maanantai 17. joulukuuta 2012
Ilmakehä on kaoottinen systeemi
Roy Spencer
Entinen NASA-fyysikko ja Suomessakin esitelmöimässä käynyt tri Roy Spencer muistuttaa meitä siitä tosiasiasta, että ilmakehä on nk. kaoottinen systeemi, jonka käyttäytymisen ennustus ei onnistu suurimmillakaan tietokoneilla kuin pariksi viikoksi ja silloinkin loppupäässä ennustearvo alkaa lähentyä kolikon heittoa, kruuna tai klaava.
Tällaisia systeemejä ovat myös mm. talous ja politiikka, niidenkin ennustettavuus on heikko, kuten näemme, lamat tulevat ja menevät, oli kysymyksessä markkina- tai suunnittelutalous, maailma mene omaa menoaan. Ilmakehää on monimutkaisuudessaan joku verrannut ihmiseen. Matemaatikko Lorenz postuloi ilmakehäfysiikan epälineaarisilla differentiaaliyhtälöillään, joille ei ole täsmällistä matemaattista ratkaisua ja toi kuvaan paljon käytetyn termin "perhosefekti".
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Ilkka julkaisi kirjoitukseni!
Yllättävästi Pohjanmaan Ilkka-lehti julkaisi kommenttini (parin kirjoitusvirheen höystämänä;):
ILKKA
Kun ei viikkoon kuulunut, alkoi jos usko mennä, mutta lehdellä oli vain ruuhkaa ja näin sunnuntain lehdessähän se saa eniten lukijoita. Kiitän:)!
lauantai 15. joulukuuta 2012
Antropogeeninen ilmastonmuutos peruttu - IPCC:n uusin raportti shokki alarmisteille
LÄHDE
IPCC:n uudesta vielä julkaisemattomasta AR5-raportista on vuotanut tietoa, joka kertoo,
ettei ihmisellä kenties olekaan mitään vaikutusta ilmastoon, vaan muutokset auringon toiminnassa ovat primäärinen tekijä. Myöskin "ilmastonmuutoksen" vaikutus sääilmiöihin kiistetään.
Täydellinen voitto skeptikoille?
perjantai 14. joulukuuta 2012
Merenpinta ei nouse
Nopeutuvasti, kuten alarmistit väittävät, sen viime jääkauden jälkeinen noin 3 mm/a
nousu on jatkunut vakiona, "ilmastonmuutos" ei ole kiihdyttänyt sitä. Uusin vahvistus on EU:n merenpinnan korkeutta mittaavalta ENVISAT-satelliitilta (sen jälkeen kun tulosten peukalointi paljastettiin). Maailman johtava merenpinnannousun tutkija, Tukholman yliopiston prof. Nils-Axel Mörner tutkimusryhmineen tuli tähän tulokseen Malediiveilla (kuvassa), jota alarmistit pitävät malliesimerkkinä "hukkuvasta saariparasta".
Päinvastoin, tulokset osoittivat, että merenpinta oli laskenut. Prof. Mörner karkoitettiin saarilta tulosten julkistamisen jälkeen ja ihan varmuuden vuoksi Greenpeacen kommandoryhmä rantautui saarille ja sahasi poikki Mörnerin avaintodisteisiin kuulneen puun, kuten prof. emeritus Folke Stenman taannoin kertoi Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä. Viherliike on sen jälkeen tehnyt kaikkensa mustatakseen Mörnerin maineen.
LÄHDE
torstai 13. joulukuuta 2012
Fysiikan alkeita: Venuksen lämpötila ei johdu hiilidioksidista
Usein meille alarmistitaholta esitetään Venus-planeetta kauhuesimerkkinä hiilidioksidin lämmittävästä vaikutuksesta. Venuksen kaasukehähän on lähes 100% hiilidioksidia ja paine pinnalla 90-kertainen Maahan verrattuna.
Tässä pätevä CERN-fyysikko todistaa, ettei lämpötila suinkaan johdu hiilidioksidista ja Maan tuohon verrattuna minimaalisella pitoisuudella vaikutus on jotakuinkin olematon. "Kasvihuoneilmiö" on termi, jonka ruotsalainen Svante Arhennius spekuloi sata vuotta sitten ja jostain syystä monet fyysikot pitävät sitä totena. Oikeassa kasvihuoneessa lämpeneminen johtuu kuitenkin lähinnä konvektion estymisestä, ei suinkaan hiilidioksidista, jota voidaan lisätä kasvun edistämiseksi 2000 ppm:aan asti.
Ilmakehällä ei ole lasikattoa ja se toimii pikemminkin lämpöpumpun tavoin, kuten myös ruotsalainen fyysikko Claes Johnson on osoittanut.
LÄHDE
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Helsingin Sanomilla selkeä agenda ilmastonmuutoksessa
Olisin voinut uskoakin päätoimittaja Pentikäisen vastausta, ellen olisi huomannut
merigeologi, tri Boris Winterhalterin blogissaan kertomaa:
Boris Winterhalterin blogi
Eli siis myöskään hänen vastinettaan arkkitehti Toiviaisen kirjoitukseen ei oltu
julkaistu. Kuinka monta muuta on tullut, yhtään ei ole näkynyt, mutta useita pääkirjoituksia myöten ilmastouskovien tuuba saa tilaa rajattomasti lähes päivittäin.
Tämä ei enää ole sattumaa. Useat muut lehdet julkaisevat kriittisiäkin kommentteja, mm.
Ilkka on luvannut julkaista omani lähiaikoina.
Jos vielä julkaistut kirjoitukset edustaisivat alan asiantuntijoita, se olisi osin ymmärrettävää, joskaan ei hyväksyttävää, mutta arkkitehti Toiviainen on ymmärtääkseni vain alan harrastelija siinä missä meikäläinenkin, tri Winterhalter on asiantuntija.
Eräs minulle sähköpostia lähettänyt lukija ehdotti asian viemistä Julkisen Sanan Neuvostoon, mahtaisiko tuosta olla apua?
Postia Eduskunnasta
Postilaatikosta tipahti kirje, lähettäjänä Eduskunta. Jahas, nyt ovat huomanneet, tuli kutsu ilmastoasiantuntijaksi? No ei aivan, joulukortti Perussuomalaisten eduskuntaryhmältä se oli, allekirjoitus Timo Soini et al. Pienikin huomio lämmittää
aloittelevaa kuntapoliitikkoa;)!
tiistai 11. joulukuuta 2012
"Eduskunnan neuvo on rukoile ja kiitä..."
No, aivan Eduskuntaan asti ei tässä vielä menty, mutta oikaisuna edelliseen topikkiin
kerrottakoon, että Hesarin päätoimittaja Mikael Pentikäinen vastasi kuin vastasikin minulle tänään:
VS: VastineMonday, December 10, 2012 9:42 PM
From: "Pentikäinen Mikael" View contact details
To: "'Hannu Tanskanen'"
Hei,
kiitos. Tämä ei ole mielestäni vastine vaan jatkokirjoitus. Toimitus yrittää välttää sitä, että saman kirjoittajan tekstejä on kovin toistuvasti lehdessä.
Terveisin,
Mikael Pentikäinen
Tästä minä kiitän ja kumarran maahan asti! Kuitenkin, ilmastouskon kirjoituksia, pitkiäkin, mahtuu joka päivälle, tänäänkin useita... olisikohan vika puolueessani vai deodorantissa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








