maanantai 31. joulukuuta 2012

Ilmaston lämpeneminen on uskonkappale hesarille

HS 31.12.2012 Aivan sama, mitä uusi tutkimus osoittaa, hesarin kirjoittajakunnalle "ilmaston lämpeneminen" on mantra, jota hoetaan joka jumalan jutussa, kuten päivän pääkirjoitusartikkelissa, "vieraskynässä".

lauantai 29. joulukuuta 2012

Fysiikan professori: Hiilidioksidin vaikutus lämpenemiseen mitätön

Näin toteaa Turun Sanomissa fysiikan emeritusprofessori Jyrki Kauppinen: Turun Sanomat Aivan samaa sanoi fysiikan nobelisti, CERN:n professori Carlo Rubbia konferenssissa Venetsiassa viime syyskuussa. Ja moni muu todellinen asiantuntija. Mutta mitäpä sillä on vaikutusta kun "ilmastotieteilijät" joiden väikkäriä ei kukaan edes ole hyväksynyt,väittävät päivastaista...

perjantai 28. joulukuuta 2012

Wintoosa 8 alkaa ärsyttää...

Apple alkaa tuntua houkuttelevalta, kun tappelee uuden Windows 8:n kanssa. On kuulemma tehty tabletille, miksi siis lykkäävät sen kannettavaan? Yhtämittaa joutuu umpiperiin, joista pääsee ulos vain menemällä alkuun, menivät pilaamaan hyvän XP:n. Onko kellään pahaa sanaa sanottavana Applen uudesta Retina-näytön 9,7" 16 GB tabletista?

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

8 vuotta Tapaninpäivän tsunamista

Kyllä aika kuluukin nopeasti. Muistan tuon tsunamin, jossa menehtyi yli 300 000 ihmistä, 180 suomalaistakin, monesta siihen liittyvästä tapahtumasta. Ensimmäisen kerran kuulimme Helsinki-Vantaan lentoaseman tv:stä, kun olimme saattamassa joulun kotisuomessa viettänyttä vanhempaa tytärtäni ja hänen miestään Milanon koneelle,silloin se ei tuntunut kovin kummalliselta, sattuuhan noita maailmalla... Alkuvuodesta sitten Tekniikan Maailman päätoimittaja Martti Merilinna viesti: "Pidimme juuri toimituksen kokouksen, haluaisimme jutun tapaninpäivän tsunamista ja laajemminkin tällaisista katastrofeista ja päätimme, että sinä olisit pätevin kirjoittamaan sen, tilaa saat haluamasi". Tartuin toimeen ja taoin kymmennen sivun jutun. Se oli epätavallisen paljon jopa "leipäjutuillekin" eli autojutuille ja muille poikkeuksellinen. Siitä tuli otsikko lehden kanteenkin. Jutun pdf-löytyy tämän blogini oikeasta laidasta nimellä "Vedenpaisumus", suoraa linkkiä tähän en tällä pahuksen Windows 8:lla saa, kuten aiemmalla Win XP:llä, tämä on sitä edistystä!

Ilmastolakia ajetaan kuin käärmettä pyssyyn 2013

Viherstalinistien liiga ajaa ilmastolakia tarmolla ensi vuonna, onhan se ensimmäinen askel täyteen terrorismiin "ilmastonmuutoksen" epäilijöitä vastaan. Kiistelin asiasta Iltasanomien palstoilla Oras Tynkkysen kanssa jo 2007. Huvittavasti Turun Sanomien kulttuuritoimittaja ja Valtion kirjallisuuspalkintolautakunnan jäsen moitti minua tuosta pitkähkössä kirjoituksessaan: Turun Sanomat Eipä ihme,etten saanut aikoinaan hakemaani apurahaa kirjan kirjoittamiseen ilmastohuuhaata vastaan, jota minulle ehdotti Helsingin yliopiston luonnontieteellisen tiedekunnan (emeritus) fysiikan professori Folke Stenman "vastineena Isomäen ja Toiviaisen hömpälle" ja lupasi tieteellisen tukensa kirjalle. No, rustailen sitä nyt pikkuhiljaa ilman apurahoja.. Vihreä Lanka ilmastolaista Annetaanpa lopuksi Chris Landsean itsensä puhua: Colorado Edu

Vihreät korvaavat kinkkusi madoilla

LÄHDE Tässäpä vihreiden meille tarjoama lähitulevaisuuden "ekologinen" joulukinkku, jos tofu ei satu maistumaan.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Itävaltalaisproffa: Ilmastoepäilijät teloitettava

Ja sitten takaisin aasiaan, kun kinkut on sulatettu: LÄHDE "Koska ovat syyllisiä tuleviin joukkokuolemiin ilmaston lämpenemisen johdosta". No, Itävallastahan se oli Aatukin, vegetaristi ja vihreä...

perjantai 21. joulukuuta 2012

Maailmanlopun merkkejä ilmassa

Missä se 21.12.2012 klo 08:00 luvattu maailmanloppu viipyy? Merkkejä kyllä oli kylällä,niin mahtava autoruuhka,etten koskaan ole nähnyt (pakenevaa kansaa?) ja bensa-automaatti ei huolinut kakskymppistäni... tämä on vakavaa, mitä seuraavaksi?

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Snow, snow, snow ...

Taas alkavat Helsingin kaupungin lumitöihin varatut rahat olla lopussa uutisen mukaan, vaikka talvi on vasta alussa. Epäilenpä, että syy on näissä "ilmaston lämpenemisen" profeetoissa, jotka vakuuttavat,ettei enää talvea ja määrärahoja vähennetään. Washingtonissa muutama vuosi sitten senaattori Kennedy sanoi, ettei Washingtonissa enää "ilmastonmuutoksen" johdosta nähdä talvea,kun sattui "musta" joulu. Seuraavana talvena lunta tuli ennätysmäärä ja kansa hiihti Capitoliumin edessä. Toivottavasti nämä samat vouhottajat eivät saa aikaan, ettei jäänmurtajalaivastoamme uusita, Suomi on kuitenkin talvella vain saari.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Ilmakehä on kaoottinen systeemi

Roy Spencer Entinen NASA-fyysikko ja Suomessakin esitelmöimässä käynyt tri Roy Spencer muistuttaa meitä siitä tosiasiasta, että ilmakehä on nk. kaoottinen systeemi, jonka käyttäytymisen ennustus ei onnistu suurimmillakaan tietokoneilla kuin pariksi viikoksi ja silloinkin loppupäässä ennustearvo alkaa lähentyä kolikon heittoa, kruuna tai klaava. Tällaisia systeemejä ovat myös mm. talous ja politiikka, niidenkin ennustettavuus on heikko, kuten näemme, lamat tulevat ja menevät, oli kysymyksessä markkina- tai suunnittelutalous, maailma mene omaa menoaan. Ilmakehää on monimutkaisuudessaan joku verrannut ihmiseen. Matemaatikko Lorenz postuloi ilmakehäfysiikan epälineaarisilla differentiaaliyhtälöillään, joille ei ole täsmällistä matemaattista ratkaisua ja toi kuvaan paljon käytetyn termin "perhosefekti".

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Ilkka julkaisi kirjoitukseni!

Yllättävästi Pohjanmaan Ilkka-lehti julkaisi kommenttini (parin kirjoitusvirheen höystämänä;): ILKKA Kun ei viikkoon kuulunut, alkoi jos usko mennä, mutta lehdellä oli vain ruuhkaa ja näin sunnuntain lehdessähän se saa eniten lukijoita. Kiitän:)!

IPCC todistaa omalla raportillaan tietokonemallien epäonnistumisen

LÄHDE

lauantai 15. joulukuuta 2012

Antropogeeninen ilmastonmuutos peruttu - IPCC:n uusin raportti shokki alarmisteille

LÄHDE IPCC:n uudesta vielä julkaisemattomasta AR5-raportista on vuotanut tietoa, joka kertoo, ettei ihmisellä kenties olekaan mitään vaikutusta ilmastoon, vaan muutokset auringon toiminnassa ovat primäärinen tekijä. Myöskin "ilmastonmuutoksen" vaikutus sääilmiöihin kiistetään. Täydellinen voitto skeptikoille?

perjantai 14. joulukuuta 2012

Merenpinta ei nouse

Nopeutuvasti, kuten alarmistit väittävät, sen viime jääkauden jälkeinen noin 3 mm/a nousu on jatkunut vakiona, "ilmastonmuutos" ei ole kiihdyttänyt sitä. Uusin vahvistus on EU:n merenpinnan korkeutta mittaavalta ENVISAT-satelliitilta (sen jälkeen kun tulosten peukalointi paljastettiin). Maailman johtava merenpinnannousun tutkija, Tukholman yliopiston prof. Nils-Axel Mörner tutkimusryhmineen tuli tähän tulokseen Malediiveilla (kuvassa), jota alarmistit pitävät malliesimerkkinä "hukkuvasta saariparasta". Päinvastoin, tulokset osoittivat, että merenpinta oli laskenut. Prof. Mörner karkoitettiin saarilta tulosten julkistamisen jälkeen ja ihan varmuuden vuoksi Greenpeacen kommandoryhmä rantautui saarille ja sahasi poikki Mörnerin avaintodisteisiin kuulneen puun, kuten prof. emeritus Folke Stenman taannoin kertoi Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä. Viherliike on sen jälkeen tehnyt kaikkensa mustatakseen Mörnerin maineen. LÄHDE

torstai 13. joulukuuta 2012

Fysiikan alkeita: Venuksen lämpötila ei johdu hiilidioksidista

Usein meille alarmistitaholta esitetään Venus-planeetta kauhuesimerkkinä hiilidioksidin lämmittävästä vaikutuksesta. Venuksen kaasukehähän on lähes 100% hiilidioksidia ja paine pinnalla 90-kertainen Maahan verrattuna. Tässä pätevä CERN-fyysikko todistaa, ettei lämpötila suinkaan johdu hiilidioksidista ja Maan tuohon verrattuna minimaalisella pitoisuudella vaikutus on jotakuinkin olematon. "Kasvihuoneilmiö" on termi, jonka ruotsalainen Svante Arhennius spekuloi sata vuotta sitten ja jostain syystä monet fyysikot pitävät sitä totena. Oikeassa kasvihuoneessa lämpeneminen johtuu kuitenkin lähinnä konvektion estymisestä, ei suinkaan hiilidioksidista, jota voidaan lisätä kasvun edistämiseksi 2000 ppm:aan asti. Ilmakehällä ei ole lasikattoa ja se toimii pikemminkin lämpöpumpun tavoin, kuten myös ruotsalainen fyysikko Claes Johnson on osoittanut. LÄHDE

IPCC:n ennuste ja todellisuus

LÄHDE

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Helsingin Sanomilla selkeä agenda ilmastonmuutoksessa

Olisin voinut uskoakin päätoimittaja Pentikäisen vastausta, ellen olisi huomannut merigeologi, tri Boris Winterhalterin blogissaan kertomaa: Boris Winterhalterin blogi Eli siis myöskään hänen vastinettaan arkkitehti Toiviaisen kirjoitukseen ei oltu julkaistu. Kuinka monta muuta on tullut, yhtään ei ole näkynyt, mutta useita pääkirjoituksia myöten ilmastouskovien tuuba saa tilaa rajattomasti lähes päivittäin. Tämä ei enää ole sattumaa. Useat muut lehdet julkaisevat kriittisiäkin kommentteja, mm. Ilkka on luvannut julkaista omani lähiaikoina. Jos vielä julkaistut kirjoitukset edustaisivat alan asiantuntijoita, se olisi osin ymmärrettävää, joskaan ei hyväksyttävää, mutta arkkitehti Toiviainen on ymmärtääkseni vain alan harrastelija siinä missä meikäläinenkin, tri Winterhalter on asiantuntija. Eräs minulle sähköpostia lähettänyt lukija ehdotti asian viemistä Julkisen Sanan Neuvostoon, mahtaisiko tuosta olla apua?

Postia Eduskunnasta

Postilaatikosta tipahti kirje, lähettäjänä Eduskunta. Jahas, nyt ovat huomanneet, tuli kutsu ilmastoasiantuntijaksi? No ei aivan, joulukortti Perussuomalaisten eduskuntaryhmältä se oli, allekirjoitus Timo Soini et al. Pienikin huomio lämmittää aloittelevaa kuntapoliitikkoa;)!

tiistai 11. joulukuuta 2012

"Eduskunnan neuvo on rukoile ja kiitä..."

No, aivan Eduskuntaan asti ei tässä vielä menty, mutta oikaisuna edelliseen topikkiin kerrottakoon, että Hesarin päätoimittaja Mikael Pentikäinen vastasi kuin vastasikin minulle tänään: VS: VastineMonday, December 10, 2012 9:42 PM From: "Pentikäinen Mikael" View contact details To: "'Hannu Tanskanen'" Hei, kiitos. Tämä ei ole mielestäni vastine vaan jatkokirjoitus. Toimitus yrittää välttää sitä, että saman kirjoittajan tekstejä on kovin toistuvasti lehdessä. Terveisin, Mikael Pentikäinen Tästä minä kiitän ja kumarran maahan asti! Kuitenkin, ilmastouskon kirjoituksia, pitkiäkin, mahtuu joka päivälle, tänäänkin useita... olisikohan vika puolueessani vai deodorantissa?

maanantai 10. joulukuuta 2012

"Älä silmä pieni näe mitä vain..."

Helsingin Sanomat, maan Pravdaksikin usein mainittu, varjelee huolella lukijoitaan totuudelta "ilmastonmuutoksen" suhteen, yhtään kiriittistä kommenttia ei mene läpi. Kokeilin taas pitkästä aikaa vastinetta vihreän arkkitehti Toiviaisen vuodatukseen. Toiviainenhan jatkoi ilmastouskon blogiaan, johon epäilijöillä oli porttikielto, kuntavaaleihin asti. Nyt alkaa ilmeisesti paahde euro/eduskuntavaaleihin? No niin, tässä vastineeni, jota siis ei julkaistu ja kyselyihin miksi, ei vastata. Persoonastani tämä ei johtune, sainhan äskettäin hesariin läpi pari kommenttia muista asioista. Erään lukijansa pyynnöstä tarjosin eilen lähes vastaavaa kommenttia Ilkka-lehdelle, jossa eräs kansankynttilä jakoi viisauksiaan ilmastonmuutoksesta. From: "Hannu Tanskanen" Add sender to Contacts To: hs.mielipide@hs.fi Cc: mikael.pentikainen@hs.fi Tarjoan vastinetta: ILMASTOUUTISOINTI VIE AIVAN TUNTEMATTOMAAN MAAILMAAN Arkkitehti Pasi Toiviainen kirjoittaa (HS 8.12.2012) että maapallon useiden asteiden lämpeneminen vie aivan tuntemattomaan maailmaan. Näin varmastikin, mutta aivan todella tuntemattomaan maailmaan meidät vievät ilmastojärjestö IPCC:n tietokonemallit, jotka loittonevat yhä kauemmas mitatusta todellisuudesta. Ilmasto ei lämpene, viimeiseen 17 vuoteen ei ole ollut tilastollisesti merkittävää lämpenemistä. Merenpinta ei nouse, päinvastoin se on laskenut mm. Malediiveilla. Jäätiköt eivät sula, arktisen jään määrä vaihtelee syklisesti, jo sata vuotta sitten suomalainen Adolf Nordenskjöld purjehti Vega-laivallaan sulan Koillisväylän läpi, Antarktisen jää kasvaa,lohkeavat jäävuoret ovat kelluvasta Wilkinsin hyllystä. Konsensus antropogeenisesta, ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä on vain median, ei tiedemiesten. MIT:n ilmastotieteen professori Richard Lindzen sanoo: "Ymmärryksemme ilmakehästä on vielä primitiivistä,mutta alarmistit esittävät hurjimmat visiot totena". Nobelisti, CERN:n fysiikan professori Carlo Rubbia konferenssissa Venetsiassa syksyllä: "Hiilidioksidilla ei ole roolia". Norjalainen nobelisti Ivar Giever menee jopa niin pitkälle, että kutsuu ilmastohypetystä "uususkonnoksi". Eipä siis ihme, ettei meillä juuri uutisoitu, kun Yhdysvaltain Edustajainhuone vuoden alussa päätti lopettaa IPCC:n rahoituksen sen tuottaman "epätyydyttävän tiedon" johdosta, ei IPCC:aa myöskään kutsuttu Dohan konferenssiin. Amerikkalaisen WeatherChannel-ohjelman perustaja Joe Coleman sanookin "ilmastonmuutoksesta" suoraan: "Historian suurin huijaus". Hannu T Tanskanen Vapaa tiedetoimittaja, kemisti Vihti

YLE:n ilmastouskon rykäisy

Dohan turhapurojen lomailu päättyi tuloksetta, minkä jokainen tiesi etukäteenkin ja kaikki järkimaat, kuten USA,Japani. Kanada jne. kieltäytyivät Kioton sopimuksen jatkosta. Mukaan tulivat vain ne 15%, jotka odottavat rahan lapiointia itselleen agendalla. YLE tv1 jatkoi eilen illalla tuubaa, ensin "luontodokumentti", jossa jokaisen aavikkokirpun ja suoröntsikän makuupaikan muutos johtui "ilmastonmuutoksesta". Yritin laskea, kuinka monta kertaa "ilmastonmuutos" mainittiin tuon 45 minuutin aikana, mutta menin sekaisin jo viidenkymmenen jälkeen. Uutisissa sitten totuuksia laukoivat silmät kiiluen Luontoliiton Leo Stranius, "Maan ystävien" (minkä maan?)eukko ja uskonproffa Kulmala. Leo Straniushan,kuten muistamme, äsken kylmän tofusalaatin nauttimisen ohessa vaati kaikkien Suomen lämpövoimaloiden ja teollisuuden sulkemista "jotta maapallo pelastuisi".

lauantai 8. joulukuuta 2012

Colorado-Helsinki-yliopistot löytävät uuden yhdisteen selittämään ilmaston jäähtymistä

Coloradon ja Helsingin yliopistojen yhteistutkimus esittää uutta yhdistettä selittämään ilmaston jäähtymistä. Yhdiste on otsonin hiilivedyistä muodostama karbonyylioksidi, joka reagoidessaan rikkidioksidin kanssa muodostaa rikkihappoa, joka tunnetusti muodostaa auringon säteilyä pidättäviä pilviä,mm. Venus-planeetalla. University of Colorado Mielenkiintoista! (Tietokoneongelma on toivoakseni nyt ohi, kolmas hankkimani kone, tämä Acer V5 tuntuu toimivankin..)

torstai 6. joulukuuta 2012

perjantai 30. marraskuuta 2012

Ilmastotuubaa FOX:lta

FOX-tv, joka yleensä pyörittää kymmenet kerrat uusintoina samoja lentoturma- ynnä muita katastrofeja, yllätti tänään esittämällä uuden dokumentin New Yorkia ja itärannikkoa kuukausi sitten koetelleesta hirmumyrskystä. Kovaa oli ja täyttä asiaa, voimalan räjähdys oli yllättävä seuraamus. Kaikki oli jotakuinkin asiallista, kunnes kymmenen viime minuuttia suistui taas ilmastonmuutostuubaan. Ilmaston (mahdollisella) lämpenemisellä kun ei ole mitään tekemistä myrskyjen muka lisääntymisen tai voimistumisen kanssa. NOOA:n tilastot kertovat kiistatta sen, että myrskyjen suhteen elämme keskiarvoa hiljaisempaa kautta, vain uutisointi on viisinkertaistunut. Onpa jopa mallinnus, jonka mukaan kohoava lämpötila rauhoittaisi ilmakehää. Asian pointti on siinä, että "Sandy" tällä kertaa osui tiheään asutulle rannikolle, samoin "Katriina" aikoinaan New Orleansiin, niin tulee joskus tapahtumaan. Pari päivää sitten Ilmatieteen laitoksen Taalas hehkutti ylellä kohonnutta vesihöyryn määrää alailmakehässä. Spekulaatioista ei ole pulaa,kun pitää pelotella uusia määrärahoja!

Fisker-Karman tuotanto keskeytetty - akkuvalmistaja konkurssiin

Näin kertoo tuore YLE-nettiteeveen uutinen. 400-500 Uudenkaupungin tehtaan työntekijästä Näin kertoo yle-nettiteeveen uutinen. 400-500 tehtaan 900 työntekijästä lomautettu. Syynä auton huono menekki ja lisäksi akkuvalmistaja on mennyt konkurssiin. "Vihreät työpaikat ovat todellisia", väitti Satu Hassi tässä taannoin blogissaan. Tekstistä unohtui yksi sana, "rahareikiä". Fisker-Karma ja toinen sähköautovalmistaja Tesla (johon kävin tutustumassa Los Angelesissa 2007 ja kirjoitin jutun TM:aan) saivat kumpikin Obaman hallinnolta puoli miljardia taalaa tukiaisia, jättimäinen aurinkovoimayhtiö "Solyndra", Obaman "tulevaisuus", sai täyden miljardin ja ajautui konkurssiin vuodessa.

Hesari tehnyt parannuksen-julkaisi jo toisen kirjoitukseni kuukauden sisällä!

Niin ihmeellistä kuin se onkin. Tänään Mielipiteessään kommenttini Tallinnatunnelista, vain pari viikkoa sitten kommenttini Petteri Järvisen kirjoitukseen. Balsamia haavoille, kun usari juuri ulkoisti minut, mieluummin kirjoitankin hesariin, jota lukee muutkin kuin usarin pari hörhöä. Kysyin syytä banneihin kustantajalta, Niklas Herliniltä, mutta tämä sanoi, ettei puutu Markku Huuskon tekemisiin.

Greenpeace: "Talvivaarasta vuotaa hyvin hapanta vettä, pH 11"

Näin viestittää päivän hesari, en tiedä onko teksti tosiaan Greenpeacen vaiko toimittajatyttösen? No, kemia on useimmille vaikea aine, vaatihan se taannoinen ministerikin, että jätevesien pH:n tulee olla niin pieni kuin mahdollista;) Ihan varmuuden vuoksi tähän vielä lukion kielilinjan lukijoille: pH-lukema on liuoksen vetyionikonsentraation negatiivinen logaritmi, joka tarkoittaa sitä, että liuos on sitä happamampaa, mitä pienempi luku pH on. pH 7 on niin sanottu "neutraali", uutisessa mainittu pH 11 on varsin alkaalinen,emäksinen liuos, puhtaan sadeveden pH:kin on yleensä alle viiden. Lyhyen matematiikan lukijoita olen jo aiemmin varoittanut lottotiskeistä ja suosioni on ollut jakamaton (Uuden Suomen merkonomit heittivät ulos;)

Sivaritoimittajat asekaupassa

Hesarin USA:n kirjeenvaihtaja oli eilen käynyt asekaupassa, kas asemyynti on noussut uuteen ennätykseen Obaman uudelleenvalinnan seurauksena. USA:ssa katsotaan, että vain aseistettu kansa on vapaa kansa ja aseenkanto-oikeus onkin perustuslaissa. Arizonassa saa asetta kantaa vapaasti vyöllä, itärannikon liberaaliosavaltioissa niuhotetaan melkein Wanhan Euroopan tapaan. Floridalainen liikekumppanini Al sai vaimoltaan joululahjaksi GLOCK 33:n ja paheksui, ettei sikäläinen laki salli 10 patruunaa pidempiä lippaita. No niin, mutta varsinainen hupailu oli tämä suomalaisen toimittajan asetuntemus. Kuvan ostaja hankki S&W:n "pistoolin", kun kuvassa oli revolveri. Taitavat nämä nyyhky...siis nykytoimittajat leikkiä lapsena nukeilla?

torstai 29. marraskuuta 2012

Ilmastotuubaa päivittäin

Aamun Iltalehti säveltää taas WMO:n tuubaa ilmastonlämpenemisestä. Yhdeksänneksi lämpimin vuosi sitten 1950? Sehän tarkoittaa sitä, että 60 vuodessa on ollut jo peräti kahdeksan tätä lämpimämpää vuotta.Myöntävät, että pyörremyrskyjen määrä on ollut lähes normaali (itse asiassa keskimääräistä hiljaisempi kausi), mutta Sandy-myrskyn tuhovaikutukset olivat poikkeuksellisen laajoja. Miksikö? Tietenkin siksi, että se tällä kertaa osui suoraan suurkaupunkiin. Voi hyvä isä tätä vihertuuban määrää, pitävätkö ne kansaa vallan nautoina?

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Vihreä valhe merenpinnan noususta

Uuden Suomen nettihumpuukilehdessä on nyt vihreiden täyskäsi vihreän päätoimittaja Huuskon palattua muutama miljoonaa aivosolua vajaampana. Haetanneeko tuo, sanoisi savolainen. Börjet, Uimonen hesasta tällä kertaa, hihkuu, että YK:n mukaan merenpinta nousee 60% nopeammin kuin on arvioitu, eli 3,2 mm/a kun arvio oli 2 mm/a. Kovin tarkoitushakuinen arvio, kun jo vuosisadan tai pari on tiedetty merenpinnan vakionousuksi tuo noin 3 mm/a. No, YK, tämä Manhattanin kommarikopla on ennenkin syyllistynyt totuuden väärentämiseen. Ei ole kauaa siitä, kun pääsihteerinsä väitti myrskyjen lisääntyneen "ilmaston lämpenemisen" seurauksena. Tilanne oli kiusallinen jopa itse ilmastouskon kirkko IPCC:lle, jonka viikon päästä lausumasta ilmestyvä uusi seurantaraportti kiisti tuon. Kompromissina, ettei nolattaisi YK:n pääsihteeriä, tekstiä muutettiin muotoon: "Saattaa vaikuttaa myrskyjen lisääntymiseen". Jo 2005 tämä vastaava väite aiheutti välirikon oikeiden tiedemiesten ja poliitikkotiedemiesten välillä IPCC:ssä, kun johtava myrskyekspertti ja neljännen seurantaraportin pääkirjoittaja, prof. Chris Landsea erosi IPCC:stä vastaluseena sille, että "politiikka ohjasi tiedettä". Hänet korvattiin "joustavammalla" tiedemiehellä, Kevin Trembethillä. Todisteet löydät kun googlaat: "Colorado Edu - Chris Landsea resigns IPCC". (Minä en tällä uudella tabletillani vielä osaaa copy-pasteta).

Espoon sähköbussi hyytyi ensimmäisenä päivänä

Kertoo päivän Helsingin Sanomat. Portugalista hankittu sähköbussi hyytyi ensimmäisen työpäivänsä päätteeksi ja valmistaja Veolia jouduttiin huutamaan apuun. Arvellaan kahden pikalatauksen jumittaneen akut, joita nyt yritetään elvyttää hitaalla latauksella. Huhtikuussa Espooseen tulee kiinalaisvalmisteinen sähköbussi. Onneksi en asu Espoossa ja varsinkaan käytä bussia,nämä viherkokeilut tulevat aiheuttamaan vielä paljon murheita.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Turhapurot Dohassa

Kokeillaan tässä välillä pelkällä tekstillä Samsung Galaxy 2:lla. Ilmastohihhulit lähes kahdesta sadasta maasta ovat siis aloittaneet taas kahden viikon tropiikkilomailun Dohassa Quatarissa. Etukäteen jo todettiin, ettei mitään sovittavaa ole, mutta kiva ottaa aurinkoa vihertovereiden kanssa veronmaksajien kustannuksella. Iloisena uutisena kuulimme, ettei ilmastouskon järjestö IPCC ole kutsuttujen listalla.

Jatkan blogia kun saan tietokoneen tämän tabletin tilalle

Tietokoneeni kärähdettyä ostin Samsungin 10,1" tabletin. Muutoin erinomainen vehje, mutta kun en sillä saa siirrettyä tänne kuvia enkä copypastea linkkejä (eli en osaa), niin hankinpa myös uuden läppärin, eli palaan sitten tänne uusien tekstien kanssa!

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Vaalit on käyty - varavaltuutetuksi 75 äänellä

Kuntavaalit on käyty ja 75 ääntäni antavat varavaltuutetun paikan Vihdissä. Tulos oli paljon parempi kuin osasin odottaa,lämpimät kiitokseni kaikille minua äänestäneille! Vaalit-Vihti

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Nukkuva äänestäjä voisi viheltää europelin poikki

Tänään on ratkaisun päivä,vaalihuoneistot ovat avautuneet. Kuntavaaleissa tunnetusti äänestysprosentti on alhainen,jopa alle 60%,yli kolmannes äänioikeutetuista jättää vaikutusmahdollisuutensa käyttämättä. Ei kiinnosta,ei katsota voitavan vaikuttaa, "samat naamat siellä kuitenkin istuvat". Äänestämättä jättämisen oikeus on tietenkin yhtä pyhä kuin äänestämisoikeus,vain maissa jossa äänestetään kiväärinpiipun edessä,prosentti on 104. Nyt kuitenkin tilanne on erittäin poikkeuksellinen. Kuntavaaleissa äänestetään todella suurista kysymyksistä,kuten uudesta kuntarakenteesta,kuntien yhdistämisestä. Ei ole samantekevää,onko"arvauskeskus" kulmalla,vai tuleeko sinne kuumeisena ja kipeänä menosta kokopäiväretki. Ja vaikka hallituspuolueet tätä jyrkästi yrittävät kiistää,kysymyksessä ovat myös eurovaalit. Kansa on kypsynyt rahan lapiomiseen etelän hulttiomaille,senttiäkään tuosta "sijoituksesta" ei ikinä tulla saamaan takaisin. Se on kuin "lainat" kehitysmaille,muutaman vuoden päätä presidentti vierailee ko. maassa ja antaa velat anteeksi. Apu vain passivoi, "gargokulttuuri" saa vallan. Kuokkia ja kortsuja, siinä ainoa järkevä kehitysapu. Jos nukkuvista äänestäjistä kymmenen prosenttiakin saataisiin liikkeelle,meillä pian olisi hallitus,joka lopettaisi tämän eurohullutuksen. Nykyhallituksen valtapuolueiden edustajille tärkeää on pääntaputus Brysselin herroilta, "hyvä poika",tässä lasku. Pienpuolueet puolestaan myyvät vaikka isoäitinsä hallituspaikasta.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Hesarin töpselityttöjen ilmastorykäisy - pitäisikö nauraa vai itkeä?

Hesarin pääuutinen tänään on ilmastorykäys niin täynnä virheitä ja suoranaisia valheita,että teki mieli repiä aviisi samantien ja heittää pönttöön,arvoiseensa tarkoitukseenhan paperi on liian kovaa. Helsingin Sanomat En jaksa lähteä kohta kohdalta ruotimaan tuota teologista pamflettia,mutta annetaan englantilaisen valtalehden kertoa Britannian MetOfficen tuloksista, lämpötila EI ole noussut: Daily Mail Tässä tuo käyrä vielä suurempana: Graafi Mutta,tieteen keinoin lienee turhaa taistella tuottoista teologiaa vastaan,siitä hyötyvät intressiryhmät ovat liian vahvoja. HÄPEÄ Helsingin Sanomat!

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Vaalipuheeni Luoteis-Uusimaassa

Vaalikampanja on avattu!
Luoteis-Uusimaa, Vihdin alueen tilattava valtatalehti julkaisi tänään "vaalipuheeni" (osa I).Lehti on 30 000 asukkaan alueen luetuin maksullinen lehti ja levikki muistamani mukaan n. 19 000 kpl kahdesti viikossa, keskiviikkona ja perjantaina. Luoteis-Uusimaa Samalla sivulla ovat kunnanvaltuuston puheenjohtajan (kepu) ja kokoomuksen ehdokkaan puheet,eli hyvässä seurassa ollaan.

torstai 4. lokakuuta 2012

Helsingin Sanomat torjui taas kommenttini

Tarjoan kirjoitusta "Mielipiteeseen" (kommentti lähetetty 28.9.2012)
Tässä tuo kommentti: Antarktisen jää lisääntyy - arktisen muutos syklinen? Media hehkuttaa arktisen jään 30 vuoden minimistä ja alarmistit ilman muuta tulkitsevat tuon johtuvan ilmaston lämpenemisestä. Me tiedämme kuitenkin näistä jäämassoista vain satelliittikauden ajalta,hieman yli 30 vuodelta,satelliittimittaukset alkoivat 1978. On täysin mahdollista,että nuo muutokset ovat syklisiä, eikä antropogeeninen,ihmisen vaikutus, näyttele mitään roolia ilmiössä. Vastaavastihan nyttemmin on asetettu kyseenalaiseksi se seikka,aiheuttivatko CFC-yhdisteet etelänavan "otsoniaukon", sen laajuus on viime vuosikymmeninä vaihdellut ilman relevanssia CFC-yhdisteiden käyttökieltoon. Alarmistien kannalta on ironista, että CFC-yhdisteiden korvaajat ovat kymmeniä kertoja voimakkaampia "kasvihuonekaasuja". Mutta medialta on jäänyt kokonaan huomaamatta tai ainakin kertomatta,että samaan aikaan antarktisen, etelänavan, jäätikkö kasvaa, aivan vastoin IPCC:n ennusteita. Antarctic Ice Hannu T Tanskanen Vapaa tiedetoimittaja 2012 Kuntavaaliehdokas Vihdissä

torstai 27. syyskuuta 2012

Rikkidirektiivin 250 ensimmäistä kotimaista uhria

Rautaruukki vähentää 250 työntekijää ja toimitusjohtajansa syytti MTV3-uutissa aika suoraan rikkidirektiiviä,joka nostaa kuljetuskustannuksia: MTV3 Ei voi olla muistamatta europarlamentaarikko Satu Hassin voitonriemuista ilmettä,kun päätös tästä lyötiin lukkoon Brysselissä,taas oli isänmaan parturointi onnistunut. Ympäristöministeri Ville Niinistö uutissa kehoitti teollisuutta "malttiin". Tuoreessa muistissa on,kuinka Ville Niinistö aiheutti Suomelle arviolta 30 miljoonan euron lisäkulut vuodessa lähtiessään päivää ennen päätöksiä pois Durbanin ilmastokokouksesta ja jättäessä Suomen äänen uusseelantilaiselle "toverille","jotta kattava sopimus saatiin läpi", viis isänmaan edusta. Jossain sivistysmaassa ministeri olisi eronnut moisesta mokasta. "Malttia" todellakin on,mutta vain Välimeren mailla,joita uusi direktiivi koskee vasta viiden vuoden päästä. Ja kaikki tämä lienee vasta alkua,vihreät haaveilijamme tulevat meille kalliiksi näinä ankeina aikoina. Aiheesta keskustelua Uuden Suomen blogissani: US blogi

maanantai 24. syyskuuta 2012

Antarktisen jää lisääntyy - arktisen muutos syklinen?

Media hehkuttaa arktisen jään 30 vuoden minimistä ja alartmistit ilman muuta tulkitsevat tuon johtuvan ilmaston lämpenemisestä. Me tiedämme kuitenkin näistä jäämassoista vain satelliittikauden ajalta,hieman yli 30 vuodelta,satelliittimittaukset alkoivat 1978. On täysin mahdollista,että nuo muutokset ovat syklisiä, eikä antropogeeninen,ihmisen vaikutus, näyttele mitään roolia ilmiössä. Vastaavastihan nyttemmin on asetettu kyseenalaiseksi se seikka,aiheuttivatko CFC-yhdisteet etelänavan "otsoniaukon", sen laajuus on viime vuosikymmeninä vaihdellut ilman relevanssia CFC-yhdisteiden käyttökieltoon. Alarmistien kannalta on ironista, että CFC-yhdisteiden korvaajat ovat kymmeniä kertoja voimakkaampia "kasvihuonekaasuja". LÄHDE LÄHDE Mutta medialta on jäänyt kokonaan huomaamatta tai ainakin kertomatta,että samaan aikaan antarktisen, etelänavan, jäätikkö kasvaa: Kuva Aivan vastoin IPCC:n ennusteita.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Se on syksy ja tämä tiekurjuus taas!

Tulipa aihe taas mieleeni,kun ajoin aamupimeässä yöllisen sateen jäljiltä vaimoa työhönsä sairaalaan Vihtiin klo 06:25. Ei ole kovin pitkää aikaa siitä,kun tähänkin tiehen vedettiin uutta asvalttia,mutta jo nyt on sellaiset ojat,että vaatimattomankin sateen jälkeen pimeässä ajo hirvittää,vesilliirron vaara on ilmeinen. Autoilijoilta kerätään jos jonkinlaisia veroja ja maksuja niin vietävästi,mihin kaikki nämä rahat menevät,eivät ainakaan teiden ylläpitoon? Muistelen,että Suomi parisen vuosikymmentä sitten sai,oliko maailmanpankilta vai mistä,rahaa teiden kunnostukseen,koska ne luokiteltiin kehitysmaatasoisiksi. Meillä riittää rahaa heitettäväksi EU:lle,nyt jo 700 miljoonaa enemmän kuin EU:lta saamme ja summa kasvaa taas ensi vuonna. Meillä riittää lainaksi ottamaamme rahaa lappaa miljardikaupalla etelän huijarimaille. Meillä on varaa antaa kehitysapua,mutta ei varaa pitää poliisia ja armeijaa. Meillä riittää rahaa etnisten turistien hyysäämiseen,mutta ei varaa pitää teitämme edes auttavassa kunnossa näissä pimeän syksyn ja sateen vaativissa oloissa,se maksetaan ihmishengillä. Teiden nopeaan kulumiseen urille esitetään kaksi syytä,nastarenkaat ja idän rekkaliikenne,transitokuljetukset. Muistelen,että jokin tutkimus päästi nastarenkaat syyllisyydestä,miksi emme sitten veloita kunnon korvausta tuosta rekkarallista,joka tuhansin rekoin vuorokaudessa rahtaa loistoautoja Venäjän uusrikkaille mafiosoille? Amerikoissa liikennevirrat ovat kymmenkertaiset,mutten siellä juuri ole näin huonoja teitä nähnyt. Totta,että mm. Los Angelesissa ne ovat paljolti betonia,joka kestää kymmenen kertaa asvalttia pidempään,mutta valtaosa sielläkin, mm. Floridassa on asvalttiteitä. Ilmasto mainituissa on tietenkin eri,mutta saman olen havainnut kylmissäkin osavaltioissa, Coloradossa, muiden muassa,jossa suoritin Ph.D.ni vuonna 2000. (Aiheesta keskustelua Uuden Suomen blogissani: Uusi Suomi blogi

perjantai 21. syyskuuta 2012

Tuulen viemää

"Tuulen viemää" on Margaret Mitchellin vuonna 1936 julkaistu hömppäromaani,jota kuulemma on myyty maailmassa eniten raamatun jälkeen. Nyt emme kuitenkaan puhu tästä kirjasta vaan toisesta ja ajankohtaisesta hömpästä eli tuulivoimasta. Se on huolimatta huimista tukiaisista suurissa vaikeuksissa kaikkialla maailmassa,ei yksin Suomessa,jossa Winwind potkii väkeä pellolle ja tanskalaisjätti Vestas samoin alkaa olla "letkuissa". Fortum jo jokin aika sitten ilmoitti luopuvansa tuulivoimasta. Tänään saamme Iltalehdestä lukea surullisen tarinan laulajasta,joka panttasi vanhempiensa kotitalon viiden miljoonan lainaa varten haaveeseensa, joka kaatuu ja vie rahat,omat ja lainatut (linkit). Kuinka kauan kansaa huijataan ja rahastetaan tällaisella humpuukilla? HS Iltalehti youtube Tekniikka & Talous Aiheesta keskustelua myös Uuden Suomen blogissani: Uusi Suomi blogi

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Ilmasto lämpenee - hirmutalvi uhkaa (?)

Ilmaston lämpenemisen alarmistien kekseliäisyyttä ei voi kuin ihailla, kylmää tai kuumaa,aina sopii teoriaan. Muistuttaa vanhaa yleisradion sääennustetta, "puolipilvistä,pilvistä tai poutaa". Iltalehti Kun lämpötila vastoin teorioita laski teollisuuden ja hiilidioksidin nousun hurjimpina vuosina 1940-70,syyksi keksaistiin rikkiaerosolit. Nyt on jäähtyminen jatkunut, tai jos oikein tieteellisiä ollaan, tilastollisesti merkittävää lämpötilan nousua ei ole tapahtunut enää 17 viime vuoteen,vaikka CO2-pitoisuus edelleen tasaisesti kasvaa,mielenkiinnolla odotan alarmistien seuraavaa kainalosauvateoriaa. Tuo 17 vuotta sivumennen sanoen on Lawrence Livermoore -laboratorioiden simulaation mukaan tilastollisesti merkittävä ilmakehän fysiikassa. Sanovatko ilmastoteologit nyt kuten Mr. Murpy: "Jos tosiasiat eivät tue teoriaa,sen pahempi tosiasioille"?

tiistai 18. syyskuuta 2012

E10 "ekobensiinin" tarina loppu?






Uusi Suomi blogi


Kauppalehti sen kertoo, "biobensiini" E10:n loppu lähellä?



Kauppalehti



"Ranska perustelee päätöstään ilmastonsuojelullisilla syillä. Samoilla linjoilla on EU, joka suunnittelee E10-bensiinille rajoituksia ja uhkaa lopettaa biopolttoaineiden valmistukseen jaettavat tukiaiset. E10-bensiinin taru saattaa päättyä siihen"

"EU:n uudet suunnitelmat perustuvat tutkimuksiin, joiden mukaan viljelyn laajentaminen polttoaineiden valmistukseen saastuttaa ilmastoa luultua enemmän"


Eli humpuukiahan tämäkin EU:n neronleimaus on ollut,kuten sen sanoin jo aikaa sitten.Voi vain arvalla,mitä tämänkin viherhumpan purkaminen, bensamittareiden muutos ja autojen modifiointi tehtaalla tulee maksamaan veronmaksajille?

EU:n ilmastotalebani Connie Heedegaard puuhaa nyt lentokoneiden päästömaksuja,joiden johdosta USA ja Venäjä ovat uhanneet kauppasodalla,jota EU ei voi voittaa ja Kiina jopa takavarikoida EU-maiden koneet. Onko EUvostoliitto vielä esikuvaansakin huimempi valtio,joka osaa itse hirttää itsensä?

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Ilmastonmuutos tappaa korallit?



Sain luettavakseni "Tiede" lehden numeron 6-2012,jossa päätoimittaja Jukka Ruukki lukion lyhyen luonnontiedon vankalta pohjalta väittää kohoavan hiilidioksidipitoisuuden ja merien happamoitumisen tuhoavan korallit.

Se olisi aika kummallista,kun muistetaan,että korallit syntyivät kambrikaudella noin 500 miljoonaa vuotta siten,jolloin ilman hiilidioksidipitoisuus oli kymmenkertainen nykyiseen verrattuna ja maapallon keskilämpötila 10 astetta C korkeampi. Veden pH merissä on tukevasti alkalisella puolella,yli pH 8:n ja niiden puskurikapasiteetti hiilidioksidia vastaan on valtava. Tislattu vesi kyllästettynä ilman hiilidioksidilla on pH-arvoltaan päälle neljän,mutta se on eri asia,sillä ei ole puskurikapasiteettia,meren suoloja, ja siten virtuaalinen (ei pysyvä) H2CO3,"hiilihappo" laskee pH:a.

Korallien vähenemiseen löytyy leegio muita syitä,mm. niiden salakauppa. Vietin 9 päivää Ceylonilla (nyk. Sri Lanka) vuonna 1974, silloin korallien maastavienti vielä ei ollut rikos ja paikalliset nappulat sukelsivat minulle parilla kolikolla kaksi oikein upeaa lumivalkoista korallinkappaletta. Pitkällä lennolla takaisin ne alkoivat haista mädälle kalalle muovipussissaan ja yöpyessäni välietapissani Kööpenhaminassa ne oli hirvittävän hajun takia pakko heittää roskikseen. Olin silloin tietämätön siitä,että koralli olisi pitänyt desinfioida, "tappaa", upottamalla se spriihin vuorokaudeksi.Perin harmillista,onneksi muuta aitoa tuontikamaa, batiikkia ja puolijalokiviä oli riittämiin:).

Uusi tutkimus: Auringon toiminnalla voimakas vaikutus arktisen talven lämpötilaan






Jopa kymmenen vuoden periodeissa,kertoo tutkimus:


LÄHDE


"ABSTRACT
The Sun is the fundamental energy sources of the Earth's climate and therefore its variations can contribute to natural climate variations. In the present work we study the variability of ice winter severity index in the Baltic Sea since the 15th century and its possible connection with solar activity, based in a new method for finding and measuring amplitude-phase cross-frequency coupling in time series with a low signal/noise ratio, we suggests that the ice winter severity index in the Baltic Sea is modulated by solar activity and solar motion in several frequency bands during the last 500 yrs. According to our model a strong coupling between the decadal periodicity in the ice winter severity index time series and the secular periodicity of solar activity is present. We found that the ice winter severity index is strongly modulated by solar activity at the decadal periodicity. We also found that the 180 year periodicity of the Barycentre motion modulates the amplitudes of the decadal periodicity of solar activity and the Ice winter severity index. This method represents a useful tool for study the solar-terrestrial relationships"

tiistai 4. syyskuuta 2012

Hiilidioksidi nousee,lämpötila laskee???




Joe Bastardi


Mites se nyt näin menee,teorian mukaanhan hiilidioksidin nousu aiheuttaisi myös lämpötilan nousua,nyt se laskee? Samoin tapahtui teollisen aikakauden ja hiilidioksidin suurimman nousun aikaa vuosina 1940-70, lämpötila laski. Alarmistit keksivät kiireesti rikkiaerosolit syyksi. Mitähän nyt keksivät? No,kuten teollisuuden tulon sabotoinnissa,aina Greenpeace jonkun uhanlaisen suoröntsikän keksii!

maanantai 3. syyskuuta 2012

Onko arktisen jää todella ennätysalhaalla?




Päivän Helsingin Sanomat hehkuttaa taas Pohjoisnavan jäätikön sulamisesta ihmisen toiminnan vaikutuksesta. Toinen osa uutista on se huolestuttava tosiseikka,että suomalainen Greenpeacen "aktivisti" kastui yrittäessään kiivetä venäläiselle öljynporauslautalle arktisessa. Järkyttävää.

Asiasta ollaan kuitenkin tiedemiespiireissäkin hyvin montaa mieltä,meikämedia poimii tietenkin vain ilmastonmuutosuskoa tukevat palaset tästä uutisvirrasta. On hyvä muistaa,että ilmiö tunnetaan jaksollisena jo pitkältä ajalta,suomalainen Adolf Nordenskjöld purjehti sulan Koillisväylän läpi ensimmäisenä Vega-laivallaan jo satakunta vuotta sitten.

Helsingin Sanomat tänään

Tri Tim Ball

Anthony Watts

tiistai 14. elokuuta 2012

Legenda nimeltä etanolibensa ja hiilidioksidi




Eilinen Iltalehti on laskenut kustannuseroja kun auto käyttää E95-bensiiniä tai multifuel-versiona E85-bensiiniä. Erot eivät 15 000 kilometrin ajolla ole merkittäviä,vaikka E85 eli 85% etanolia sisältävä bensiini maksaakin 60 senttiä vähemmän litralta (eur 1,66 vs. eur 0,999),mutta sitä kuluu noin 30% enemmän samaan suoritukseen. Lisänä on tullut runsaasti ongelmia ja potentiaalisia,vasta tulevaisuudessa esiintulevia ongelmia. Autolle, jonka normaali öljynvaihtoväli on 25 000 km suosittelevat valmistajat nyt 10 000 km:n vaihtovälejä,koska etanoli menee läpi sylintereistä ja laimentaa öljyä. Kaikista vaikutuksista ei vielä ole selvyyttä,vasta aika näyttää ne. Auton käytös muuttuu E85:lla ja vaihteita joutuu käyttämään enemmän.

Mutta sokerina pohjalla on tämä iänikuinen väärä väite, että etanolibensa vähentäisi "merkittävästi" hiilidioksidipäästöjä. Kun samaan suoritukseen tarvitaan 30% enemmän E85:a,jo tämä yksin kompensoi "edun". Ylimääräinen hiilidioksidi ei ole kuitenkaan minnekään hävinnyt,vaan tulee ilmaan etanolin valmistusprosessissa. Etanoli on nk. negatiivinen polttoaine,sen valmistus vie enemmän energiaa kuin se ottomoottorissa tuottaa. Brasiliassa,jossa etanoli tehdään sokeriruosta,lasketaan energiaa tarvittavan 36% enemmän kuin etanoli autossa tuottaa. Kokonaissaldo on siten lisääntyvän hiilidioksidin puolella,ilmakehähän on yhteinen.

Yhdysvalloissa, jossa moottorietanoli tehdään maissista, on jo ruoan hintojen nousun johdosta noussut kansanliike etanolibensiiniä vastaan ja jopa itse Mr. Ilmastonmuutos, Al Gore pitää sitä idioottimaisena tekona, joka ei pelasta ilmastoa,mutta rikastuttaa muutamaa Keski-Lännen suurta maissinviljelijää, joilla omat poliitikot kongressissa. Kirjoitin aiheesta aikoinaan muutaman artikkelin e10-bensiinin kolumnistina,tässä yksi:

e10bensiini




sunnuntai 5. elokuuta 2012

Saksan ydinvoimasta luopumisen hinta - 23 uutta ruskohiilivoimalaa

LÄHDE Eikö aurinko- ja tuulivoiman suurvalta luotakaan "uusiin energioihin"? Halvan ruskohiilen voimalat ovat erityisen saastuttavia,ojasta allikkoon,kuten aina "vihreissä" projekteissa.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

"Laivojen rikkipäästöt hyväksi ilmastolle"

Helsingin yliopiston ilmastotutkija Markku Kulmala hätkähdyttää hieman Satu Hassia ja kumppaneita: Sivu 1 Sivu 2

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Tutkimus: 2000 vuotta ilmaston jäähtymistä

Todellakin,uusi tutkimus puufossiileiden vuosirenkaista todistaa,että sekä Rooman vallan aikana ajanlaskumme alussa ja keskiaikana oli lämpimämpää kuin nyt,kylmenevä trendi on jatkunut jo 2000 vuotta. Mitenkäs muuten roomalaiset olisivatkaan kasvattaneet viinirypäleitä Pohjois-Englannissa? Daily Mail

maanantai 25. kesäkuuta 2012

NASA todistaa: Ilmasto jäähtyy

NASA todistaa,ilmasto jäähtyy,lämpeneminen pysähtynyt. Hieman kiusallista herra Hansenille? Kertooko meikämedia? Uskallan epäillä. LÄHDE "From the 2001 peak of a +3.48°C/century temperature rate, it has now fallen at the end of 2011 to an almost flat rate of +0.04°C/century temperature increase. Per the actual evidence, the increasing atmospheric levels of CO2 (grey arrow and grey area of charts) has zero influence on whether global temperatures are accelerating or decelerating"

tiistai 19. kesäkuuta 2012

"Gone with the Wind"

LÄHDE "The American Wind Energy Association estimates that 10,000 jobs will be lost by September — primarily among manufacturers of wind turbines and components facing a dearth of orders for next year. By the end of the first quarter of 2013, the industry will have shed about 37,000 jobs without quick action on a PTC renewal, according to a widely cited study AWEA commissioned from Navigant Consulting. The industry estimates it employed about 78,000 people at the beginning of this year" USA:ssa halutaan tuulivoiman tukemisen loppuvan vuoden loppuun mennessä, josta seurauksena valtava työpaikkojen kato "vihreästä teknologiasta". Britannia harkitsee samaa vuonna 2020,tosin hieman eri perustein, siellä uskotaan sen silloin olevan kannattavaa ilman tukiakin: Daily Mail Aikalailla erilainen käsitys rapakon eri laidoilla. Mutta on muistettava,että Britannian hallituksen tieteellinen neuvonantaja, prof. King on todellinen ilmastotalebani,joka on lausunut mm., että "jokainen joka ei usko ilmastonmuutokseen,on hullu". Todella tieteellistä. USA:ssa vihreän teknologian projektit,presidentti Obaman ajamat,ovat rajussa vastatuulessa. Ja mitä USA edellä, sitä Wanha Eurooppa perässä.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Antarktisen O18-mittaus - nyt poikkeuksellisen kylmää

LÄHDE Antarktisen lämpötila 2000 viime vuoden ajalta O18-isotooppimittauksella (yllä). Siis nyt onkin poikkeuksellisen kylmää. "truth is out there",media!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Vastineita,joita Helsingin Sanomien ilmastomafia ei julkaissut (2)

Ja tässä toinen tuoreimmista: Ensinnä Satu Hassin kirjoitus,johon vastineeni alla: http://img821.imageshack.us/img821/2750/img026psh.jpg Vastine Satu Hassille Hide DetailsFROM: Hannu Tanskanen TO: hs.mielipide@hs.fi Message flaggedFriday, June 15, 2012 6:33 AMPyydän tilaa vastineelle:VIHREÄT TYÖPAIKAT TUKITYÖLLISTÄMISTÄEuroparlamentaarikko Satu Hassi väittää (HS 15.6.2012), että vihreät työpaikat ovat todellisia. Tuosta otsikosta on vain jäänyt yksi sana pois, "rahareikiä".Vihreän tai nk. uusiutuvan teknologian työpaikat kestävät tasan niin kauan,kuin veronmaksajien tuhdit tukiaiset riittävät.Yhdysvallat,jossa ollaan hieman edellä näissä asioissa, maa mm. karsi päästöjään enemmän kuin Kööpenhaminan sopimus edellytti,on oiva esimerkki tästä. Rikas osavaltio Kalifornia, ideaalinen sekä aurinko- että tuulivoimalle, investoi näihin hullun lailla "governaattori" Schwartzeneckerin aikana. Nyt osavaltio on konkurssissa ja "uusiutuvat" edustavat vajaata prosenttia energiantuotannosta, biopolttoaineet mukaanlukien.Vasta meni vuoden toimittuaan konkurssiin presidentti Obaman lempilapsi, valtava aurinkovoimayhtiö "Solyndra", jota oli tuettu miljardilla verodollarilla. Kaksi sähköauton valmistajaa, Tesla ja Fisker Karma kumpikin saivat verotukiaisia puoli miljardia taalaa ja muutama kymmentä autoa on myyty superrikkaille, viimeksimainittu jopa raivostutti ammattiliitot tuomalla työpaikkansa Suomeen. Tuulivoimaloiden valmistaja Suomessa löi juuri hanskat tiskiin ja sähköautojen litiumakkuja valmistava Eurobatteries hääti väen pihalle vuoden toimittuaan.Tanska, tuulivoiman Eldorado ja EU:n ilmastotalebani Connie Heedegaardin kotimaa,huomasi yllättäen, että tuulivoima ei vähentänytkään hiilipäästöjä ja osti kiireesti lisäsähköä Nordpoolista, jotta voi tilastokikkailulla todistaasen "puhtauden". Nythän Heedegaardin lentoliikenteen hiilivero on jo johtanut kauppasotaan, jota EU ei voivoittaa, Venäjä karsii jo Finnairinkin ylilentolupia elintärkeästä Kauko-Idän liikenteestä.Ja vihreiden energiapolitiikkakin tuntuu olevan yhtä sabotaasia, rohkaistiin biopolttoaineisiin ja kun ne tulivat,vastustetaan niitä. Nevadassa valmistui maailman suurin aurinkovoimala ja luulisi vihreiden olleen tyytyväisiä. Vielä mitä, nyt he valittavat, että aurinkopaneelit häiritsevät kilpikonnien kosiskelua.Hannu T TanskanenVapaa tiedetoimittaja

Vastineita,joita Helsingin Sanomien ilmastomafia ei julkaissut

Olen viime vuosina kymmenet kerrat tarjonnut Helsingin Sanomien nk. "Mielipiteelle" vastineita ilmastouskovien kirjoituksiin, yhtäkään vastinettani ei ole koskaan julkaistu. Myöskään muita kriittisiä kommentteja ei ole näkynyt, uskonjulistuksia taas lähes päivittäin. Tästedes julkaisen kaikki vastinekommenttini hesarille täällä, tässä ensimmäinen tuoreimmista, seuraavana toinen: Vastine meteorologi Hannu Vallalle Hide DetailsFROM: Hannu Tanskanen TO: hs.mielipide@hs.fi Message flaggedThursday, June 14, 2012 8:19 AMPyydän tilaa vastineelle:LÄMPENEMISEN ENNUSTEET JA MITTAUSTULOKSET RISTIRIIDASSAMeteorologi Hannu Valta kirjoittaa (HS 14.6.2012), että ilmaston lämpeneminen voidaan ennustaa "matemaattis-fysikaalisilla ilmastomalleilla" sijoittamalla skenaarioon erilaisia hiilidioksidipitoisuuksia. Hiilidioksidin roolista lämpenemiseen on kuitenkin tiedemiesten piirissä eriäviä näkemyksiä, alkaen alan "Grand Old Man":n, Virginian yliopiston ilmastotieteen professorin ja Yhdysvaltain sääsatelliittiohjelman ensimmäisen johtajan 1964-66, S.Fred Singerin toteamuksesta, että luonnollinen vesihöyry vastaa yli 90 prosenttisesti lämpötilan muutoksista.Jos tasaisesti nousevasta hiilidioksidipitoisuudesta teollisuuden kasvun voimakkaimpina vuosina 1940-70 huolimatta tapahtunut ilmaston jäähtyminen voidaankin selittää rikkiaerosoleilla, niillä ei voida selittää lämpenemisen pysähtymistä nyt, seitsemääntoista viime vuoteen ei satelliittimittausten mukaan alemmassa ilmakehähässä ole tapahtunut lämpenemistä, vaan vuodesta 2005 alkaen jäähtymistä. Sanottu 17 vuotta on Lawrence-Livermoore-laboratorioiden tutkimuksen mukaan tilastollisesti merkittävä tulos ilmakehän fysiikassa. Hiilidioksidi, elämänkierron tärkein kaasu, on ehkä turhaa syyllistetty ilmaston lämpenemiseen ja US EPA:n viime vuotinen hiilidioksidin julistaminen "ilmansaasteeksi" suuresti hätiköity päätös. Yhä useammat merkittävät tiedemiehet kiistävät CO2:n roolin, viimeksi nobelfyysikko Carlo Rubbia Venetsiassa pitämässään esitelmässä.Kun ilmastomallit ja mittaustulokset ovat näin pahasti ristiriidassa, sanovatko James Hansenin tapaiset alarmistit Mr.Murphya mukaellen, että "jos tosiasiat eivät vastaa teoriaa, sen pahempi tosiasioille"? Viisikymmentä NASA:n tiedemiestä vasta vaati johdolle lähettämässään adressissa Hansenin erottamista, jottei NASA joutuisi naurunalaiseksi. Linkkejä: http://notrickszone.com/2012/04/10/50-top-astronauts-scientists-engineers-sign-letter-claiming-giss-is-turning-nasa-into-a-laughing-stock/ https://www.llnl.gov/news/newsreleases/2011/Nov/NR-11-11-03.html http://www.real-science.com/warming-17-years http://www.meteoweb.eu/2012/06/clima-il-premio-nobel-carlo-rubbia-a-venezia-nessun-rapporto-tra-emissioni-di-co2-e-cambiamenti-climatici/137265/ Hannu TanskanenVapaa tiedetoimittaja

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Riemuloma Riossa

Taitaapa olla taas Rion karnevaalin (+) aika,kun viherväki kymmentuhatpäisin joukoin suuntaa viikon päästä veronmaksajien kustantamalle riemulomalle Rioon? Heti alkuun varoittavat,ettei mitään päätöksiä ole odotettavissakaan (miksi siis mennä?),sehän häiritsisi ikävästi shoppailua, ranta- ja yöelämää. Meiltäkin kymmenkunta henkeä. (Ai niin,se hiilijalanjälki noista tuhansista kaukolennoista? No,se on hyvää hiiltä se!) (+) Ei pahus, sehän oli jo helmikuussa, no, who cares!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tutkimus: Keskiajan lämpökausi ja pieni jääkausi olivat myös Etelä-Amerikassa

LÄHDE Alarmistihan väittävät niiden ollen vain eurooppalainen anomalia, nyt uusi proxy-tutkimus kumoaa tämänkin väitteen,molemmat olivat maailmanlaajuisia. Michael Mann´in "jääkiekkomaila" (yllä) on kumottu jo ties kuinka monen tutkimuksen voimin.