perjantai 2. syyskuuta 2011

ESA: Koillis- ja luoteisväylät purjehduskelpoisia




ESA


Todellakin. Mutta noinhan on ollut aika-ajoin ennenkin. Vanhimmat meistä muistavat, että suomalainen Adolf Nordenskjöld, "kuninkaan kullantekijä" August Nordenskjöldin poika, purjehti jo 1878-1879, myös silloin sulan koillisväylän läpi "Vega"-laivallaan. Tärkeää on kuitenkin, että paksun jään (> 2,5 m) määrä on lisääntynyt ja Grönlannissa on kylmintä vuosikymmeniin. Antarktisen jää puolestaan on jopa 30 vuoden keskiarvon yläpuolella laajuudeltaan satelliittikuvien mukaan. Myönnettävä toki on, ettei ESA väitäkään kysymyksessä olevan "ilmastonmuutoksen", johon media takuuvarmasti sortuu. Tai jos ilmastonmuutos, se on luonnollista vaihtelua, ei antropogeenista, ihmisen toiminnasta johtuvaa.

Obaman vihreän teknologian mallilaitos, aurinkovoimayhtiö Solyndra konkurssiin





LÄHDE


Huolimatta massiivisesta yli 500 miljoonan dollarin valtiontuesta tämä 700 miljoonaa maksanut aurinkovoimala ja sen rakentajayhtiö, presidentti Obaman vihreän teknlogian
mallilaitos, on hakeutunut konkurssiin Kaliforniassa.

torstai 1. syyskuuta 2011

E10-bensiinin testiauto hajosi Saksassa!




Ei päivää, ettei "hyviä" uutisia ilmastohömpän ja sen liitännäisilmiöiden vastustajille ;=)!



YLE

"Ilmastonlämpenemisen isä" NASA:n James Hansen pidätettiin jo kolmannen kerran laittomassa mielenosoituksessa



Lisää aiheesta: X-FILES

Saksa sulkee ydinvoimaloita ja ostaa massiivisesti ydinsähköä Ranskalta



Merkelin hallitus Saksassa sulki populistisena liikkeenä kahdeksan maan 17 ydinvoimalasta heti Fukushiman katastrofin jälkeen. Nyt maa, joka saa neljänneksen sähköstään ydinreaktoreista, joutuu ostamaan massiivisesti ydinsähköä Ranskasta (jossa on maailman korkein % ydinvoimasähköä) ja silti maata koettelevat pahimmat sähkökatkot sitten toisen maailmansodan. Samanlaista tekopyhyyttä kuin "tuulivoiman mallimaalla" Tanskalla, joka osti lisäsähköä Nordpoolista, kun alkoi näyttää siltä, ettei tuulisähkö vähentänytkään hiilipäästöjä. Me muut poolin pohjoismaat ne hiilet
sitten saimme, ilmakehä on kuitenkin yhteinen.



DAILY MAIL UK


"Germany is importing massive amounts of nuclear-generated electricity from France following its decision to abandon atomic power in the wake of Japan's Fukushima disaster.
But it is still bracing for blackouts of the kind not seen since the Second World War as eight of the 17 reactors were switched off overnight in a populist move that is now seen as a rash decision.
Nuclear plants generated nearly a quarter of Germany's electricity. But after the tsunami and earthquake that sent radiation spewing from Fukushima in March, the government disconnected the eight oldest of Germany's 17 reactors"



X-Files topic of today: "Ilmastonlämpenemisen isä" NASA:n James Hansen pidätettiin jo kolmannen kerran laittomassa mielenosoituksessa

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Megakatastrofi uhkaa kv-avaruusasemaa?




Tarkemmin täällä: X-Files

Merenpinta laski 2010 - NASA yritti häivyttää tiedon






LÄHDE


25 Aug 11 – “Sea Levels Dropped in 2010.” That’s what the headline should have read. Instead, NASA tried to hide this startling information under the nondescript headline “NASA Satellites Detect Pothole On Road to Higher Seas.”

(Vihjeen tähän uutiseen antoi suomalainen Kai Ullner Adelaidesta Australiasta)


X-Files: Megakatastrofi uhkaa kv-avaruusasemaa?

lauantai 27. elokuuta 2011

Hurrikaani "Ireneä" seuraamassa USA:ssa



(Kuva: Hurricane Irene - NASA)


Terveiset aurinkoisesta Floridasta, jossa turvallisen välimatkan päässä seuraan tiivistä uutisointia hurrikaani "Irenen" etenemisestä pitkin USA:n itärannikkoa. Matkaan lähtiessä torstaina näytti vielä huolestuttavasti siltä, että myrsky tulee suoraan pitkin Floridaa, mutta onnekseni (mutta ei mm. New Yorkin ja Washingtonin asukkaille) sen suunta muuttui kauemmas Atlantille ja sitten mantereelle Floridan yläpuolella. Hyvää tuuria on myös paluulennossa huomenna, se menee Chicagon kautta, jonne hurrikaanin ei pitäisi ulottua, onhan tuhansia lentoja peruttu itärannikolla.
Nyt ajelen kohti Cape Kennedyä!

Tällainen herättää taas kysymyksiä, ovatko sään ilmiöt voimistuneet spekuloidun "ilmaston lämpenemisen" myötä ja media herkästi väittää näin. Se ei pidä paikkaansa,
jo 2005 tapahtui tästä syystä ensimmäinen vakava repeymä IPCC:ssä, kun myrskyekspertti ja neljännen seurantaraportin pääkirjoittaja, professori Chris Landsea erosi vastalauseena IPCC:stä, kun poliitikoille tehdyssä yhteenvedossa vastoin tämän tutkimuksia väitettiin Pohjois-Atlantin myrskyjen lisääntyneen ilmastonmuutoksen myötä. Paria vuotta myöhemmin Floridan ilmatieteen laitos todisti, että IPCC:n vertailuvuonna myrskyjä sanotulla alueeella oli ollut keskiarvoa vähemmän.


Landsean kirje tiedeyhteisölle 2005

tiistai 23. elokuuta 2011

Risto Isomäen huuhaatiedettä taas HS:n "Tieteessä"




"Kansalaisaktivisti" Risto Isomäki kirjoittaa tämän päivän Helsingin Sanomien tiedesivulla mm. lentoliikenteen tiivistymisjuovista ja väittää niiden lämmittävän ilmakehää. Tämähän on tutkimuksen valossa täyttä tuubaa. Suuri käytännön koe tehtiin Yhdysvalloissa World Trade Centerin tuhon yhteydessä, kun maan koko lentoliikenne keskeytettiin kolmeksi päiväksi. 4000 mittausasemalta kautta maan saadun mittaustiedon mukaan lämpötila nousi noina päivinä 1,1 astetta C. Siis nousi, eli tiivistymisjuovin vaikutus on jäähdyttävä.

Aivan ihmeellisiä ovat Isomäen muutkin väitteet kolumnissaan, mm. se, että potkurikoneilla ei näitä tiivistymisjuovia syntyisi ja että niillä lentäisimme "turvallisemmin " alempana. Totta kai tiivistymisjuovia syntyy tietyllä korkeudella ja tietyissä olosuhteissa kaikista vesihöyryä sisältävistä pakokaasuista, ei potkurikone tee mitään poikkeusta. Risto Isomäelle tiedoksi, ettei toki uudenaikaisissa potkurikoneissakaan enää käytetä mäntämoottoreita, vaan moottori on periaatteessa aivan sama suihkuturbiini,jossa vai valtaosa voimasta on otettu potkuriin.

Älyttömyyksien kuningasarjaan kuuluu väite, että lentäminen alempana olisi turvallisempaa . Potkurikoneet lentävät sääilmiöiden korkeudella ja ovat paljon alttiimpia niiden vaikutuksille. Suihkukonekauteen siirtyminen ja lentäminen sään yläpuolella oli eräs merkittävimmistä turvallisuustekijöistä. Isomäki spekuloi, että esimerkiksi 17 kilometrin korkeudessa paineen kadotessa edes happinaamari ei pidä hengissä. Totta, mutta mm. Concorde lensi kolmannesvuosisadan juuri tuossa korkeudessa ilman yhtäkään onnettomuutta, jossa paine olisi menetetty. Jos paine menetetään, on se yleensä niin dramaattinen onnettomuus (painehytin rikkoutuminen), että tuo voi olla pienin ongelmista.

Pitäisiköhän Isomäen kertoilla vain kukista ja mehiläisistä, niin ei tekniikan miesten vatsa menisi kuralle naurusta?




LÄHDE




"cooling effect of water vapor was proved following the 9-11 terrorist attacks. Atmospheric scientists studied the effect of water vapor on temperature in the wake of the attacks. The Federal Aviation Administration (FAA) prohibited commercial aviation over the United States
for three days following the attacks and this presented a unique opportunity to study the temperature of the earth without airplanes and their contrails.
Dr. David Travis, an atmospheric scientist at the University of Wisconsin, along with two other scientists, looked at how temperatures for those three days compared to other days when planes
were flying. They analyzed maximum and minimum temperature data from about 4,000 weather stations throughout the conterminous (48 states) United States for the period 1971–2000, and compared those to the conditions that prevailed during the three-day aircraft grounding period
and the three days when planes were flying before and after the grounding period. This research effort was sponsored by grants from the National Science Foundation"

Vihreät vastustavat kaikkea edistystä




Jos meillä olisi energianlähde, jopa hiiltä halvempi ja tuottaisi vain puolet sen hiilidioksidipäästöistä ja 20% muista haitallisista aineista, emmekö ottaisi sen riemuiten vastaan? Epäilemättä, mutta eivät vihreät, ainakaan Amerikan vihreät, eli Sierra Club, joka vastustaa maakaasuakin. Onko vihreiden todellinen agenda sama kuin kommunistien, kurjuutta kaikille?


FORBES