sunnuntai 4. tammikuuta 2015
lauantai 3. tammikuuta 2015
maanantai 29. joulukuuta 2014
Ulkopoliittinen instituutti on keksinyt saman uhan, jonka esitin jo vuosi sitten
MTV/HS
Esitin tämän saman spekulaation, Venäjän maihinnousun Ahvenanmaalle sosiaalisessa mediassa jo vuoden päivät sitten, hyvä että Ulkopoliittinen instituutti lukee tekstejäni ;-).
Näiden uhkien edessä mm. Koiviston ja Halosen toimintaa voidaan pitää suorastaan maanpetoksena. Jeltsinin kaudella oli tilaisuus liittyä NATO:on, silloin meillä oli presidenttinä Mauno Koivisto. Tarja Halonen puolestaan riisui Suomen maavoimien puolustuksen tärkeimmän aseen, maamiinat.
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
Hesarin joulutuubaa ilmastosta
Helsingin Sanomat
Tällaista joulupuuroa tarjoaa hesari yleisönosastossaan .. asiallista kirjoitusta ei saa läpi.
maanantai 22. joulukuuta 2014
Kansainvälinen tutkijaryhmä kyseenalaistaa Koillisväylän hyödyt
YLE
Koko hömppähän perustuu uskomukseen, että "ilmaston lämpeneminen" sulattaa Koillisväylän. Ilmasto ei kuitenkaan ole lämmennyt enää yli 18 vuoteen ja Arktisen jää kasvaa taas vuoden 2007 notkahduksestaan...
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
"Uusi Suomi" venäläisten nettitrollien taivas
TÄÄLLÄ
Nettilehti "Uusi Suomi" päätoimittajansa Markku Huuskon toimesta siivoaa foorumilta kaikki vähänkin "oikeistolaisia" mielipiteitä edustavat kirjottajat, saako Huusko/Herlin palkkaa Putinilta?
lauantai 20. joulukuuta 2014
Jäätiköt mittaushistorian neljänneksi laajimmat
perjantai 19. joulukuuta 2014
Burkhaesite
Tilasinpa pinon vaaliesitteitä puolueen mallin pohjalta "print24":ltä. Ovat esitteemme niin vaikuttavia, että lanseeraan sen tännekin. Toiselle puolelle nidon nimikorttini, jossa päävaaliteemani: "Lopetetaan rahastus ilmastohuijauksella". Ensinnä jaan näitä ke 21. tammikuuta 2015 kaikkien Vihdin eduskuntavaaliehdokkaiden ( 9 ) esittäytymistilaisuudessa Nummelan kirjastossa klo 17-19.
Vihdin eduskuntavaaliehdokkaat
torstai 18. joulukuuta 2014
Joulukortti eduskunnasta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


