lauantai 27. heinäkuuta 2013
Kiinan aurinkopaneelit kiusana sekä USA:ssa että Euroopassa
LÄHDE
Kiina on täysin ylivoimainen aurinkopaneelien valmistuksessa, laatu ylittää jopa Saksan ja USA:n. On omakohtaista kokemusta, vierailin kutsuttuna tutustumassa Shanghaissa pari vuotta sitten,varastossa vieläkin 50W:n näytekappale, jossa mm. puristeliitokset, upeaa työtä...
perjantai 26. heinäkuuta 2013
torstai 25. heinäkuuta 2013
"Jotain on tapahtumassa auringollemme..."
LÄHDE
Todellakin, aurinkotutkijat ovat olleet huolissaan jo vuosia, nykyinen auringonpilkkujakso on heikoin aikoihin,
vastaavaa tapahtui nk. pienen jääkauden, Maunderin minimin aikaan, jolloin Itämeri jäätyi ja Thamesilla luisteltiin...
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
maanantai 22. heinäkuuta 2013
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Mersu ja EU sodassa kylmäaineesta
LÄHDE
Ilmastohihhuleja ei kiinnosta turvallisuus, EU:n vaatima uusi kylmäaine saattaa syttyä tuleen kolarissa. Mercedes Benz vastustaa sen käyttöä...
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Auringon aktiivisuuden hiipuminen voi laukaista uuden jääkauden
LÄHDE
Boulderissa Coloradossa 11.7.2013 kokoontuneet aurinkotutkijat esittivät huolensa siitä, että tasaisesti aina 1940-luvulta alkaen jatkunut auringon aktiivisuuden hiipuminen voisi laukaista uuden jääkauden...
Uusi tutkimus: Data ei tue ihmisen vaikutusta pohjoisen jäätikön sulamisessa
Daily Mail
Ainakin vuosikymmen lisää tutkimusta tarvitaan todistamaan johtuuko pohjoisen jäätikön sulaminen ihmisen toiminnan vaikutuksesta, nykyinen data on liian heikkoa todistamaan suuntaan tai toiseen, sulaminen voi olla normaali jaksottainen ilmiö, myöskään merenpinnan nousua ei voida ennustaa...
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Kun ei tuule, Britannia tekee sähköä 12-kertaisella hinnalla dieseleillä...
LÄHDE
Britanniassa oikein "uusiutuvan energian" kukkanen, kun tuulivoimalat eivät tyynellä pyöri, on
sähkö tuotettava hätädieselgeneraattoreilla 12-kertaiseen hintaan suuriin lämpövoimaloihin verrattuna..
ja niistä "saasteista" puhumattakaan...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
