lauantai 11. joulukuuta 2010

Nobelisti liittyi ilmastoskeptikoihin



(Kuva: AFP/Lehtikuva)


RAPORTTI


VERKKOUUTISET

"Cancunin ilmastokokouksen päättyessä ilmastonmuutosteoriaan kriittisesti suhtautuva yhdistys on julkaissut raportin, jossa joukko arvovaltaisia tiedemiehiä kritisoi voimakkaasti YK:n johtamaa nk. IPCC-prosessia.

Tiedemiesten joukossa on muun muassa Nobelin palkinnon fysiikasta vuonna 1998 saanut Robert Laughlin. Vaikka itse julkilausuma on päivitys pari vuotta aiemmasta, sen painoarvoa lisää se, että allekirjoittajien joukossa on lukuisia IPCC-prosessiin osallistuneita tiedemiehiä.

Kaikkiaan noin tuhat eri alojen tiedemiehen ilmastonmuutostutkimusta kohtaan kriittisiä lausuntoja sisältävä raportti ei muodosta yhtenäistä kokonaisuutta, mutta sen pääsisältö on, että YK:n ilmastonmuutostutkimus ei enää nauti tiedeyhteisön luottamusta, ja että IPCC-prosessia johtava Rajendra Pachauri on epäonnistunut tehtävässään"

torstai 9. joulukuuta 2010

NASA: CO2:n tuplaantuminen nostaa lämpötilaa vain 1,64 C astetta !





Hei te siellä Cancunissa,voitte tulla kotiin,NASA:n uusi tutkimus todistaa,ettei edes hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistaminen nosta lämpötilaa 2 C-asteen rajan yli !

LÄHDE

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

"Tsaarit vaihtuvat,valheet säilyvät"



Cancunin ilmastokokouksen alla toteutui taas wanha viisaus hieman muunneltuna: "Vale,emävale ja ilmaston lämpeneminen". Saatiin "vuosisadan lämpimin vuosi",kun lukemat pysäytettiin juuri ennen hirmupakkasia. Kun loppuvuoden kylmä kausi otetaan laskelmaan,on meillä varsin tavallinen vuosi keskilämpötilaltaan. Edes kesä ei ollut se lämpimin,vaikka lyhyt hellekausi esiintyikin,ainakin kesät 2002, 1997, 1972 sekä 1937 (ja todennäköisesti muutama muukin) olivat kokonaisuudessaan Suomessa lämpimämpiä. Ilmatieteen laitoksen johtajan Taalaksen haastattelussa Iltalehdessä ("Odotettavissa Siperian talvet ja kuumat kesät") esitettiin suoranaisia valheita:
"Helsingin kesä-elokuun keskilämpötila 18,4 astetta on niin ikään ennätys." Mikä ihmeen 18,4 asteen ennätys? Ilmatieteen laitoksen oman tilaston mukaan Helsinki-Kaisaniemen keskilämpö oli 18,1 astetta, joka on vasta kolmannella sijalla. Muutenkin Suomessa on mitattu tuota korkeampia kesän keskilämpötiloja ainakin Lappeenrannassa 1896 (19,0) ja Turussa 1901 (18,9)!

Alla mielenkiintoinen kirjoitus 3,5 vuoden takaa:

Savon Sanomat