perjantai 12. heinäkuuta 2013
Ilmaston lämpeneminen tuo dinosaurukset takaisin?
Daily Mail
Metrisiä sisiliskoja ja muuta kauheaa, pelottelevat nyt alarmistit, mielikuvituksensa on loputon kun puolustaa täytyy tuhtia rahoitustaan humpuukiin...
torstai 11. heinäkuuta 2013
UFO vai sääilmiö?
TELEGRAPH
Erikoisen muotoisia pilviä on usein erheellisesti pidetty ufoina. Tässä tapauksessa ilmiön aiheuttaa todennäköisesti jääkiteistä heijastuva auringonvalo...
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Europarlamenttiin...askelmerkit Brysseliin on piirretty...
Europarlamentti
Vihdin Perussuomalaisten hallitus eilisessä hallituksen kokouksessa yksimielisesti äänesti minut paikallisosaston Eurovaali 2014 ehdokkaaksi (hallituksen jäsenenä luonnollisesti jääväsin itseni). Mahdollisuudet toki edes ehdokkuuteen ovat lotonomaiset, mutta toivon päätöksen kohentavan yhdistyksemme profiilia ja osoittavan meillä olevan kuntapolitiikan lisäksi kiinnostusta myös laajempiin asiayhteyksiin. Asia edennee nyt piirihallitukselle, mikä sitten on reaktio siellä tällaiseen "irtiottoon", jää nähtäväksi, toivottavasti ei puoluejohdolta tule pyyhkeitä. Toisaalta, perussuomalaisethan ovat puolue, jossa toisin kuin tiukemman puoluekurin koplissa, sallitaan omilla aivoilla ajattelukin...
sunnuntai 7. heinäkuuta 2013
NASA lopetti merenpinnan satelliittimittauksen, kun se ei nousutkaan
LÄHDE
Ikävä teorian vastainen tosiasia, lopetetaan mittaus. Jos tosiasiat eivät tue teoriaa, sen pahempi tosiasioille.
Eurooppalainen Envisat totesi saman jo aikaisemmin, kun jonkun softaan laittama kerroin kolme oli otettu pois...
lauantai 6. heinäkuuta 2013
Britannian sairaalat varageneraattorien varassa
Guardian
Niinpä,tätä se "uusiutuva energia" teettää...
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Ilmastoskeptikkoja ei ole olemassa?
Näin uskoo ainakin "uusiutuvan energian" puhemies...
VIDEO
Merkillistä, minulla on varma tunne olemassolostani...
torstai 27. kesäkuuta 2013
O´baman talouden kuristus vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen viisi tuhannesosa-astetta...
LÄHDE
Talouden merkittävä kuristus ja uusi tuulimyllyenergia vaikuttavat edes teoriassakaan, joka sekin on kyseenalaistettu, ilmaston lämpenemisen hidastumiseen vain 0,0053 C-astetta, kaukana mittaustarkkuuden rajoista. Hyvänä puolena asiassa O´baman kannalta on tietenkin se, ettei kukaan tuota pysty todistamaan suuntaan eikä toiseen, mutta poliittisen meriitin hankkimisestahan tässä kyse onkin, ei ilmastosta...
tiistai 25. kesäkuuta 2013
Mafian viherbusineksessa...
LÄHDE
Eli nyt on kakun jaossa se alkuperäinen mafiakin, vihermafia jakanee voitot sen kanssa ja
usuttaa verisen mafian epäilijöiden kimppuun?
Kaikki alarmistien väitteet todistettu vääriksi
LÄHDE
Niinpä, rajut sääilmiöt ne vain lisääntyvät harhaanjohdetun median uutissa, tosiasioilla ei väliä,
mutta kerrotaanpa silti joukko niitä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)