perjantai 13. elokuuta 2010

Ilmaston lämpeneminen ei aiheuttanut "Helsinkiä suuremman" jäälautan irtoamista Grönlannin Petermannin jäätiköstä



(Kuva: Petermannin jäätikkö kesällä 2009 - kuva HS)



ILMASTON LÄMPENEMINEN EI SYYNÄ PETERMANNIN JÄÄTIKÖSTÄ LOHJENNEESEEN JÄÄLAUTTAAN


Asiantuntijoiden, mm. Delawaren yliopiston oseanografian professori Andreas Muenchow´n mukaan ilmiöllä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä ilmaston lämpenemisen kanssa, sillä Grönlannin jäätiköiden lohkeileminen johtuu niiden alla virtaavasta merivedestä ja mm. Petermanin jäätikkö on kasvattanut kokoaan viimeisen kahdeksan vuoden ajan, joten lohkeileminen on normaalia. 1962 samasta jäätiköstä irtosi nykyiseen verrattuna yli kaksinkertainen jäälautta. Kuluvan vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden
keskimääräistä lämpimämpää kautta pidetään Tyynen meren El Nino-merivirran neljän vuoden välein aiheuttamana nk. ENSO (El Nino Southern Oscillation)-ilmiönä.

Antarktisen jäämassa kasvaa myöskin ja useimmiten mediassa nähdyt kuvat lohkeilleista "jäävuorista" ovat Etelämantereen lounaiskulmassa sijaitsevasta suhteellisen pienestä Wilkinsin kelluvasta jäätiköstä,jonka sulaminen ei siis vaikuta meren pinnan korkeuteen sitä eikä tätä.

1960-70 -luvulla samat tiedemiehet, jotka nyt hehkuttavat ilmaston lämpenemisestä, olivat varmoja piakkoin tulevasta jääkaudesta, mm. Yhdysvaltain presidentti Barak Obaman
tiedeneuvonantaja John Holdren julkaisi yhdessä ekologi Paul Erlichin kanssa tällaisen "maailmanlopun ennusteen" 1971"

torstai 12. elokuuta 2010

Deepwater Horizon - "Missä on öljy" ?






Meksikonlahden öljyvuodon uutisoinnissa enemmän politiikkaa kuin tuhoa, öljyntorjujat kysyvät nyt: "Missä on öljy?", joka näyttää salaperäisesti kadonneen,
osa on haihtunut, osan ovat syöneet mikrobit ja todelliset vahingot ovat paljon
arvioituja vähäisemmät.


NCPA


"Source: The Hill

Only two weeks after BP began capping the Deepwater Horizon oil rig blowout, people have begun to ask, "Where's the oil?" The fact that skimmer ships sent out to clean the water of oil are unable to find oil to clean is leading the mainstream media to question whether environmentalists tried to exploit this unfortunate event by making it seem worse than it really was for political reasons.

For instance, the Horizon blowout has killed far less than 1 percent of the number of birds killed by the Exxon Valdez spill. And while we've heard horror stories and seen pictures of oil coated marine mammals, it turns out to be the same pictures shown over and over again since wildlife response teams have only collected three visibly oil coated dead mammals thus far"

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Tutkimus: Jääkausi oli kaksikymmenkertaisessa hiilidioksidipitoisuudessakin






University of Leicester


Ortovikikaudella, 460-455 miljoonaa vuotta sitten ilmakehän hiilidioksidipitoisuus vertaisarvioidun tutkimuksen mukaan oli jopa kaksikymmenkertainen nykyiseen verrattuna,silti tämä ajajakso käsitti myös jääkauden,tosiasia,jota on vaikea selittää "kasvihuoneilmiöllä". Todisteet siitä,ettei hiilidioksidilla ole juuri mitään roolia "ilmastonmuutoksessa", ovat vankat.


The researchers state: “The world of the ancient past had been thought by scientists to differ from ours in many respects, including having carbon dioxide levels much higher – over twenty times as high – than those of the present. However, it is very hard to deduce carbon dioxide levels with any accuracy from such ancient rocks, and it was known that there was a paradox, for the late Ordovician was known to include a brief, intense glaciation – something difficult to envisage in a world with high levels of greenhouse gases. “

tiistai 10. elokuuta 2010

Näin meitä huijataan: "Suurin jäävuori lohkesi ilmastonmuutoksen johdosta Grönlannissa"





LÄHDE

Näin meitä huijataan; uutisoidaan suurimman koskaan jäävuoren lohkeamisesta Grönlannissa, vaikkei se ole edes puolta jo vuonna 1962 lohjenneesta. Ja sitten tosiasia: Petermanin jäätikkö on kasvanut viimeiset kahdeksan vuotta ja siitä lohkeilee siksi säännöllisesti paloja !

perjantai 6. elokuuta 2010

Bonnin ilmastoneuvottelut: Meksikon kokous yhtä turha kuin Kööpenhamina




Järki alkaa saada sijaa enenevässä määrin ja ilmastohumpan kannattajat harvenevat. Mutta, saahan siitä viherväki veronmaksajien kustannuksella mukavia lomamatkoja lämpimiin maihin ja loistohotelleihin syystalven pimeillä.



UUTINEN

maanantai 2. elokuuta 2010

Median vihermafia iski taas !







Tarjosin 29.7. hesarille vastinetta pääkirjoitukseensa,jossa ensin aivan asiallisesti varoitettiin ilmastohysteriasta muutaman hellepäivän takia,mutta sitten ylistettiin tutkimuksen kuitenkin olevan oikeassa ja ilmaston lämpenevän.

Ei mennyt vastine läpi ja mielipidetoimitus kieltäytyy vastaamasta kysymykseeni,miksi. Huomionarvoista on,että konsernin Iltasanomat kirjoitti vastaavansisältöisen pääkirjoituksen päivää myöhemmin,tässä oli siis kysymyksessä ilmastouskovien tehoisku. No,julkaistaan vastine sitten täällä:


"KUN ON KYLMÄÄ,SE ON "SÄÄ",KUN LÄMMINTÄ, ON "ILMASTONMUUTOS".


HS:n pääkirjoitus (29.7) "Pää kylmänä helteessä" aivan oikein toteaa,että "käsitystä ilmastonmuutoksesta ei kannata perustaa yhden vuoden kylmyyteen tai kuumuuteen".
Kuitenkin innokkaimmat ilmastonmuutostalebadit mediassa tekevät juuri näin,kun on kylmää,se on sää,kun kuumaa,se on ilmastonmuutos.

Tässä kohtaa tulisi todellakin "laittaa jäitä hattuun" ja muistaa vaikkapa MIT:n meteorologian professorin ja alan tunnetuimpiin kuuluvan tieteilijän, prof. Richard Lindzenin varoitus: "Tietomme ilmakehän ilmiöistä on vielä primitiivistä,mutta media ottaa alarmistien hurjimmat visiot
totena".

Ja todellakin, kun katsotaan ilman agendaa olevia ja vertaisarvioituja lähteitä, ilmenee että
meitä suorastaan huijataan tällä maailmanlaajuisella hypellä raoittamaan kukkaroamme "maailman pelastamiseksi". Lämpötilassa ei ole tilastollisesti merkittävää nousua viimeisten 15 vuoden aikana, merenpinta ei nouse vaan päinvastoin laskee ja vaikka pohjoisen jäätiköt hieman ovat pitkän ajan keskiarvon alapuolella,jää etelämantereella puolestaan kasvaa. Meillä on nyt kuumaa, mutta eteläisellä pallonpuoliskolla ennätyspakkasia.

Ilmastopaneeli IPCC:n toistuvat "climategatet" lakaistaan maton alle ja alarmistitutkijoiden mainetta pestään moittimalla vain salailun ilmapiiristä,kun todellisuudessa kyse oli mitä härskeimmästä ja harkitusta petoksesta tyyliin "Käytä Mann´n temppua,jos ei ala näkyä lämpenemistä"(proxyjen ja mittaustulosten valikoivaa yhdistämistä). Heikkona hetkenään East Anglian CRU:n tri Phil Jones jopa myönsi tämän.

Ei voine olla sattumaa, että HS:n pääkirjoitus tulee ulos samana päivänä,kun valtiovarainministeri Jyrki Katainen esittelee uuden budjettinsa,jossa "hiiliverojamme" roimasti korotetaan?"

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Todellinen ilmastoteko - Boeing 787 "Dreamliner" yli Atlantin




LÄHDE


Kun Wanha Eurooppa näpertelee turhien direktiiviensä kanssa ja Ilmatieteen laitos meillä pelottelee ilmastonmuutoksella parin hellepäivän takia (Argentiinassa sataa lunta ja on -15 astetta C),tekevät jenkit todellisia toimia asiassa ! Boeingin 20% vähemmän polttoainetta kuluttava, suurelta osin komposiittirakenteinen B787 teki ensilentonsa Atlantin yli ensi viikon Farnborough´in ilmailunäytökseen Englantiin, Säännölliseen reittiliikenteeseen kone tullee loppuvuodesta japanilaisen Nipponin väreissä.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

EU:n 250 miljardilla vuodessa 0,05 C asteen lämpötilan muutos






Washington TImes



"European Union's 20 percent emissions-reduction target will cost around $250 billion a year. Yet the impact by 2100 on global temperatures is likely to be only 0.05 a degree Centigrade - almost too small to measure"

torstai 8. heinäkuuta 2010

Kasvissyönnin autuudesta




En yleensä puutu toisten ihmisten mieltymyksiin, mutta kun näin Kirsi Pihan kolumnin Iltalehdessä 24.6.,en voinut vastustaa kiusausta hieman läppäistä tosiasioilla näitä viherlapsia ja ystävällisesti IL julkaisi kirjoitukseni. Koska tuo teksti voi olla kuvasta hieman hankalasti luettavissa, tässä se uudelleen:


KASVISSYÖNNIN AUTUUDESTA

(Iltalehti29.6.2010)


VIHERHÖMPPÄÄ tulee nykyisin joka tuutista. Kirsi Pihan kolumni "Makkaraa grilliin" (IL 24.6.)oli typeryydessään sitä luokkaa, että alkaa uskoa tutkimukseen, jonka mukaan kasvissyönti kutistaa aivoja.

Kirsille tiedoksi,että lihansyönti on koko kulttuurimme perusta,monikymmenkertaisella energiallaan se vapautti ihmisen täyspäiväisestä ravinnon etsimisestä ja antoi aikaa pohtia syntyjä syviä. Jo eläinopillisesti ihminen on sekasyöjä,tarkemmin sanoen surkeana saalistajana raadonsyöjä,josta johtuvat mm. nykyihmiselle kiusaa aiheuttavat voimakkaat vatsahapot. Ilman possun potkan keksimistä Kirsikin kaivelisi täyspäivätyönä bataatinjuuria ja natustelisi niitä pimeässä luolassa susien ulvoessa ulkona.

Thoreau oli aikansa Linkola,kaikkea edistystä vihaava erakko,jonka esimerkin mukainen "paluu luontoon" nykypäivänä tappaisi nälkään valtaosan ihmiskuntaa,

Hannu Tanskanen
Vapaa tiedetoimittaja


TÄSSÄ Kirsin kolumni:


Kirsi Pihan kolumni Iltalehdessä

Eräät mediassa tunnetut ystäväni moittivat minua sanoen,että vastaukseni oli ilkeä.
Ehkäpä niin, mutta uskon kolumnistin kestävän ja ottavan sen huumorilla, muistaen että "totta toinen puoli" !

Tiede-tekniikkajuttujani viroksi







Tässä näin kesällä kun aikaa on,tulee selailtua netin kyberavaruutta ja tekee mielenkiintoisia löytöjä. Minulle tällainen oli erään Tekniikan Maailman juttuni löytyminen Viron Tekniikan Maailmasta, eli ufoistahan tuossa oli kysymys:


UFO-juttuni Viron TM:ssa


Nämä olisivatkin saattaneet jäädä minulta kokonaan huomaamatta, ellen kerran Tallinnassa käydessäni ja laivaa odottaessani olisi huomannut lehtikiskassa sanottua aviisia ja ostanut sen. Yllätys oli suuri, kun siellä oli oma juttuni, nimelläni tosin ja kääntäjän nimellä.

TM ei koskaan ollut kertonut minulle, että juttujani oli edelleen myyty Viroon (kenties myös Latviaan/Liettuaan?). Kun tuon jutun nähtyäni aloin selvittää asiaa, kysyin Viron TM:n päätoimittajalta ja hän lähetti kopiot peräti kuudesta jutustani siellä.