sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Se on syksy ja tämä tiekurjuus taas!
Tulipa aihe taas mieleeni,kun ajoin aamupimeässä yöllisen sateen jäljiltä vaimoa työhönsä sairaalaan Vihtiin klo 06:25. Ei ole kovin pitkää aikaa siitä,kun tähänkin tiehen vedettiin uutta asvalttia,mutta jo nyt on sellaiset ojat,että vaatimattomankin sateen jälkeen pimeässä ajo hirvittää,vesilliirron vaara on ilmeinen.
Autoilijoilta kerätään jos jonkinlaisia veroja ja maksuja niin vietävästi,mihin kaikki nämä rahat menevät,eivät ainakaan teiden ylläpitoon? Muistelen,että Suomi parisen vuosikymmentä sitten sai,oliko maailmanpankilta vai mistä,rahaa teiden kunnostukseen,koska ne luokiteltiin kehitysmaatasoisiksi.
Meillä riittää rahaa heitettäväksi EU:lle,nyt jo 700 miljoonaa enemmän kuin EU:lta saamme ja summa kasvaa taas ensi vuonna. Meillä riittää lainaksi ottamaamme rahaa lappaa miljardikaupalla etelän huijarimaille. Meillä on varaa antaa kehitysapua,mutta ei varaa pitää poliisia ja armeijaa. Meillä riittää rahaa etnisten turistien hyysäämiseen,mutta ei varaa pitää teitämme edes auttavassa kunnossa näissä pimeän syksyn ja sateen vaativissa oloissa,se maksetaan ihmishengillä.
Teiden nopeaan kulumiseen urille esitetään kaksi syytä,nastarenkaat ja idän rekkaliikenne,transitokuljetukset. Muistelen,että jokin tutkimus päästi nastarenkaat syyllisyydestä,miksi emme sitten veloita kunnon korvausta tuosta rekkarallista,joka tuhansin rekoin vuorokaudessa rahtaa loistoautoja Venäjän uusrikkaille mafiosoille? Amerikoissa liikennevirrat ovat kymmenkertaiset,mutten siellä juuri ole näin huonoja teitä nähnyt. Totta,että mm. Los Angelesissa ne ovat paljolti betonia,joka kestää kymmenen kertaa asvalttia pidempään,mutta valtaosa sielläkin, mm. Floridassa on asvalttiteitä. Ilmasto mainituissa on tietenkin eri,mutta saman olen havainnut kylmissäkin osavaltioissa, Coloradossa, muiden muassa,jossa suoritin Ph.D.ni vuonna 2000.
(Aiheesta keskustelua Uuden Suomen blogissani:
Uusi Suomi blogi
perjantai 21. syyskuuta 2012
Tuulen viemää
"Tuulen viemää" on Margaret Mitchellin vuonna 1936 julkaistu hömppäromaani,jota kuulemma on myyty maailmassa eniten raamatun jälkeen. Nyt emme kuitenkaan puhu tästä kirjasta vaan toisesta ja ajankohtaisesta hömpästä eli tuulivoimasta. Se on huolimatta huimista tukiaisista suurissa vaikeuksissa kaikkialla maailmassa,ei yksin Suomessa,jossa Winwind potkii väkeä pellolle ja tanskalaisjätti Vestas samoin alkaa olla "letkuissa". Fortum jo jokin aika sitten ilmoitti luopuvansa tuulivoimasta. Tänään saamme Iltalehdestä lukea surullisen tarinan laulajasta,joka panttasi vanhempiensa kotitalon viiden miljoonan lainaa varten haaveeseensa, joka kaatuu ja vie rahat,omat ja lainatut (linkit).
Kuinka kauan kansaa huijataan ja rahastetaan tällaisella humpuukilla?
HS
Iltalehti
youtube
Tekniikka & Talous
Aiheesta keskustelua myös Uuden Suomen blogissani:
Uusi Suomi blogi
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Ilmasto lämpenee - hirmutalvi uhkaa (?)
Ilmaston lämpenemisen alarmistien kekseliäisyyttä ei voi kuin ihailla, kylmää tai kuumaa,aina sopii teoriaan. Muistuttaa vanhaa yleisradion sääennustetta, "puolipilvistä,pilvistä tai poutaa".
Iltalehti
Kun lämpötila vastoin teorioita laski teollisuuden ja hiilidioksidin nousun hurjimpina vuosina 1940-70,syyksi keksaistiin rikkiaerosolit. Nyt on jäähtyminen jatkunut, tai jos oikein tieteellisiä ollaan, tilastollisesti merkittävää lämpötilan nousua ei ole tapahtunut enää 17 viime vuoteen,vaikka CO2-pitoisuus edelleen tasaisesti kasvaa,mielenkiinnolla odotan alarmistien seuraavaa kainalosauvateoriaa. Tuo 17 vuotta sivumennen sanoen on Lawrence Livermoore -laboratorioiden simulaation mukaan tilastollisesti merkittävä ilmakehän fysiikassa.
Sanovatko ilmastoteologit nyt kuten Mr. Murpy: "Jos tosiasiat eivät tue teoriaa,sen pahempi tosiasioille"?
tiistai 18. syyskuuta 2012
E10 "ekobensiinin" tarina loppu?

Uusi Suomi blogi
Kauppalehti sen kertoo, "biobensiini" E10:n loppu lähellä?
Kauppalehti
"Ranska perustelee päätöstään ilmastonsuojelullisilla syillä. Samoilla linjoilla on EU, joka suunnittelee E10-bensiinille rajoituksia ja uhkaa lopettaa biopolttoaineiden valmistukseen jaettavat tukiaiset. E10-bensiinin taru saattaa päättyä siihen"
"EU:n uudet suunnitelmat perustuvat tutkimuksiin, joiden mukaan viljelyn laajentaminen polttoaineiden valmistukseen saastuttaa ilmastoa luultua enemmän"
Eli humpuukiahan tämäkin EU:n neronleimaus on ollut,kuten sen sanoin jo aikaa sitten.Voi vain arvalla,mitä tämänkin viherhumpan purkaminen, bensamittareiden muutos ja autojen modifiointi tehtaalla tulee maksamaan veronmaksajille?
EU:n ilmastotalebani Connie Heedegaard puuhaa nyt lentokoneiden päästömaksuja,joiden johdosta USA ja Venäjä ovat uhanneet kauppasodalla,jota EU ei voi voittaa ja Kiina jopa takavarikoida EU-maiden koneet. Onko EUvostoliitto vielä esikuvaansakin huimempi valtio,joka osaa itse hirttää itsensä?
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Ilmastonmuutos tappaa korallit?

Sain luettavakseni "Tiede" lehden numeron 6-2012,jossa päätoimittaja Jukka Ruukki lukion lyhyen luonnontiedon vankalta pohjalta väittää kohoavan hiilidioksidipitoisuuden ja merien happamoitumisen tuhoavan korallit.
Se olisi aika kummallista,kun muistetaan,että korallit syntyivät kambrikaudella noin 500 miljoonaa vuotta siten,jolloin ilman hiilidioksidipitoisuus oli kymmenkertainen nykyiseen verrattuna ja maapallon keskilämpötila 10 astetta C korkeampi. Veden pH merissä on tukevasti alkalisella puolella,yli pH 8:n ja niiden puskurikapasiteetti hiilidioksidia vastaan on valtava. Tislattu vesi kyllästettynä ilman hiilidioksidilla on pH-arvoltaan päälle neljän,mutta se on eri asia,sillä ei ole puskurikapasiteettia,meren suoloja, ja siten virtuaalinen (ei pysyvä) H2CO3,"hiilihappo" laskee pH:a.
Korallien vähenemiseen löytyy leegio muita syitä,mm. niiden salakauppa. Vietin 9 päivää Ceylonilla (nyk. Sri Lanka) vuonna 1974, silloin korallien maastavienti vielä ei ollut rikos ja paikalliset nappulat sukelsivat minulle parilla kolikolla kaksi oikein upeaa lumivalkoista korallinkappaletta. Pitkällä lennolla takaisin ne alkoivat haista mädälle kalalle muovipussissaan ja yöpyessäni välietapissani Kööpenhaminassa ne oli hirvittävän hajun takia pakko heittää roskikseen. Olin silloin tietämätön siitä,että koralli olisi pitänyt desinfioida, "tappaa", upottamalla se spriihin vuorokaudeksi.Perin harmillista,onneksi muuta aitoa tuontikamaa, batiikkia ja puolijalokiviä oli riittämiin:).
Uusi tutkimus: Auringon toiminnalla voimakas vaikutus arktisen talven lämpötilaan

Jopa kymmenen vuoden periodeissa,kertoo tutkimus:
LÄHDE
"ABSTRACT
The Sun is the fundamental energy sources of the Earth's climate and therefore its variations can contribute to natural climate variations. In the present work we study the variability of ice winter severity index in the Baltic Sea since the 15th century and its possible connection with solar activity, based in a new method for finding and measuring amplitude-phase cross-frequency coupling in time series with a low signal/noise ratio, we suggests that the ice winter severity index in the Baltic Sea is modulated by solar activity and solar motion in several frequency bands during the last 500 yrs. According to our model a strong coupling between the decadal periodicity in the ice winter severity index time series and the secular periodicity of solar activity is present. We found that the ice winter severity index is strongly modulated by solar activity at the decadal periodicity. We also found that the 180 year periodicity of the Barycentre motion modulates the amplitudes of the decadal periodicity of solar activity and the Ice winter severity index. This method represents a useful tool for study the solar-terrestrial relationships"
tiistai 4. syyskuuta 2012
Hiilidioksidi nousee,lämpötila laskee???

Joe Bastardi
Mites se nyt näin menee,teorian mukaanhan hiilidioksidin nousu aiheuttaisi myös lämpötilan nousua,nyt se laskee? Samoin tapahtui teollisen aikakauden ja hiilidioksidin suurimman nousun aikaa vuosina 1940-70, lämpötila laski. Alarmistit keksivät kiireesti rikkiaerosolit syyksi. Mitähän nyt keksivät? No,kuten teollisuuden tulon sabotoinnissa,aina Greenpeace jonkun uhanlaisen suoröntsikän keksii!
maanantai 3. syyskuuta 2012
Onko arktisen jää todella ennätysalhaalla?

Päivän Helsingin Sanomat hehkuttaa taas Pohjoisnavan jäätikön sulamisesta ihmisen toiminnan vaikutuksesta. Toinen osa uutista on se huolestuttava tosiseikka,että suomalainen Greenpeacen "aktivisti" kastui yrittäessään kiivetä venäläiselle öljynporauslautalle arktisessa. Järkyttävää.
Asiasta ollaan kuitenkin tiedemiespiireissäkin hyvin montaa mieltä,meikämedia poimii tietenkin vain ilmastonmuutosuskoa tukevat palaset tästä uutisvirrasta. On hyvä muistaa,että ilmiö tunnetaan jaksollisena jo pitkältä ajalta,suomalainen Adolf Nordenskjöld purjehti sulan Koillisväylän läpi ensimmäisenä Vega-laivallaan jo satakunta vuotta sitten.
Helsingin Sanomat tänään
Tri Tim Ball
Anthony Watts
tiistai 14. elokuuta 2012
Legenda nimeltä etanolibensa ja hiilidioksidi

Eilinen Iltalehti on laskenut kustannuseroja kun auto käyttää E95-bensiiniä tai multifuel-versiona E85-bensiiniä. Erot eivät 15 000 kilometrin ajolla ole merkittäviä,vaikka E85 eli 85% etanolia sisältävä bensiini maksaakin 60 senttiä vähemmän litralta (eur 1,66 vs. eur 0,999),mutta sitä kuluu noin 30% enemmän samaan suoritukseen. Lisänä on tullut runsaasti ongelmia ja potentiaalisia,vasta tulevaisuudessa esiintulevia ongelmia. Autolle, jonka normaali öljynvaihtoväli on 25 000 km suosittelevat valmistajat nyt 10 000 km:n vaihtovälejä,koska etanoli menee läpi sylintereistä ja laimentaa öljyä. Kaikista vaikutuksista ei vielä ole selvyyttä,vasta aika näyttää ne. Auton käytös muuttuu E85:lla ja vaihteita joutuu käyttämään enemmän.
Mutta sokerina pohjalla on tämä iänikuinen väärä väite, että etanolibensa vähentäisi "merkittävästi" hiilidioksidipäästöjä. Kun samaan suoritukseen tarvitaan 30% enemmän E85:a,jo tämä yksin kompensoi "edun". Ylimääräinen hiilidioksidi ei ole kuitenkaan minnekään hävinnyt,vaan tulee ilmaan etanolin valmistusprosessissa. Etanoli on nk. negatiivinen polttoaine,sen valmistus vie enemmän energiaa kuin se ottomoottorissa tuottaa. Brasiliassa,jossa etanoli tehdään sokeriruosta,lasketaan energiaa tarvittavan 36% enemmän kuin etanoli autossa tuottaa. Kokonaissaldo on siten lisääntyvän hiilidioksidin puolella,ilmakehähän on yhteinen.
Yhdysvalloissa, jossa moottorietanoli tehdään maissista, on jo ruoan hintojen nousun johdosta noussut kansanliike etanolibensiiniä vastaan ja jopa itse Mr. Ilmastonmuutos, Al Gore pitää sitä idioottimaisena tekona, joka ei pelasta ilmastoa,mutta rikastuttaa muutamaa Keski-Lännen suurta maissinviljelijää, joilla omat poliitikot kongressissa. Kirjoitin aiheesta aikoinaan muutaman artikkelin e10-bensiinin kolumnistina,tässä yksi:
e10bensiini
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Saksan ydinvoimasta luopumisen hinta - 23 uutta ruskohiilivoimalaa
LÄHDE
Eikö aurinko- ja tuulivoiman suurvalta luotakaan "uusiin energioihin"? Halvan ruskohiilen voimalat ovat erityisen saastuttavia,ojasta allikkoon,kuten aina "vihreissä" projekteissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



