perjantai 10. toukokuuta 2013
Autoteollisuus: "Etanolibensiini tuhoaa autosi"
LÄHDE
Niinpä, eipä ole tullut kolmeen vuoteen mieleenkään uudelle autolleen tuota viinalatinkia tarjoilla...
torstai 9. toukokuuta 2013
Ilmastonmuutos aiheuttaa maanjäristyksiä?
LÄHDE
Tosin aikajänne on miljoonia vuosia, joten rahastus tuolla on hivenen ennenaikaista...Myös Iranin johtavalla uskonoppineella on teoriansa aiheesta, hänen mukaansa maanjäristyksiä aiheuttavat kevyesti puetut naiset...
James Hansenin kootut selitykset
LÄHDE
"Ilmastonlämpenemisen isä", NASA:n New Yorkin sääosaston johtajaa eivät tosiasiat siitä, ettei ilmasto ole enää lämmennyt 17 viime vuoteen ennusteiden mukaan hätkähdytä. Hän on esittänyt uuden teorian, jonka mukaan ilmakehän "hitaus" estää ilmiötä näkymästä vielä satoihin vuosiin. Kätevää sikäli, että tuota ei kukaan tämän ja muutaman seuraavankin sukupolven tutkija pysty kiistämään...
tiistai 7. toukokuuta 2013
Tuulivoimasta maksat, tuotettiin sitä tai ei...
Telegraph
Eli kolmentoista Skotlannin tuulimyllyn seisottaminen päivän maksaa veronmaksajille miljoona puntaa...how nice!
maanantai 6. toukokuuta 2013
Lista Obaman epäonnistuneista verovaroin rahoitetuista vihreän teknologian projekteista on pitkä....
LÄHDE
Ja jatkuu, joku voisi tehdä vastaavan Suomesta,Winwind, Fisker-Karma, Eurobatteries....
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Fahrenheit 451
KUVA
Kalifornian yliopiston meteorologian professorit Bridges ja Clemens polttavat ilmastouskoa kritisoivan kirjan.
perjantai 3. toukokuuta 2013
Miksei kuvia?
Lukijani ovat ehkä ihmetelleet kuvien puutetta blogistani nykyisin. Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että vaihdettuani tietokoneeni tähän Applen iPad´iin, en enää pysty siirtämään kuvia tänne, vain linkkinä. Jostain syystä iPad´illa saa kuvan facebookiin, muttei tänne...
"Kuusi luonnollista sykliä selittää ilmaston,hiilidioksidin vaikutus merkityksetön..."
JoNova
Uusi saksalaistutkimus päätyy siis tähän, "paljon melua tyhjästä"?
torstai 2. toukokuuta 2013
Valetta joka sana...
Iltalehti
Todellisuus on, että arktisen kuluneen talven maksimijääpeite on 610 000 km2 laajempi kuin
viime aikojen minimin vuonna 2006. Merien pinta myöskään ei ole noussut kuin tuo vakion viimeisen
jääkauden jälkeen, noin 3 mm vuodessa. Valetta joka sana.
"Ilmaston lämpeneminen tekee naisista ilotyttöjä"
LÄHDE
Taas opimme uutta "ilmastonmuutoksen" kauheista vaikutuksista...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
