tiistai 8. lokakuuta 2013
keskiviikko 2. lokakuuta 2013
Hesarin ilmastousko ei horju...
Tarjosin minäkin kommenttia, mutta ei mennyt läpi, päätoimittaja Kaius Niemi ei välittänyt vastata kysymykseeni, miksi...no, tässäpä tuo:
"IPCC:n USKOTTAVUUS MENI KAUAN SITTEN
Ilmastojärjestö IPCC:n uusimman raportin päättäjille tarkoitettua yhteenvetoa on median taholta rummutettu lähes "doomsday scenariona". Huolellinen läpiluku antaa kuitenkin aivan toisen kuvan ja voidaan todeta, kuten brittipäivälehti Daily Mail referoidessaan maailman johtavien ilmastotutkijoiden kommentteja, että edellisen, vuoden 2007, raportin tietokonemallien ennustamasta lämpenemisestä on tapahtunut vain neljännes:
Daily Mail
Sitä tosiseikkaa, ettei satelliittimittausten mukaan enää 17 viime vuoteen ole tapahtunut yläilmakehän tilastollisesti merkittävää lämpenemistä, selitti meillä televisiossa mm. Ilmatieteen laitoksen johtaja Petteri Taalas sillä, että 90% lämmöstä on mennytkin syvälle meriin. Monet termodynamiikan asiantuntijat pitävät tuota fysiikan lakienkin mukaan mahdottomana ja vain "kainalosauvateoriana" selittämään kiusallisia tosiasioita. Arktisen jäätikkö on myös vastoin väitteitä nyt 60% laajempi kuin samaan aikaan viime vuonna, kuten Britannian edustaja EU:ssa vasta esitti.
EU:n ilmastokomissaari Connie Hedegaardin huudahdus "Mitä siitä jos tiede on väärä, olimme silti oikeassa" panee pakostakin pohtimaan, onko kysymyksessä uskonto, kultti, tieteen sijaan.
Yhdysvaltain edustajainhuone teki viime vuonna päätöksen päärahoittajana lopettaa IPCC:n rahoitus se tuottaman "epätyydyttävän tiedon" johdosta".
tiistai 1. lokakuuta 2013
Kas, hesari antoi tilaa ilmastokriitikolle...
HS
Olisiko tämä merkki paremmasta tulevaisuudesta hesarissa, vaihtuihan päätoimittaja juuri?
perjantai 27. syyskuuta 2013
Kafkamainen tunnelma...
IPCC:n uusin raportti, sen yhteenveto poliitikoille tuli julki tänään. Vaikka sen sisältö ei ole tarkkaan luettuna ollenkaan se, joksi alarmistit ja media sen tulkitsee, vahvistaa se käsitystäni siitä, että tässä on kysymyksessä uskonto, kultti, ei tiede. Ensimmäistä kertaa tämän viiden vuoden aikana, jonka tätä blogiani olen vetänyt, tunnen itseni lopen väsyneeksi ja mietin, olisiko aika lopettaa. Alalle on tullut useitakin omaani paljon parempia blogeja, minä en täällä enää pitkään aikaan ole pystynyt luomaan kunnollista tekstiä, kun kappalejako ei onnistu, myöskään kuvia en tänne saa siirryttyäni iPadin käyttäjäksi. Ja loppujen lopuksi, voiko maailmanlaajuiseksi levinnyttä uskontoa vastustaa? Kun EU:n ilmastokomissaari Connie Hedegaard kajauttaa: "Viis vaikka tiede olisi väärässä, me olemme oikeassa", tekee mieli juosta pää seinään... ei helvetti, minulle riitti tästä aiheesta...
torstai 26. syyskuuta 2013
perjantai 20. syyskuuta 2013
Alarmistit yrittävät estää ensi viikon IPCC-raportin julkaisun...
Daily Mail
Niinpä, uskon perusteet horjuvat...
torstai 19. syyskuuta 2013
Euroopan ilmastotsaari: "Ei väliä vaikka ilmastotiede olisi väärässäkin"...
LÄHDE
Vieläkö joku epäilee "ilmaston lämpenemistä" tieteeksi...
tiistai 17. syyskuuta 2013
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
lauantai 14. syyskuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)