maanantai 20. kesäkuuta 2011

Journal of Geophysical Research: Kuukin vaikuttaa Maan lämpötilaan







JGR

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Brittihallituksen neuvonantaja suosittaa ilmastonmuutosuskon opetuksen lopettamista saarivaltakunnan kouluissa




Jo oli aikakin! "Ilmastonmuutoksen" opetus on ollut koulujen ohjelmassa 1995 alkaen,
nyt brittihallituksen neuvonantaja ehdottaa sen lopettamista ja "paluuta oikeaan tieteeseen" opetuksessa. Järjen valo alkaa vähä vähältä tunkeutua päättäjien tietoisuuteenkin, rohkaiseva esimerkki oli Yhdysvaltain edustajainhuoneen äänestyspäätös, jolla ilmastojärjestö IPCC:n rahoitus äsken lopetettiin. Meikämedia vältti huolellisesti tämän uutisen esiintuomisen.


Guardian UK

Ehkäpä me näemme tämän vahingollisen taikauskon ja uskonnollisia piirteitä saaneen kvasitieteen romahtuksen vielä täälläkin. Tultiinhan sata vuotta sitten maailman vallanneen toisen kvasitieteen, eugeniikan eli rodunjalostuksen suhteenkin järkiinsä, tosin se vaati miljoonia uhreja Hitlerin kaasukammioissa sitä ennen.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Totuus ja EU-totuus E10-bensiinistä




LÄHDE

VTT näyttää nyt pistetyn "järjestykseen", eihän E10:ä saa kulua enempää, kun EU niin sanoo, sama mitä tiede kertoo. Autoilijat kuulemma VTT:n mukaan pakkasilla saivat "vääriä" tuloksia. Entäs VTT:n omat edelliset tutkimukset laboratoriossa? Entäs TM:n tutkimus moottorilaboratoriossa? Entäs Auto Bild´in tutkimus, jopa 5,7% enemmän?
Samaa kertovat kaikkien lehtien tutkimukset. Saksassa 80% autolijoista boikotoi E10:a.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Businesweek:Yhdysvalloissa etanolibensaa käyttävät autot alkavat hajota




Businesweek

Etanolibensan vaarattomuuden perusteena on täällä käytetty sitä, että Yhdysvalloissa sitä on käytetty jo kauan ilman ongelmia. Nyt näyttäisi, että ei:


"GOT A SPARE $1,000?
Last July was bad enough for motorists on a budget—gasoline prices had shot up to more than $4 a gallon. But for some the pain in the pocketbook was about to get worse. At City Garage in Euless, Tex., for example, the first of numerous future customers brought in an automobile whose fuel pump was shot. A quick diagnosis determined that that particular car had close to 18% ethanol in the fuel. For that unlucky owner, the repairs came to nearly $900. The ethanol fun was just beginning.

City Garage manager Eric Greathouse has found that adding ethanol to the nation's gasoline supply may be a foolish government mandate, but it has an upside he'd rather not deal with. It's supplying his shop with a slow but steady stream of customers whose plastic fuel intakes have been dissolved by the blending of ethanol into our gasoline, or their fuel pumps destroyed. The average cost of repairs is just shy of $1,000"

lauantai 21. toukokuuta 2011

Jääkarhut voivat paksusti, kanta ennallaan



(Viherliigan photoshopilla tehty väärennyskuva)


CNS News

Todistaa uusi tutkimus. Tuo yleisesti uskottu väite, jolla ne saatiin julistettua uhanalaiseksi eläinlajiksi, ei perustunut mihinkään laskentaan, vaan vain oletukseen pohjoisen jäätikköjen sulamisesta. Maailman johtavaa jääkarhutukijaa ei pari vuotta sitten päästetty YK:n asiaa käsitelleeseen konferenssiin, koska "tämän tutkimukset eivät tukeneet kokouksen agendaa". Sic.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Arktisen paksun jään määrä kaksinkertaistunut vuodesta 2008




LÄHDE


Arktinen sulaa? Päinvastoin,paksun (2,5 m +)jään määrä on lähes tuplautunut vuodesta 2008.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

USA:n tuhoisat tornadot eivät johdu "ilmastonmuutoksesta"






LÄHDE

Media helposti hehkuttaa "ilmastonmuutoksella" rajujen sääilmiöiden,kuten nyt USA:n tappajatornadojen kohdalla,mutta NOAA:n mukaan näillä ei ole yhteyttä.

Tämähän aiheutti erään IPCC:n ensimmäisistä "konsensuksen" rikkoutumisista jo 2005,kun johtava myrskytutkija ja nk. neljännen seurantaraportin pääkirjoittaja, prof. Christopher Landsea erosi IPCC:stä vastalauseena sille,että poliitikoille annettavaan yhteenvetoon aiottiin laittaa vastoin tutkimustietoa väite Atlantin myrskyjen lisääntymisestä "ilmastonmuutoksen" seurauksena. Eipä ollut viimeinen kerta,kun IPCC:ssä politiikka ohjasi tiedettä.



Prometheus



Pari vuotta myöhemmin Floridan ilmatieteen laitos jopa vahvisti,että IPCC:n käyttämänä vertailuvuotena myrskyjä Pohjois-Atlantilla oli keskimääräistä vähemmän.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Nature: Fytoplanktonin määrä lisääntynyt vastoin alarmistien väitteitä




NATURE

Tarkasteltiinpa lähes mitä hyvänsä alarmistien väitettä lähemmin,osoittautuvat ne pelkiksi uskomuksiksi. Näin mm. merien happea tuottavien piilevien kohdalla,niiden "merkittävää vähenemistä" pidettiin muutama vuosi sitten vahvimpana todisteena "ilmastonmuutoksesta". Nyt maailman arvostetuimman tiedelehti "Naturen" julkaisema tutkimus kertoo tasan päinvastaista, fytoplanktonin määrä on vähenemisen sijaan lisääntynyt. Tavallaanhan tämä on loogistakin,kasvanut hiilidioksidipitoisuus aiheuttaa fotosynteesin ja kasvun voimistumista,sama on Naturen parin vuoden takaisen artikkelin mukaan havaittu myös Brasilian sademetsissä,ne vihertävät enemmän.

Ei juuri tule televisiosta nykyisin "tiedeohjelmaa",jossa "ilmastonmuutosta" ei mainita joka toisessa lauseessa syynä milloin mihinkin. Tämä muistuttaa hieman innokkaimpien ydinvoiman vastustajien väitteitä siitä, että ydinvoimalat aiheuttavat kaikkea mahdollista muistihäiriöistä jalkasilsaan. Sinänsä tämä ei ole ihme,kun muistaa mm. median Cancunin ilmastokokouksen osallistujille tekemää jekkua. Osaanottajien keskuudessa kierrätettiin adressia,jossa vaadittiin boikotoimaan haitallista ja ilmastonlämpenemistä aiheuttavaa divetymonoksidia. Useimmat konferenssin osallistujat allekirjoittivat adressin. Tavallisimminhan divetymonoksidia kutsutaan vedeksi.

CANCUN


Lord Monckton aiheesta

Tekniikan Maailma,jossa minäkin viiden vuoden ajan toimin tiedekirjoittajana,laittaa nykyisin "tiede"-palstallaan myös lusikkansa uskonsoppaan tavan takaa, uusimmassa numerossa toinen näistä valtiotieteen tohtoreista hokee paikkansapitämätöntä väitettä,että arktisen jäätiköt olisivat sulamassa ja että vuosi 2010 oli historian lämpimin ja tehostaa väitettään lapsellisella katkoviivalla. Nyt siinä sentään on asteikkokin,toisin kuin jonkin aikaa sitten vastaavassa.
Tässä faktaa arktisen jäistä:

LÄHDE

Ja vuosi 2010 oli "lämpimin" vain NASA:n James Hansenin tulkinnan mukaan,väite jonka hän itsekin kohta kumosi ja myönsi, että "toiseksi lämpimin" ja lisäsi "So what?". Hansen on valtion virkamiehenä hillunut Greenpeacen hörhöjen mielenosoituksissa ja joutunut jo kahdesti pidätetyksikin, kolleegansa ovat kiusaantuneita ilmasto-"ristiretkestään".

torstai 21. huhtikuuta 2011

Itse asiassa,hiilidioksidi jäähdyttää ilmakehää!





LÄHDE











Koko "kasvihuoneteoria" on täysin fysiikan vastainen. Analogiana hiilidioksidin muka aiheuttamasta "takaisinsäteilystä" voidaan pitää palloa,jonka keskellä on,sanokaamme +50 C lämpöinen kappale ja pallon sisäseinät täydellisen heijastavaa peiliä. Nyt kasvihuoneilmiöteoreetiikkojen mukaan tämän kappaleen pitäisi alkaa itsestään lämmetä,kun sen säteilyä heijastuu takaisin peilipinnasta. Tämähän on täyttä tuubaa ja ehdottomasti lämpöopin kulmakiven,toisen pääsäännön vastaista,lämpö ei kertakaikkiaan kulje kylmästä lämpimään vaan aina ja ainostaan lämpimästä kylmään. Puheet hiilidioksidin takaisinsäteilystä kylmästä ilmakehästä lämpimään maahan ovat siis pseudotiedettä, "vihreää uusfysiikkaa". Vesihöyryn kanssa yhteisvaikutus on päinvastoin jäähdyttävä.