keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Breaking News: "Ilmastonlämpenemisen isä" James Hansen pidätetty !



Hansen käsiraudoissa Valkoisen Talon mielenosoituksessa.


Jo toisen kerran tämä koko humpan käynnistäjä pääsee tutustumaan poliisin selliin. Kun "ilmastonmuutoksen" faktat alkoivat haihtua yksi toisensa jälkeen,Hansen siirtyi katutason huliganismiin Greenpeacen ym. hörhöjen kanssa ja suositteli "kansalaistottelemattomuutta". Valtion virkamiehelle tuollaisen olisi pitänyt johtaa syytteeseen, mutta vahvat tukijat, Al Gore ja Obamakin lienevät estäneet tuon. NASA:n monet tutkijat ovat jo pitkään olleet kiusaantuneita Hansenin "ristiretkestä".

Ja nyt on hommassa tehty taas 180 asteen käännös, Bilderbergin ryhmä pelottelee ilmaston jäähtymisellä ( ! ) :


Bilderberg


Päättäisivät nyt,lämpeneekö vai jäähtyykö vai onko sittenkin pitkässä juoksussa aivan luonnollinen + - 0 ;-)!



Hansenin pidätys

tiistai 28. syyskuuta 2010

Moottoritiellä 80 km/h - Liikenneministeriön uusin oivallus




HS-uutinen tänään

Liikenneministeriön uuden loistokkaan suunnitelman mukaan. Kuten tunnettua, Liikenneministeriössähän ei ole yhtään ajokortin omaavaa. Tuosta taas pari vuotta eteenpäin toteutuu vihreiden stallareiden länsimaisen elämänmuodon romuttamisen toiseksi viimeinen vaihe, auton eteen vaaditaan kävelemään mies punaisen lipun kanssa, kuten autoilun alkuaikoina :cry: !

EDIT: Liikenneministeri nyt kieltää moiset suunnitelmat,kysymyksessä väärinkäsitys Noinkohan oli vai putkahtiko keskeneräinen suunnitelma vain ennenaikojaan julkisuuteen?

Ministeriön tiedote

maanantai 27. syyskuuta 2010

"Verouudistuksessa" paljastuu koko ilmastohumpan raadollisuus





Valtionvarainministeri Jyrki Katainen kirjoittaa tämän päivän Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla:

Helsingin Sanomat 27.9.2010

Tästä siis käy selvääkin selvemmin ilmi,ettei "ilmastonmuutosmantralla" ole mitään tekemistä ilmaston kanssa, se yksinkertaisesti mahdollistaa vain uudet verot. On myös vaikea ymmärtää, kuinka vapaan markkitalouden nimiin vannova puolue kieltää ihmisiltä oikeuden hankkia juuri sellainen auto kuin haluaa, rankaisemalla progressiivisella päästöverotuksella isomman ja turvallisemman auton hankkijoita? En näe tässä juuri eroa
Oras Tynkkysen ehdotukseen progressiivisesta sähköverosta.

torstai 16. syyskuuta 2010

Petteri Taalas: Ilmaston lämpenemisestä hyötyä Suomelle !

Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas yllätti tänä aamuna radion haastattelussa harvinaisella tunnustuksella, että ilmaston lämpeneminen onkin pääosin
hyväksi Suomelle. Lisäksi Taalas kritisoi median ylilyöntejä, joka ahdistaa ihmisiä. Esimerkkeinä perheen koiran syyllistäminen ("Koiran hiilipäästöt yhtä suuria kuin citymaasturin" - tutkimus Uudesta Seelannista /blogistin huomautus)ja sen, mitä juustoa syö ja kuinka paljon se lisää henkilökohtaisia "päästöjä".

Harvinaisen rehellistä puhetta, kunnes muistaa, että eilen Helsingin Sanomat kertoi pääuutisenaan, että suomalaisten usko ilmastonmuutokseen on laskussa, kun se alkaa iskeä lompakolle. Toki pääjohtaja Taalas muistutti, että ilmastonmuutos sinänsä on todellinen ja uhka maailmalle, vaikka me täällä olemmekin siinä onnellisessa asemassa, että vaikutukset ovat pääosin hyödyllisiä.

Mutta, miksi muu media ei kerro tuosta haastattelusta sanallakaan? Omertan laki ;-)?

maanantai 6. syyskuuta 2010

JSN:n huomautus radiokanavalle bloggaajan loukkaamisesta





Julkisen Sanan Neuvosto antaa tuoreella (julki 12:00 tänään)yksimielisellä päätöksellään moitteet Radio Rock´ille ilmastobloggaaja(allekirjoittanut)haastattelun
osien käytöstä pilaohjelmassa:


JSN:n päätös


Tuoreeltaan asiaa kommentoivat vain puolisen tuntia päätöksen julkistamisen jälkeen mm. mtv-3 ja Iltalehti nettisivuillaan:


MTV-3


ILTALEHTI


Myös Uusi Suomi:

Uusi Suomi


Ja tässä Radio Rockin podcast asiasta:

Radio Rock

Ihmisiä sekoaa ilmastouskossa




"Keskiviikkona 1.9.2010 Yhdysvaltojen Marylandissa, Silver Springin kaupungissa koettiin kauhun hetkiä, kun muuan James Lee, ympäristöaktivisti, hyökkäsi Discovery-tv-kanavan rakennukseen ja otti panttivankeja aseella uhaten. Herra Lee oli omien sanojensa mukaan kokenut ”herätyksen” nähtyään entisen varapresidentin Al Goren ympäristödokumentin ”Epämiellyttävä totuus”




Pasi Matilainen kertoo blogissaan tuosta USA:n panttivankitapauksesta,jossa seonnut "ilmastouskovainen" vaati "julkilausumansa" julkistamista. Tuollaista on odotettavissa, eikä tapaus ollut ensimmäinen. Enemmän kuin yksittäisistä seonneista, joitan meillä on ollut maailman sivu, olen kuitenkin huolestunut meidän tavallisten kansalaisten aivopesusta väärin faktoin ja rahastuksesta, "hiiliveroista".


Pasi Matilainen-blogi

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Hiilidioksidipäästöjen mukainen verotus askel kohti viherdiktaduuria



Hiilidioksidipäästöjen mukainen käyttömaksu autoille on erittäin epädemokraattinen päätös ja sorsii eniten köyhiä, jotka pystyvät vain vanhan käytetyn ison auton hankintaan. Rikkaat ajavat millä haluavat, heillä on varaa maksaa ja "haistattaa" köyhälle kansalle kivitalon kokoisilla "katumaaastureillaan". Minulla ei ole tässä suinkaan "oma lehmä ojassa", olen jo kolme vuotta ajanut pienimmällä vain 103 g CO2:a
tuottavalla autolla, jonka juuri vaihdoin uuteen yhtä pienikulutuksiseen, 4,6 l/100 km autoon. Hankintani ei kuitenkaan johdu "ympäristötietoisuudesta", vaan yksinomaan köyhyydestä ja siitä tosiseikasta, etten enää juuri aja kuin supermarkettiin ja takaisin. Jos ei käyttömaksu jyrkästi nousisi konetilavuuden myötä, hankkisin kuitenkin isomman ja turvallisemman auton käytettynä.

Tällaisia päätöksiä on meillä masinomassa väkeä,joilla useimmiten ei ole autoa tai edes ajokorttia, vain pakottava "viheraate", toisten elämäntavan paneminen kortille. Tekninen tietämyksensä aiheesta on pyöreä nolla:

TALOUSSANOMAT

USA:n ympäristönsuojeluvirasto EPA on myös Sierra Clubin ja muiden viherjärjestöjen valtaama ja teki viime keväänä pöyristyttävän päätöksensä julistaa elämänkierron tärkein aine, hiilidioksidi, "ilmansaasteeksi". Nyt Obaman hallinnon aikana EPA onkin eturintamassa vaatimassa uusia rajoituksia autoiluun:

TALOUSSANOMAT

Hiilidioksidin rooli spekuloidussa "ilmaston lämpenemisessä", joka ei edes pidä paikkaansa, 14 viime vuoteen ei ole enää ollut tilastollisesti merkittävää lämpenemistä, vaikka hiilidioksidin määrä on jatkanut tasaista kasvuaan, on pitkälti
todistamatta ja on tutkimuksia, jotka todistavat sen roolin lähes merkityksettömäksi mm. vesihöyryn rinnalla ilmakehän lämpöbalanssin tekijänä.

Nämä toimet onkin nähtävä vain viherväen askelina täydelliseen ympäristön suojelun varjolla tehtävään vallankaappaukseen ja länsimaisen elämänmuodon tuhoamiseen sekä valtavien tulonsiirtojen mekanismina. Kansalaisia "koulutetaan" tottelevaisuuteen kaikenmaailman "autottomina" ja "valottomina" päivinä. Onneksi terve omin aivoin ajattelu usein romuttaa nuo kampanjat, koskaan en ole nähnyt niin paljon autoja Helsingin keskustassa kuin viimeisen "autottoman päivän" aikana ;-).

lauantai 4. syyskuuta 2010

Diesel vihreämpi kuin sähköauto sanoo Sveitsin hallituksen raportti






LÄHDE


"The main finding of this study is that the impact of a Li-ion battery used in [a battery-powered car] for transport service is relatively small. In contrast, it is the operation phase that remains the dominant contributor to the environmental burden caused by transport service as long as the electricity for the [battery car] is not produced by renewable hydropower ...

A break even analysis shows that an [internal combustion engined vehicle] would need to consume less than 3.9 L/100km to cause lower [environmental impacts] than a [battery car] ... Consumptions in this range are achieved by some small and very efficient diesel [cars], for example, from Ford and Volkswagen"

torstai 2. syyskuuta 2010

"Skeptikon" kääntymys - tapaus Lomborg






Media, mm. YLE hehkuttaa "maailman johtavan ilmastoskeptikon" "kääntymyksestä" ilmastouskoon. Tämä on täyttä hevonpaskaa, ei Bjorn Lomborg koskaan ole ollutkaan
ilmastoskeptikko, hän vain on katsonut siihen sijoitettujen rahojen olevan ylimitoitettuja. Nyt hän uudessa kirjassaan lähtee alarmistien linjoille ja huutaa
miljoonia ilmiön pysäyttämiseen. Entinen Greenpeace-mies on huomannut näin tulevan enemmän tuohta, painostustakin voi olla asiassa, sen alarmistit osaavat !


LÄHDE


"Lomborg does U-turn?

Not at all. He has always been a Greenie and has always said he believes that global warming is real. He has always focused on how to get the biggest bang for your buck and his latest statements continue that. The difference is that he has become a convert to geoengineering. He has always criticized the ineffectiveness and waste of conventional attempts to reduce carbon dioxide levels and continues to do so"


By John Ray (M.A.; Ph.D.), writing from Brisbane, Australia

tiistai 31. elokuuta 2010

NYT riitti, Helsingin Sanomat !




NYT riitti ja 30 vuotta tilanneena tilaukseni peruuntuu at once ! Jo vanhempani tilasivat 50 vuotta ja opin lukemaan Tarzan-sarjakuvistaan 4-vuotiaana. Perin ikävää tehdä tämä päätös.

Niinkuin ei olisi ilmastotalebadia jo riittävän vahva, mielipiteeseen ei skeptikkoja päästetä, nyt aloitti tänään pääkirjoituskolumnistina Vihreän Langan päätoimittaja Elina Grundström ja milläpä muulla kuin ilmastouskon kajautuksella ! Ja nk. "Tieteessä" samaa saarnaa "aktivisti" Risto Isomäki ...

Uusi päätoimittajansa Mikael Pentikäinen minulle juuri sähköpostilla hurskaasti totesi, että "nyt sitä keskustelua kaivataan ilmastonmuutoksesta". Ja tämä on Pentikäisen "keskustelua" asiassa?

Entinen päätoimittaja,Virkkunen tuskin oli vihreä,mutta antoi vihreiden ja prekariaattien vallata lehden, kuten Iltalehden vanha kolumnisti Tuomas Keskinen sanoi.

SORRY, Helsingin Sanomat, se loppui nyt. Siis tilaukseni :evil: !