keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Missä ovat ilmastonmuutoksen hirmumyrskyt?




Tarkasteltiinpa mitä osa-aluetta hyvänsä alarmistien väitteistä, lämpenemistä, jäätiköitä, merenpintaa tai myrskyjen "lisääntymistä", ne osoittautuvat vain väitteiksi vailla tutkimuspohjaa. Eräs suosittu hokema on voimakkaiden sääilmiöiden muka lisääntyminen "ilmaston lämpenemisen" myötä. Tilastot eivät tue väitettä, itse asiassa esimerkiksi kategorien 3,4 ja 5 hurrikaaneja on viime kaudella ollut määrä, joka alittuu vain sata vuotta sitten tilastoiduilla. Tämähän on aihe,jonka johdosta tapahtui eräs ensimmäisiä ja merkittävimpiä repeämiä IPCC:n tieteessä,kun johtava
myrskytutkija ja raportin pääkirjoittaja (4. seurantaraportti, lyhennelmä poliitikoille) prof. Christopher Landsea vuonna 2005 erosi vastalauseena IPCC:sta, jossa Landsean sanojen mukaan "politiikka ohjasi tiedettä":

Landsean erokirje tiedeyhteisölle


Kaksi vuotta tuon IPCC:n väitteen jälkeen (Landsean seuraaja Kevin Tremberth lievensi tosin lausetta, "saattaa vaikuttaa"), Floridan ilmatieteen laitos todisti tilastoilla, että IPCC:n vertailukautena myrskyjä oli ollut keskimääräistä vähemmän.


LÄHDE


"And, a new hurricane record is about to be set—but not the kind of record you would expect from the dire warnings. The last major hurricane to hit the United States was Wilma which was formed on October 15, 2005. Since then there have no large hurricanes (categories 3, 4, 5) to hit the United States. This record will be 2,232 days from the last major U.S. hurricane. The previous record was a period between September 8, 1900 and October 19, 1906. So this record means we have just gone through a period of the least amount of severe hurricanes since a century ago"

tiistai 6. joulukuuta 2011

Arktisen jäätikkö on ollut olemassa vain 5 vuotta?




Näin voisi päätellä alarmistien väitteistä, siis arktinen jää olisi ollut olemassa vain sen viisi vuotta,jonka aikana sitä on havainnoitu satelliitein? Entäpä
todistettu sulaminen 1920-luvulla, entä todisteet sulamisesta 1800-luvulla ja kuinka ihmeessä suomalainen Adolf Nordenskjöld ("Kuninkaan kullantekijä" August Nordenskjöldin poika) olisi voinut purjehtia "Vega"-laivallaan Koillisväylän läpi silloin?

"He is most remembered for the Vega expedition along the northern coast of Eurasia, which he led in 1878-1879. This was the first complete crossing of the Northeast Passage"


Adolf Nordenskjöld



Washington Post


"Arktinen ollut olemassa vain 5 vuotta?"

maanantai 5. joulukuuta 2011

IPCC Durbanissa: Kymmenessä 54 000:sta Himalajan jäätiköistä sulamista




TELEGRAPH UK


Olipas todistusvoimainen väite "jäätikköjen sulamisesta" ! Tähän oli Pachauri sentään saanut tutkimuksen tapaista, aiempi IPCC:n väite ("Himalajagate")perustui vuoristo-oppaiden kertomaan, yhtäkään tieteellistä tutkimusta ei aiheesta ollut. Ja tässäkin edelleen tuo virheellinen väite, että jos jää sulaa, asukkaat alhaalla jäävät ilman vettä. Ei vesi jäätiköstä tule,vaan sateesta rinteille!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

MÖRNER: Durbanin vale,merenpinta EI nouse!



("The rice of seas´ level is the biggest lie ever told")



LÄHDE



45 vuoden ajan merenpinnan nousun johtava tutkija maailmassa, Tukholman yliopiston professori Nils-Axel Mörner todistaa, ettei merien pinnan ikiaikaisessa nousussa ole tapahtunut mitään "ilmastonmuutokseen" liitettävää nousun kiihtymistä,toisin kuin Durbanin kokouksessa väitetään. Tässä vain eräs esimerkki IPCC:n ja YK:n kvasitieteestä, "Sealevegate" tällä kertaa.

torstai 1. joulukuuta 2011

Ilmastouskon paneeli






Ympäristöministeri Ville Niinistön ehdotuksesta perustettiin "Ilmastopaneeli", johon Niinistö ja kumppanit "valitsivat" 50 esitetystä tutkijasta 13. Kas,kun en tunnista joukosta yhtään kriittistä tutkijaa, vaikkapa ympäristönmuutoksen prof. Atte Korholaa,jonka luulisi olevan itseoikeutettu jäsen?


MTV3

Kulmalan lisäksi Suomen ilmastopaneeliin kuuluvat tutkimusprofessori Miimu Airaksinen (VTT), yliopistonlehtori Hannele Cantell (Helsingin yliopisto), ilmastotiimin vetäjä Sirkku Juhola (Aalto-yliopisto), professori Marja Järvelä (Jyväskylän yliopisto), professori Markku Kanninen (Helsingin yliopisto), professori Kai T. Kokko (Lapin yliopisto), professori Markku Ollikainen (Helsingin yliopisto), professori Pirjo Peltonen-Sainio (MTT), tutkimusprofessori Ilkka Savolainen (VTT), professori Jyri Seppälä (Suomen ympäristökeskus), professori Sanna Syri (Aalto-yliopisto) ja pääjohtaja Petteri Taalas (Ilmatieteen laitos)


Kulmalan lausuma kertookin kaiken, "ei epäilijöitä":


"Kulmala tyrmää ilmastotieteeseen kohdistuneet epäilyt.

- Ilmastonmuutos ei ole mielipidekysymys eikä sitä ratkaista kansanäänestyksellä. Pitää tunnustaa tosiasiat eli se, että päästöt kasvavat maailmanlaajuisesti. Tarvitaan selkeitä toimia, että ne vähenisivät ja tässä Suomi ja Eurooppa voivat olla edelläkävijöitä"



"Tutkimuslaitokset esittivät paneeliin 50 tutkijaa, joista ympäristöministeriön johdolla valittiin mukaan 13. Tutkijat edustavat monia eri tieteenaloja. Paneelin puheenjohtaja on ilahtunut siitä, että Suomeen lopulta ymmärrettiin perustaa tällainen uusi tutkijaryhmä"


Kun tässä nyt on vauhtiin päästy, esitellään samalla kaikki Durbanin turhakokoukseen osallistuvat ilmansaastuttajat (lentojen yms. hiilipäästöt suuremmat kuin pienen valtion vuosipäästöt):


UNFCCC

UNFCCC

UNFCCC

Talven sääennuste muuttuu päivittäin?





Sittenkin pakkastalvi ! (pääuutisen otsikko tänään Iltalehdessä)


Iltalehti perustaa käsityksensä amerikkalaisen Weather Service International´in uuteen ennusteeseen. Ei ole kovin monta päivää siitä, kun sama laitos IL:n mukaan ennusti lauhan sään jatkuvan aina maaliskuulle 2012 asti. Jos Iltalehti olisi ottanut asioista hieman selvää, tietäisi ettei firma ole enää vähään aikaan esiintynyt tuolla nimellä. Nämä Weather Channelit perusti John Coleman, joka aikoinaan lausui ilmastonmuutoksesta: "Historian suurin huijaus". Hän jos kuka tietää ;)!


Sää, jota ei pidä sekoittaa ilmastoon, kuten alarmistit aina hokevat kylmä kauden aikana, on kaoottinen ilmiö, se tottelee nk. Lorenzin epäsymmetrisiä differentiaaliyhtälöitä, joille ei ole tarkkaa matemaattista ratkaisua. Kun arvoja sijoitetaan yhtälöihin ja tietyn ajan tietokoneajon jälkeen uudet arvot sijoitetaan samoihin yhtälöihin (nk. iteroidaan), huomataan, että joka ajolla saadaan eri tulos ja jo parin viikon ajon jälkeen tulokset voivat olla täysin päinvastaiset. Lorenz
kutsui tätä perhosilmiöksi, joka on äärimmäisen herkkä aloituarvoille. Lyhyesti, pitkä ajan sääennusteet (> 2 viikkoa) ovat silkkaa humpuukia, vaikka käytettävissä olisi kuinka suuri tietokone hyvänsä, "sammakkosetä" arvaa yhtä hyvin. Vastaavaa matematiikka tottelee mm.talous, joka kuten nyt nähdään, ei ole kenenkään ennustettavissa, vaikka nobeleita aiheesta on jaettu pinottain!


LÄHDE


Tässä tuoreen Wall Street Journalin kertomaa ilmastohuijauksesta:

WSJ

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

DURBAN: Pelottelua jopa ilmastosodalla




Ilmastouskon pelotteluarsenaali on loputon,nyt on vuorossa sota:


WASHINGTON EXAMINER


Ja todisteet "salaliitosta" vahvistuvat "Climategate II":n materiaalin myötä:


FORBES

maanantai 28. marraskuuta 2011

Myös Kanada vetäytyy Kiotosta



(Kuvassa Kanadan ympäristöministeri Peter Kent)


Sopivasti Durbanin ilmastokokouksen aloituspäivänä vuodatettiin tieto siitä, että Kanada aikoo vetäytyä Kioton sopimuksesta vuoden loppuun mennessä. Eli "turha, turhempi, Durban".




CTVNews

TELEGRAPH:"Vihreä energia" aiheuttaa katastrofaalisia sähkökatkoja



(Auringonlaskun energiaa?)


"Uudet energiat" eli lähinnä tuulivoima ja aurinkovoima voivat aiheuttaa massiivisia sähkökatkoja ja rikkoa verkkoa, kertoo "Telegraph"-lehden artikkeli:


TELEGRAPH


HS

Helsingin Sanomien päivän "Vieraskynä"-osastossa kaksi suomalaista professoria paahtaa "vihreän energian" puolesta, ilmeisesti tieto näiden aiheuttamista ongelmista ja yhtiöiden nurinmenosta maailmalla eivät ole tavoittaneet tutkijankammioitaan.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Istu ja pala - "vihreässä" autossasi



(Kuvan autopalo ei liity uutiseen)


LÄHDE


GM:n hybridi Chevrolet Volt:in litiumpatterit syttyivät palamaan kolme viikkoa sivutörmäystestin jälkeen. Lisäkokeissa kaksi muuta Voltia syttyi myös. Nyt tapaukset
ovat National Highway Traffic Safety Administration´in tutkittavana.