perjantai 6. huhtikuuta 2012

"European Batteries"-taas kaatuu vihreän teknologian firma




YLE

Suurilla lupauksilla aloitettu litiumakkufirma European Batteries Varkaudessa on hakeutunut yrityssaneeraukseen. Talousluvut ovat surulliset, 75 miljoonaa euroa investoitu, 65 työpaikkaa ja liikevaihto yksi (1) miljoona euroa. Tämähän on lähes sääntö näissä "vihreän uuden teknologian" puuhissa, edes tolkuttomalla veronmaksajien tuella ne eivät pysy pystyssä vuotta-paria enempää. Hurjasti tuettu tuulivoima on vaikeuksissa innokkaimmissa kehitysmaissaan, Tanskassa ja Saksassa, meillä siihen lapioidaan rahojamme 200 miljoonaa vuodessa ja talousluvut pimitetään. USA:ssa kaatui vasta vuoden verran toiminut aurinkoenergiafirma "Solyndra", Obaman lempilapsi, huolimatta miljardin dollarin tukiaisista, jotakuinkin samoin luvuin sähköauto Fisker Karma, niinköhän niitä oikeasti valmistetaan Uudessakaupungissa koskaan? Vastaava innovointi Tesla on myynyt muutaman kymmenenen autoa superrikkaille. Mm. Espanjassa
jokainen uuden teknologian työpaikka vie kaksi vanhaa ja työttömyys lisääntyy.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Jääkauden jälkeiset ilmaston muutokset ja niiden syyt puiden kertomina






LÄHDE


Aikalailla poikkeaa luonnon proxyjen kertoma ilmatieteilijöiden teorioista!


"Luontaista ilmastohistoriaa koskevien tutkimusten pääsanoma on, ettei muutaman vuosikymmenen tai viimeisen vuosisadan ilmastokehitys anna riittävää kuvaa paikallisilmastomme tulevan muutoksen suuruudesta tai edes suunnasta. Merellisen Atlantin ja mantereisen Siperian välissä sijaitsevassa Suomessa on uhkarohkeaa laskea tasaisesti lämpenevän ilmaston varaan. Puulustoista arvioiduilla kahden asteen lämpötilan muutoksilla vuosisatojen välillä on ollut historiatiedon mukaan dramaattisia vaikutuksia ihmisyhteisöihin erityisesti asutuksen äärirajoilla"

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Uusi tutkimus: Lämpeneminen alkoi yli 100 vuotta sitten





Daily Mail


Niinpä. Eipä ihminen juuri vielä globaalissa mitassa ilmakehää mestaroinut tuolloin. Vai olisivatko nuo Villin Lännen hevonpierut 1870 sittenkin ...

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Ei muutosta Sodankylän talvilämpötilassa 103 vuoteen




























(Jarl Ahlbeck - Åbo Akademi)

NATURE: Etusivu uusiksi huomenna!






Arvostettu tiedelehti Nature aikoo julkaista huomenna uuden tutkimuksen,jossa väitetään hiilidioksidin nousun edeltäneen jäätikköjen sulamista. Kaikki tähänastiset proxyt (mm. jääkairausnäytteet Etelänavan Vostok-asemalla) osoittavat lämpötilan nousun ja sulamisen tulleen ensin ja hiilidioksidin pitoisuuden nousun tuhatkunta vuotta sen jälkeen.


"Tuesday, April 03, 2012
Advance warning

Nature magazine have put out announcement of a new paper using new proxies that PROVES that a CO2 rise preceded a deglaciation. Ice core proxies all show that the warming came first, FOLLOWED by a CO2 rise. The announcement is embargoed until tomorrow to give journalists preparation time to make a big splash with it"

John Ray

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Venäläinen tutkija: "Pieni jääkausi alkaa vuonna 2014"



(Kuvalaina lähteen artikkelista)




Nostan tänne erään lukijakommentin aiheen:


Venäläinen tutkija Habibullo Abdusamatov ennustaa, että uusi jääkausi on tulossa. Hän on varma, että Maata odottaa poikkeuksellinen kylmä helteen sijaan.

Abdusamatov ennustaa Themsen, Seinen ja Reinin jäätymistä. Tutkijan mukaan 2000-luvun keskellä tilanne on sama kuin vuosina 1645-1715, kun kylmyyden, nälän ja maahanmuuton vuoksi Pohjoismaiden väestö oli huomattavsti vähentynyt.

Abdusamatov on seurannut auringon aktiivisuutta. Auringon aktiivisuus vaihtelee 11- ja 200-vuotisen auringonpilkkujakson mukana. Abdusamatovin mukaan nyt 200-vuotinen jakso on koittanut, kun Maa saa vähemmän energiaa. Tällä hetkellä Maa maailman merten keräämää lämpöä. Mutta jo vuodesta 2014 asti sää kylmenee huomattavasti ja vuoteen 2055 mennessä kylmyys on pahimmillaan. Abdusamatovin mukaan ilmastonmuuteoria ei saanut tieteellistä vahvistusta.

(Pulkovan observatorion johto ilmoittaa, ettei Abdusamatovin teoria ole observatorion virallinen kanta)

LÄHDE

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kim Jong-un:n valtakunnassa on aina "Earth Hour"




P-Korea se on tämän viherväen edistyksellinen ihannemaa, siellä on AINA "Earth Hour",kuten satelliittikuvakin todistaa. Taas tänään on tuon brainwashingin testaus, tottelevaisuuskoe, hyppäätkö Pavlovin koiran tavoin kuola suusta valuen ja sammutat kaikki valot (ja isoisän hengityskoneen). Ilmastohan ei enää todistetusti lämpene,joten se ei voine olla syynä. Voimalaitokset särkyvät äkillisen kulutuspiikin johdosta, tulipalot lisääntyvät, kun ihmiset tuhertavat kynttilöiden kanssa ja murhenäytelmiä syntyy perheriitojen seurauksena. Syntyvyydessä nähtäneen piikki yhdeksän kuukauden päästä. Vihreä on maailmamme!

Ruksi seinään - Helsingin Sanomat julkaisi ilmastokriittisen lukijakommentin!




Todellakin, meinasin saada slaagin avattuani aamun aviisin nimeltä Helsingin Sanomat:
"Mielipidepalstalla" oli Åbo Akademin ympäristötekniikan dosentti Jarl Ahlbeckin kriittinen kommentti eiliseen saman osaston alarmistin vuodatukseen! Tarjosin minäkin hieman laajempaa kommenttia, jos ei huomenna lehdessä, julkistan täällä. Todennäköisyys kommenttini julkaisuun on äärimmäisen pieni.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Ilmatieteen laitoksen murheena "ilmastokyynisyys"






Tieteessä tapahtuu 2-2012

















"Kuinka kauan vielä jaksamme kuunnella ilmastokieltäjien kyynisiä mielipiteitä?"

(Mikko Alestalo, Ilmatieteen laitoksen johtaja)


On tämä tiedettä! Tiedettä, jolle eriävät mielipiteet, omista eriävät tutkimukset ovat myrkkyä. Tuossa lausumassa piilee aika selkeä uhkaus, joka rikkoo jokaista oikean tieteen periaatetta, jossa epäily on kaiken tiedon a ja o.

Alarmistien omat kokeet todistavat meren happamoitumisen kiihdyttävän korallien kasvua - Johtopäätös: Happamuus tuhoaa koralleja (?)





LÄHDE


"Jos tosiasiat eivät tue teoriaa, sen pahempi tosiasioille" (Murphy)


On myös muistettava, että korallit syntyivät kambrikaudella 500 miljoonaa vuotta sitten, jolloin ilman hiilidioksidipitoisuus oli n.15-kertainen nykyiseen verrattuna.