tiistai 29. syyskuuta 2009

Pakana ilmastouskovien pidoissa




Media on sinänsä ilahduttavasti alkanut huomioida myös meitä ilmastokriitikoita. Todella pätevä asiantuntija, tri Boris Winterhalter oli lauantaina 26.9. YLE:n aamu-tv:n ilmastokeskustelussa:

YLE-areena (ilmastokeskustelu alkaa 26:25 min kohdalla).

Ikävä kyllä "vastustaja" eli WWF:n edustaja ei "julistukseltaan" juuri sananvuoroa asiantuntijalle anna. Miksi WWF ylipäätään puuttuu ilmastokysymykseen ja himmentää mainettaan eläinten suojelijana ? Ainakin minun haluni laittaa rahaa WWF:n keräyksiin tulevaisuudessa heikkeni.

Tämän kirjoittaja sai tilaisuuden kutsuttuna kertoa ilmastokritiikkiä radiorockin aamuohjelmassa äskettäin. Aikaa luvatun 10 minuutin sijaan liikeni vain nelisen minuuttia ja siitäkin toinen puoli oli juontaja osuutta, eipä siinä paljon ehtinyt
viisaita ladella !


No, hyvä näinkin, täydellinen boikotti siis pitää enää painetun median puolella, Helsingin Sanomissa ja Tekniikan Maailmassa, joiden kummankin entinen tiedekirjoittaja olen. Lauantaina 26.9. osallistuin sitten myös kutsuttuna
WWVIEWS.org "kansalaiskuulemiseen" Senaatintorin Valkoisessa salissa Helsingissä. Jostain syystä tällainen ilmastopakana oli erehdytty
kutsumaan "uskovien" pitoihin. Kuluttajatutkimuskeskuksen organisoima ja kustantama tilaisuus oli kieltämättä hyvin järjestetty ja ateria ja kahvitarjoilut kattavia, harvoinpa sitä meikäpoika saa valtion piikkiin syödä ;-) ! Tilaisuuden henki ei tuntenut sellaista kuin ilmastonmuutoksen epäily ja yhteenveto-loppulausumaksi Kööpenhaminan COP15 -kokoukselle vietäväksi mantraksi Suomen osalta tuli "Hiilijalanjälkimerkintä pakolliseksi kaikkiin tuotteisiin". Niinpä !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti