lauantai 4. helmikuuta 2012

Independent: Pakkasetkin johtuvat ilmaston lämpenemisestä





Independent UK


Mikään ei murra alarmistien uskoa "ilmaston lämpenemiseen", nyt tämä pakkaskausikin
johtuu kuulemma pohjoisen jäiden sulamisesta, jonka johdosta Siperian kylmät tuulet pääsevät Eurooppaa kiusaamaan. Taisi unohtua nämä pari edeltävää, vielä huomattavasti kylmempää talvea ja esimerkiksi 1979-80 ollut todella kylmä talvi, jolloin pakkasta oli etelärannikollakin yli - 30 C monta viikkoa yhtämittaa. Tai entäpä sotatalven jopa yli - 40 asteen pakkaset, näistä kertoi minulle silloin Viipurissa asunut isäni, koiran jalat meinasivat jäätyä maahan, kun se ulvahtaen nuoli niitä välillä.


"Top Secret" tänään:


Troublemaker Americanilla

perjantai 3. helmikuuta 2012

Al Goren "märkä uni" - mutta Antarktis ei sula vaan kasvaa






LÄHDE


Al Gore siis pakkaa laivaan alarmistien kerman ja soutaa etelänavalle todistamaan jäätikön sulamista. Sure, Al on valinnut kelluvan jään Wilkinsin hyllyn, josta on aikojen alusta lohkeillut paloja, keskeltä jäätikkö kasvaa, 30 vuoden keskiarvossa ei jään määrässä ole muutosta (satelliittidata):


Antarctic Ice Data


"Al Gore's trek to Antarctica with global warming activists Richard Branson, NASA's James Hansen and Climategate's Kevin Trenberth among many others, is designed to alarm the public that somehow something is amiss there. Gore is warning of a melting continent.
"The ice on land is melting at a faster rate and large ice sheets are moving toward the ocean more rapidly. As a result, sea levels are rising worldwide," Gore wrote on January 31 during his visit to Antarctica. [See: Gore in Antarctica! Warns of rapid melting and rising seas!"



"Top Secret" tänään:



Bahamaa ja miljoonia

tiistai 31. tammikuuta 2012

Geophysical Research Letters: "Uusi tutkimus todistaa pikkujääkauden"





GRL


"Michael Mann´n lätkämaila" perustuu oleellisesti nk. pikkujääkauden (Maunderin minimi)ja keskiajan lämpimän kauden kieltämiselle. Nyt taas yksi uusi tutkimus vahvistaa pikkujääkauden, jolloin todistetusti mm. Itämeri jäätyi ja Thamesilla luisteltiin.

maanantai 30. tammikuuta 2012

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Alarmistien teoriat vs. todellisuus




"The acid test of any scientific theory is its ability to generate accurate predictions. David Evans shows below that Warmism has a comprehensive record of failed predictions. The Warmist predictions for the future must also therefore be expected to be wrong. Excerpt only below"


LÄHDE



"Top Secret" tänään:


Kaasua, komissario Palmu

lauantai 28. tammikuuta 2012

Geologinen data kertoo, ettei hiilidioksidilla ole korrelaatiota lämpötilaan





LÄHDE


"During the Ordovician, CO2 was more than ten times higher than at present. Global temperatures ranged between very hot and an ice age. We can state with 100% certainty that as CO2 increases, temperatures will either go up, go down, or stay the same"



"Top Secret" tänään:


Idän vakoojiin maassa kompastuu

torstai 26. tammikuuta 2012

Uusin NASA-data: Lämpötila laskee, CO2:lla ei vaikutusta





LÄHDE


"Conclusions:

Global temperatures are decelerating, not accelerating
Rising CO2 levels do not cause global temperatures to continuously increase
Climate sensitivity to CO2 levels is not robust
IPCC predictions of "runaway" temps and climate "tipping points" are without empirical merit"




"Top Secret" nyt:


Epälineaarisia laserkiteitä ja viiden tähden sviitti Piilaaksossa

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Myös kiinalaiset tutkijat vahvistavat keskiajan lämpöperiodin olemassaolon





LÄHDE


Myös kiinalaiset tutkijat vahvistavat nyt keskiajan lämpimän periodin, täysin verrannollisen nykyiseen, olemassaolon. Kun alarmistit eivät pysty kiistämään sen olemassaoloa Euroopassa, he väittävät sen olleen paikallinen anomalia. Todisteita siitä on kuitenkin jo aikaisemmin löytynyt myös Amerikan mantereelta. "Ei mitään uutta auringon alla".



"Top Secret" nyt:


"Tanskanen vs Outokumpu, Ranskan valtio ja Venäjän mafia"

maanantai 23. tammikuuta 2012

Mediamme jatkaa ilmastopelottelua,vaikka jopa IPCC kieltää sen







IPCC:n raportti poliittisille päättäjille


(p9) “Projected changes in climate extremes under different emissions scenarios generally do not strongly diverge in the coming two to three decades, but these signals are relatively small compared to natural climate variability over this time frame. Even the sign of projected changes in some climate extremes over this time frame”


Median sisälukutaidossa on toivomisen varaa, sillä kuten ylläolevasta lainauksesta IPCC:n uusimmasta raportista käy ilmi,jopa IPCC myöntää, että ihmisen eli hienommin antropogeenista vaikutusta ei voida erottaa luonnollisen ilmaston muutoksen joukosta.
Korrektiussyistä IPCC sitten lausui, että rajut sääilmiöt voivat lisääntyä,mutta todisteita siitä ei ole, koska YK:n pääsihteeri oli sattunut noin lausumaan viikkoa aikaisemmin. Todisteita toki on, mutta ne ovat täysin päinvastaisia,kuten tässäkin blogissa on esitetty, rajut sääilmiöt ovat vähentyneet, eivät lisääntyneet.

"Hirmumyrskyjä ei ole viisi kertaa enemmän, mutta niistä uutisoidaan viisi kertaa enemmän". Miksi näin? Tietenkin siksi, että moni rahastaa tällä agendalla ja hallituksille se on oiva keino perustella uusia "ympäristöveroja". Vihreille se on toteenkäynyt unelma länsimaiden talouksien sabotoinnista globaalisti.
Vaikkapa Helsingin Sanomat on täysin salannut uutiset siitä, että USA lopetti IPCC:n rahoituksen ja kieltäytyi osallistumasta "ilmastorahastoon". Kanadan vetäytymisestä Kioton ilmastosopimuksen jatkosta juuri Durbanin alla toki uutisoitiin yhden palstan pikku-uutisella sivun 17 alalaidassa.

Tässä täysimittainen filmi "Suuresta ilmastohuijauksesta":


Filmi