". Näin Vapauden Maassa.
Corvette ZHZ convertible 431 hp
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










