maanantai 29. joulukuuta 2014

Ulkopoliittinen instituutti on keksinyt saman uhan, jonka esitin jo vuosi sitten

MTV/HS Esitin tämän saman spekulaation, Venäjän maihinnousun Ahvenanmaalle sosiaalisessa mediassa jo vuoden päivät sitten, hyvä että Ulkopoliittinen instituutti lukee tekstejäni ;-). Näiden uhkien edessä mm. Koiviston ja Halosen toimintaa voidaan pitää suorastaan maanpetoksena. Jeltsinin kaudella oli tilaisuus liittyä NATO:on, silloin meillä oli presidenttinä Mauno Koivisto. Tarja Halonen puolestaan riisui Suomen maavoimien puolustuksen tärkeimmän aseen, maamiinat.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hesarin joulutuubaa ilmastosta

Helsingin Sanomat Tällaista joulupuuroa tarjoaa hesari yleisönosastossaan .. asiallista kirjoitusta ei saa läpi.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Kansainvälinen tutkijaryhmä kyseenalaistaa Koillisväylän hyödyt

YLE Koko hömppähän perustuu uskomukseen, että "ilmaston lämpeneminen" sulattaa Koillisväylän. Ilmasto ei kuitenkaan ole lämmennyt enää yli 18 vuoteen ja Arktisen jää kasvaa taas vuoden 2007 notkahduksestaan...

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

False ...

CLIMATE DEPOT

"Uusi Suomi" venäläisten nettitrollien taivas

TÄÄLLÄ Nettilehti "Uusi Suomi" päätoimittajansa Markku Huuskon toimesta siivoaa foorumilta kaikki vähänkin "oikeistolaisia" mielipiteitä edustavat kirjottajat, saako Huusko/Herlin palkkaa Putinilta?

lauantai 20. joulukuuta 2014

Jäätiköt mittaushistorian neljänneksi laajimmat

Global Sea Ice Cover (Area) The Amount of Ice Covering the Oceans of Planet Earth is the 4th largest for date. (Opposite of expert forecasts). Mother Nature is a "Climate Change Denier". (Likely funded by Koch) Graph: Arctic Climate Research, University of Illinois

perjantai 19. joulukuuta 2014

Burkhaesite

Tilasinpa pinon vaaliesitteitä puolueen mallin pohjalta "print24":ltä. Ovat esitteemme niin vaikuttavia, että lanseeraan sen tännekin. Toiselle puolelle nidon nimikorttini, jossa päävaaliteemani: "Lopetetaan rahastus ilmastohuijauksella". Ensinnä jaan näitä ke 21. tammikuuta 2015 kaikkien Vihdin eduskuntavaaliehdokkaiden ( 9 ) esittäytymistilaisuudessa Nummelan kirjastossa klo 17-19. Vihdin eduskuntavaaliehdokkaat

torstai 18. joulukuuta 2014

Joulukortti eduskunnasta

Jahas, joulukortti tulevalta työpaikalta. Ups ..menin vähän asioiden edelle ;-). Tuli viime vuonnakin, eri puolueelta tosin...

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Vaalitenttiin YLE:n Isoon Pajaan

Jahas, vaaliesiintymiset alkavat ... Tammikuun 21. Vihdin eduskuntavaaliehdokkaat äänestäjien ja median tentissä Nummelan kirjastossa ... Juuri tuli kutsu TV:n vaalitenttiin Isoon Pajaan 27.2. YLE:n ohjeet esiintymisestä liitteenä, naisilla oltava meikki, kaikki puuteroidaan kevyesti ennen kuvausta, ei pikkuruudullista vaatetta ... Nooh, eihän tämä uutta ole, muutama höyryradion haastattelu, lukuisia lehtihaastatteluja, kahdesti tv-uutisissa, toisesta leikattiin pois, toisessa vilahdin ferraripaidassani persujen teltalla Jussi Niinistön takana Vihdin vuosisatamarkkinoilla viime vuonna ... rutiinia

tiistai 16. joulukuuta 2014

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kuntapolitiikan kummallisuuksia

Johtokunnan puheenjohtaja ei tiedä "perimmäistä tarkoitustamme", vaikka samasta asiasta tilintarkastajatkin huomauttivat jo huhtikuussa ... Tässä kuva hieman parempana: Luoteis-Uusimaa

perjantai 12. joulukuuta 2014

HS: "Aika jäähdyttää ilmastoa"

Helsingin Sanomat Niinpä, nyt kaivataan rikkiä, joka poistettiin kalliilla savukaasuista 1980-luvulla, taas ojasta allikkoon viherpuuhissa ... Aikoinani,silloin en vielä ollut ilmastokriitikko,kirjoitin aiheesta GeoEngineering laajahkon jutun TM:aan: TM

torstai 11. joulukuuta 2014

Ehdokasesittely Luoteis-Uusimaassa

Vihdin ehdokkaat yhteisesiintymisessa Nummelan kirjastossa 20. tammikuuta tienoissa (paikka ja aika vielä varmistumatta) Tässä kuva helpommin luettavassa muodossa: Luoteis-Uusimaa Muut sivut uutisesta löytyvät facebook-sivultani (julkinen profiili): Hannu Tanskanen

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

"No warming in over 18 years"

John Coleman (John Coleman on USA:n suosituimman sääkanava "Weather Channel":in perustaja ja omistaja)

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Green energy

"Uusi Suomi" median Pohjois-Korea?

Kylläpä onkin omituinen tuo nettilehti "Uusi Suomi". Pääsen "Puheenvuorooni" Google-tunnuksillani, mutta kirjoittaa tai kommentoida en voi??? Olen useaan kertaan kuluneen kuukauden aikana kysynyt syytä toimittajiltaan, päätoimittajalta ja kustantajalta, mutta tavuakaan ei tule vastaukseksi. Median Pohjois-Korea, ykskaks ilman kerrottua syytä olet vain "epäpersoona" kuten Orwellin "1984":ssa ... UUSI-SUOMI Puheenvuoro

Kirjoitukseni Vihdin Uutisissa tänään

Tässä helpommmin luettavassa muodossa: img003

Hiilen turha kriminalisointi

Hiilen "kriminalisoinnin" aloitti puhtaasti poliittisin perustein Britannian pääministeri Margaret Tacher taistellessaan hiilikaivostyöntekijöiden ammattiliiton kanssa. On useita tutkimuksia, jota kiistävät hiilidioksidin roolin lämpenemisessä, ilmakehä ei ole "kasvihuone" vaan pikemminkin lämpöpumppu, joka siirtää lämpöä veden olomuodon muuutoksilla päiväntasaalta navoille. VIROLAINEN TUTKIMUS Kasvihuoneilmiön kiisti jo ruotsalainen sovelletun matematiikan professori Claes Anderson, kts. osio "Climate thermodynamics": Claes Johnson

Tarvitaanko uusi uskonpuhdistus?

Kirkko on todella kriisissä, kun jo ydinkannattajat hylkäävät ... onko aika uskonpuhdistuksen, uuden Martti Lutherin? TÄÄLLÄ

lauantai 29. marraskuuta 2014

Kristillisten olisi syytä jättää hallitus

"Stubbin kanta ei edusta koko hallitusta". Jos kristilliset jatkavat hallituksessa, on uskottavuus mennyt...

Kokoomuksen wanha siipi pohtii jo kirkon vaihtoa ... on aikoihin eletty!

"Tasa-arvoinen avioliittolaki" hajoittaa kokoomusta ... Raimo Ilaskivi blogi "Illalla pohdiskelin, mitä ystäväpiirissäni tapahtumista ajatellaan. Tein muutamia puhelinsoittoja, ja ne paljastivat myös jotakin uutta. Kirkosta eroamista oli muutama pohtinut, mutta senioripiireissä se ei aivan helppo päätös ole. Sen sijaan lähes kaikki kysyivät, tarjoaisiko ortodoksinen tai katolinen kirkkomme nyt tukevamman jalansijan ja jäsenyyden. Niitten piirissähän avioliitto nähdään yksinomaan miehen ja naisen liittona, pyhänä sakramenttina, jollainen se evankelisluterilaisessa kirkossa ei ole!"

tiistai 18. marraskuuta 2014

Ilmastohuuhaalla taas ojasta allikkoon ...

Tämän kerroin jo parisen kuukautta sitten, uudet "ekomoottorit" tuottavat mm. syöpää aiheuttavia pienhiukkasia jopa tuhat kertaa enemmän kuin vanhat moottorit (Saksan testilaitos TUV:n raporin pohjalta): TALOUSELÄMÄ

Pietarin paskat suoraan Suomenlahteen

Tuohan on tiedetty, kaikki hetekaa pienemmät Suomenlahteen ... HS

perjantai 14. marraskuuta 2014

Ausseissa harvinaisen viisaita päättäjiä

Näin on myönnettävä. Nuo vihreät rantaroistot voisivat tunkea päänsä p...een. TÄÄLLÄ UUTISTA

torstai 6. marraskuuta 2014

"Shokkihoitoa ilmastonmuutoksen hoitoon"

4. marraskuuta kello 10:43 · YLE:n uskonprofeetat paahtavat "ilmastonmuutosta" joka ainoa päivä ... Onhan tilanne tietenkin kiusallinen, kun enemmistö oikeista tiedemiehistä jo tuomitsee koko asian täydeksi huuhaaksi ... Mm. Britanniassa valtamediat jo ovat avoimen skeptisiä, Daily Mail´in tiedetoimittaja David Rose on järkevimmästä päästä. Vain vasemmiston Guardian on uskon vankkumaton sanansaattaja, mitäs duunarit työpaikoilla tekevät, iskulauseet riittävät. TÄÄLLÄ

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Satusetä IPCC

LINKKI IPCC Noudattaa klassista uskonlahkon kaavaa. Mitä useammin profeetta erehtyy maailmanlopun ennustamisessa, sitä vahvemmaksi hänen asemaansa käy lampaiden keskuudessa. Pitkän ajan tilastot (NOAA) kertovat että elämme rajujen sääilmiöiden suhteen keskimääräistä hiljaisempaa kautta. Lämpötila ei nouse, merenpinta ei nouse, jäätiköt eivät sula. Toinen puoli ilmastotieteilijöistä epäilee jo avoimesti "ilmastonmuutosta". 100% globaali huijaus, josta rahastavat luihut tiedemiehet, vihreät näkevät maailmanlaajuisen länsimaisen yhteiskunnan sabotoinnin taivaan ja hallitukset loputtoman verotusmahdollisuuden. Hiilen kriminalisoinnin aloitti Britannian pääministeri "rautarouva" ja sekatavarakauppiaan tytär Margaret Tacher taistellessaan hiilikaivostyöntekijöiden ammattiliiton kanssa.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Avoin kysymys nettilehti Uusi Suomelle

Avoin kysymys nettilehti Uusi Suomelle, miksi bannaus "Puheenvuorosta"? Olen nyt kolmen viikon ajan esittänyt useasti kysymyksen syystä sekä kustantaja Niklas Herlinille, että päätoimittaja Markku Huuskolle, myös kahdelle toimittajalleen, mutta tavuakaan ei tule vastaukseksi ... Jos syynä oli se ainoa poistettu kirjoitus, jossa linkkasin Iltalehden uutista mamujengin pahoinpitelyistä, täytyy sanoa, että mielikuvaksi jää kylläkin vain poliittinen diskriminaatio. Se ettei edes syytä kerrota, antaa kuvan ettei hyväksyttävää syytä edes ole, vain mielivaltaa. Onko Uusi Suomen sananvapaus Pohjois-Korean sananvapautta ? Tässä kirjoituksiani siellä, jokainen voinee itse päätellä, kuinka "rasistisia": Uusi Suomi Puheenvuoro

"Venäläiset vaativat kokoomuspuolueen lakkauttamista"

TÄÄLLÄ SITÄ ITTEÄNSÄ "Venäläiset vaativat kokoomuspuolueen lakkauttamista", kertoo "kohudosentti" Bäckman .... on se kiva kun meillä on tämmöinen Kremlin äänitorvi maassa, ei tarvitse arvailla mitä Putinolandia tahtoo .... Minulle henkilökohtaisesti tuo kokoomuksen lakkauttaminen kyllä sopisi, ne äänet voisi antaa sitten vaikkapa Muutokselle

Ilmastonmuutos teki sen

Sen päättelemiseen ei tarvita edes Sherlock Holmesia ;-).

Näistä maista ilmastoblogiani luetaan

Sivun katselut maittain Kaavio maista, joissa blogia luetaan eniten Kohde Sivun katselut Suomi 650539 Yhdysvallat 20180 Saksa 6026 Venäjä 5287 Ruotsi 3369 Australia 1914 Ranska 1879 Espanja 1672 Yhdistynyt kuningaskunta 1254 Etelä-Korea Yllättävää on, että Suomen (650 539 sivun avausta) jälkeen blogilla on eniten lukijoita Yhdysvalloissa (20 180), mahtaneeko olla siellä, esimerkiksi Floridassa asuvia suomalaisia? Kysymyksessä on Googlen tätä sivustoa koskeva tilasto.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Blogi julkiseksi vaaliblokiksi

Koska tämä blogi alkuperäisen ilmastonmuutos-agendan kritiikin lisäksi on nyt vaaliblogini eduskuntavaaleihin 2015, olen muuttanut sen julkiseksi, toisin sanoen linkannut sen googleen ja samalla on kommenttien ennakkotarkistus poistettu, eihän rehellinen poliitikko voi eliminoida kritiikkiäkään, tosin en sitä ole tehnyt tähänkään asti. Kuitenkin, tulen jälkitarkastuksena poistamaan sopimattomat,laittomat tai hyvää tapaa rikkovat kommentit sekä pelkästään asiatonta henkilöherjaa, "ad hominem":ia sisältävät ja äärimmäisessä tapauksessa tällaisen toistuessa asettamaan ao. kommentoijalle eston. Toivon ettei tällaiseen tarvitse mennä, perusteltu kritiikki toki on aina tervetullutta, sellaista ei ole pelkkä toteamus "Blogin pitäjä on ihan ahterista" esimerkiksi. Olen myös lisännyt oikealle ylös blogiin napin,jolla uusinta kirjoitusta voi suositella ja google-kääntäjän. Mainostilaa olen antanut hieman lisää värikkyyden lisäämiseksi ja palveluna lukijoille. Toivon uudistusten olevan onnistuneita. Edelleen pahoittelen, etten saa tähän kappalejakoa, en PC:llä enkä tabletilla (iPad), kenties joku lukijani osaa neuvoa?

Ajokortittomien liikennesuunnittelua

Helsingin Sanomat Taas näitä sosialistisia loistoideoita, veikkaan ettei suunnittelija koskaan päässyt läpi ajokokeesta, Liikenneministeriössäkin aikoinaan huhusivat yhdellä olleen ajokortin, mutta tämäkin kiisti sen, sieltäpä vastaavat "keksinnöt". "Automaattiauto" on pyörän keksimistä uudelleen, meillähän on jo se, sen nimi on juna tai metro. Suurin osa auton viehätyksestä on sen ajamista, itsenäisyyden, vapauden tunnetta, menet minne haluat, et minne "Iso Veli" haluaa.

EU:n päästötavotteista asiantuntijalta

Lainaus ex-europarlamantaarikko Eija-Riitta Korholan facebook-sivulta, kerran taas täyttä asiaa: "23. lokakuuta kello 22:57 · Helsinki · Nyt EU:ssa sovitaan päästötavoitteista. Se panee mietteliääksi. Kannattaa muistaa että ilmastotoimiensa aikana EU on kasvattanut päästöjään. Vaikka se on “leikannut päästöjään” ja käyttänyt siihen satoja miljardeja, kasvavan tuonnin päästöt kumoavat kotoperäiset vähennykset. Haluaisin sanoa Alex Stubbille, että strategiaa kannattaisi jo miettiä kriittisesti, koska se ei ole toiminut emmekä ole saaneet muita samaan rintamaan. Jos haluamme globaalin sopimuksen, ja se on ainoa mikä todella tehoaa, meidän täytyy nöyrtyä muiden rinnalle hakemaan yhteistä pohjaa eikä pakkosyöttää omaamme muille. Siksi EU:n ei pitäisi lyödä lukkoon uusia ilmastotavoitteita ennen 2015 Pariisin kokousta, koska se luultavasti vaarantaa näin tehdessään globaalin ilmastosovun. Hyvää ja korkeatasoista ympäristöpolitiikkaa tulee silti jatkaa - päästövähennystavoitetta en tiukentaisi nykyisestä ennen Pariisia, koska yksipuolinen ilmastopolitiikka ajaa ulos teollisuutta Euroopasta. Puhtaan teollisuuden pitäminen Euroopassa olisi ilmastoteko"

torstai 23. lokakuuta 2014

Isänmaan parturi Bäckman

Naurattaisi jos ei pelottaisi. Ei siis kokoomus, vaikka murha toki on äärimmäisen tuomittavaa, mutta että tämä ryssänrenki sotkee siihen puolueen ja Suomen kansan ... Periaatteessa pitäisi kai olla vahingoniloinen, kun kokoomus leimataan äärioikeistoksi, mutta kun muistaa kuinka monta kertaa allekirjoittanutta on eri foorumeilla lyöty samalla leimasimella, ei naurata ollenkaan. Onko tämä sekopäädosentti todellakin Putinin työkalu tulla "suojelemaan" venäläistä vähemmistöä Suomeen? Natsisaksahan käytti samaa argumenttia vaatiessaan Muchenin "sopimuksella" Tsekkoslovakian sudeettialueet itselleen 1938 ja valloitti puoli vuotta myöhemmin koko Tsekkoslovakian ... TÄÄLLÄ

Pieni ihminen unohtuu, kun pääsee herrojen kanssa marjaan

Syssyn sateista muistui mieleeni viime syksy. Sain kentältä viestin, että sadekatoksia kunnan bussipysäkeille toivotaan, paskaa saattokotiin luomaan menevä Pirkko Perushoitaja kastuu odottaessaan bussia tuulen tuivertaessa ja sateen viuhtoessa. Varavaltuutettuna en itse valtuustoesitystä voinut tehdä, mutta delegoin persujen valtuutetulle. "Pah, käyttäkööt sateenvarjoa!", kivahti tämä korskea vallan vartija. Noh, ongelma voi näyttää vähäiseltä lämpimän citymaasturin ikkunasta katsellessa ja talvilomaa omalla mökillä Espanjassa muistellessa. Näin unohtuu pieni ihminen kun herrojen kanssa marjaan pääsee

perjantai 17. lokakuuta 2014

YLE:n "dokumentit" punapropagandaa

Täytyy sanoa, että YLE:n "dokumentit" nykyisin ovat niin asenteellista USA-vastaista punapropagandaa, että epäilee YLE:n pääjohtajana edelleen olevan ryssän sinne nostaman Tuomiojan mummun, virolaistaustaisen Hella Wuolijoen, joka vapaassa Suomessa olisi kuulunut teloituskomennuskunnan eteen, vetihän maassa kokonaista kommunistien vakoilurengasta. Todellinen "Häivähdys punaista" . Eilinen Ulkolinjan vuodatus USA:n lennokein tekemästä terroristien harvennuksesta oli niin ikävää USA:n mokaamista, että oksetti, en kestänyt katsoa kuin paikka paikoin. Radio/tv-lupien aikaan sentään saattoi osoittaa mielipiteensä jättämällä luvan maksamatta ja oven avaamatta lupatarkastajan nimellä kulkevalle kansankomissaarille, nyt kun menee verona, ei voi kuin kiristellä hampaitaan ... TÄÄLLÄ

torstai 16. lokakuuta 2014

Ex-persuista ei saa tykätä

Kuulin väitteen, että perussuomalaisia on kielletty olemasta missään tekemisissä puolueesta lähteneiden tai erotettujen kanssa, edes facebookissa ei saa painaa "tykkää"-nappia, vaikka kuinka hauskoja kertoisivat, perhanat ... :-( Olen nyt hyvin huolissani entisten persuystävieni puolesta, jotka ovat jopa erehtyneet kaffeelle kanssani, jopa valtuutettuja näiden petturien joukossa, kuinka heille käy, erotus puolueesta, karkotus Siperiaan ... Ehkei kukaan kuitenkaan nähnyt vääräoppisia, jatkossa suosittelen naamiointia, jouluna voimme tavata joulupukkeina jne. Vielä puolueessa ollessani kävi käsky suusta suuhun, että nk. "äijähuumori" on tästedes kielletty, ettei Soinin ministeriaudi vaarannu, tosin uskoisin tämän käskyn takana olleen puolueen homoliittoja kannattavan kansanedustajan. Eli näin puolue, jolla ei kuulemma ole puoluekuria ... luin myös puoluesihteeri Slunga-Poutsalon kiistäneen moisen käskyn olemassaolon, mutta kuka nyt poliitikkoa uskoo, uskokaa minua ;-). IN LOVING MEMORY OF ...

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kotimainen maailmanlopulla rahastaja

TÄÄLLÄ Meitä lahdepaukkuja Isomäki kävi lohikäärmekirjansa "Con Rit"-myyntiponnistelussa Nummelan kirjastossa taannoin valistamassa, että tsunamit aiheutuvat ilmastonmuutoksesta (?) , sanoi kuulemma "kauniin" sanan allekirjoittaneestakin ;-).

Kokomustat teesit

Oli aika jolloin arvostin, jopa äänestin kokoomuspuoluetta. Ikäväkseni nykykokoomus, "kauppakamarinulikoiden" kokoomus, kuten Iltalehden kolumnisti Aarno "Loka" Laitinen kutsuu, ei arvostustani ansaitse. Omassa kunnassani oli tämä yhteenotto kokoomusvaltuutetun kanssa nk. "Vihti Politiikan" facebook-sivulla taannoin. Pidän normaalina politiikan "selkäänpuukotuksena" sitä, että heitetään perusteetta ulos "kaikkien vihtiläisten keskustelufoorumilta", mutta likaisten temppujen osaston tekona sitä, että julkisesti väitettiin lehden palstoilla syyn olleen "kiroilun ja uhkailun". Heitin samalla foorumilla haasteen perustella väitteensä tai korjata se, en koskaan saanut minkäänlaista vastausta, en julkisesti enkä yksityisesti. Tällainen ylimielisyys sai pohtimaan jo rikosilmoituksen tekemistä luottamushenkilön kunnianloukkauksesta, mutta tuo toki olisi ollut liikaa pienen kuntamme poliittisissa ympyröissä ja luovuin ajatuksesta, varsinkin kun minulle satoi tukea jopa kokoomuksen omasta piiristä. Valtakunnan tasolla ei kuva hallituspuolue kokoomuksesta juuri ruusuisempi ole. Edellinen pääministeri, "maailman vanhin ihmelapsi" jakaa miljoonan katteetonta rahaa ystävälleen vaatimattomasta power-point esityksestä, "tulevaisuusselvityksestä" ja pakenee Suomi-Titanicista ensimmäisen luokan pelastusveneelle, EU:n lihapadoille. Uusi kokoomuslainen pääministeri, "nami-nami"-politiiikan arkkitehti nimittää ministeriksi täysin vailla alan kokemusta olevan nuoren naisen, vaikka omassa puolueessa olisi ollut samaa sukupuolta edustava huippuammattilainen. Toisaalta, harvoinhan poliittiset nimitykset pätevyyteen perustuvat, Rooman keisari Galigula nimitti senaattoriksi hevosensa. Toki jokainen ymmärtää tähtäimessä olleen 2015 eduskuntavaalit, "rampa ankka"-hallitus välttää maan vakaviin ongelmiin tarttumista ja kompuroi vaaleihin. Opposition vaatimukset ennenaikaisista vaaleista eivät ole perusteettomia, maa on lähellä suoritustilaa, luottoluokitus alentuneena nykyhallituksen jäljiltä, annammeko sille vielä puoli vuotta lisäaikaa peitellä jälkiään, vai onko muutoksen aika?

perjantai 10. lokakuuta 2014

Uusi Suomi on "puolensa valinnut"

Nettilehti Uusi Suomen päätoimittaja Huusko on "puolensa valinnut": TÄÄLLÄ

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Ulosheitto Uuden Suomen "Puheenvuorosta"

Tuli ulosheitto Uuden Suomen "Puheenvuorosta" ... Siis sitä, että "etniset" nuorisojengit terrorisoivat lapsiamme, ei saa kertoa (blogini on poistettu)? "Varoitus asiattomasta sisällöstä no-reply@uusisuomi.fi Olet saanut varoituksen asiattomasta sisällöstä Uuden Suomen blogipalveluissa. Tämä teksti on asiaton: Poliisi vahvistaa nyt jo pitkään liikkuneet erilliset uutiset: http://www.mtv.fi/uutis…/rikos/artikkeli/poliisi-vahvistaa-k..." En ole vielä saanut usarilta vahvistusta (jos saankaan), onko bänni määräaikainen vai ikuinen. No, jääpähän taas aikaa enemmän johonkin järkevämpään kuin usariin kirjoittamiseen ;-)

Korallit ja "ilmastonmuutos"

TÄÄLLÄ

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Pakolaiskysymys puhuttaa Vihdissä

TÄÄLLÄ

Eduskuntavaalit 2015 kampanjan avaus Lohjan syysmarkkinoilla.

Tässä hieman kuvia Lohjan tilaisuudesta (Lumiani kuvia en suoraan saa tänne, kun erehdyin hankkimaan tuon Elopin koston Nokialle): TÄÄLLÄ

Ilmastoblogini on myös vaaliblogini

Tämä blogi palvelee vaalibloginani Eduskuntavaalit 2015 kampanjani aikana, olen Muutos 2011-puolueen Uudenmaan piirin ehdokas. Ilmastokritiikki toki säilyy edelleen kantavana teemana.

Ison Omenan vaaliteltalla

TÄÄLLÄ

lauantai 9. elokuuta 2014

Eduskuntavaalit 2015 ehdokkaaksi

Muutos 2011 puolueen vaalikokous Espoon Entressessä tänään valitsi minut eduskuntavaalit 2015 ehdokkaakseen. Uudenmaan vaalipiiristä valittiin kahdeksan ehdokasta, joukossa mm. kansanedustaja James Hirvisaari, Muutos 2011 puolueen puheenjohtaja Jari Leino, Lohjan kaupunginvaltuutettu Eila Hassinen ja Uudenmaan Muutos 2011ry:n varapuheenjohtaja Marjukka Kaakkola. Eipä sitten muuta kuin kampanja käyntiin, ensimmäinen vaaliteltta Lohjan syysmarkkinoilla lauantaina 6.9. Mielenkiintoinen kahdeksan kuukautta edessä, ei käy aika pitkäksi ;-)

lauantai 17. toukokuuta 2014

Legenda vedenpaisumuksesta

TÄÄLLÄ

Tuulen viemää

TÄÄLLÄ MENEE

Aurinkovoima on auringonlaskun ala

Paljon kommentteja

Hiilen kriminalisoinnin historia

TÄSSÄ

Etanolibensa - moka jonka vihreät itsekin myöntävät

TÄÄLLÄ

Sääli ettei missään puolueessa tunnuta tajuttavan, mikä on EU:n suurin ongelma

TÄÄLLÄ

"Jos tosiasiat eivät tue teoriaa, sen pahempi tosiasioille"

Täällä

"Ilmastonmuutoksella" on jo kaikki uskonnon piirteet

Tässä juttu

Uuden Suomen ilmastojuttuni

Todellakin, kun iPad´lla tänne ei saa kappalejakoa eikä kuvia, niin olen kirjoitellut näistä Uuden Suomen "Puheenvuoroon". Laitan jokaisen linkin erikseen, etteivät sotkeudu toisiinsa, käyhän se näinkin.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Entäs sitten...

Entäs sitten on siis ollut viisi sitä lämpimämpää vuotta... YLE:n anto

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Vetyauto ei ole vähemmän saastuttava kuin polttomoottoriautokaan...

On se kumma, että tätä väitettä vedyn puhtaudesta (tällä tarkoitetaan CO2-päästöjä) tarjotaan meille VTT:nkin taholta. Vedyn hiilidioksidi syntyy sen valmistuksessa. Uskokaa nyt, vety ei ole polttoaine, vaan ainoastaan energian siirtäjä. Tällä hetkellä teollinen vety valmistetaan pääosin metaanista (maakaasu) tulistetulla höyryllä ja katalyytilla, tulavaisuudessa se tehokkaimmin tehtäisiin neljännen polven kaasujäähdytteisissä ydinreaktoreissa, jotka tekevät joko sähköä tai vetyä jotakuinkin samalla hyötysuhteella. Käänsin soveltaen SciAmin luvalla aikoinaan tämän artikkelin vetytaloudesta Tekniikan Maailma-lehdelle: TM

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Sähköautoista ei hyötyä ilmastonmuutoksen torjunnassa...

Ehkä on sittenkin järkevintä polttaa se hiilivety auton moottorissa. Britannian kuluttajaviranomaisen "Watchdog" totesi jo pari vuotta sitten, että uusien dieselien hyötysuhde ei merkittävästi jää jälkeen sähköautojen vastaavasta, jos sähkö tehdään hiiltä polttamalla, kuten valtaosin tapahtuu. Miksi luoda uusi valtavan kallis infrastruktuuri turhaan? LÄHDE

tiistai 14. tammikuuta 2014

Ilmastouskon salaliitto alkaa paljastua...

Aivan samaahan tapahtuu meillä. YLE:n "tiedetoimittaja" on vihreä ilmastouskon arkkitehti Pasi Toiviainen ja Ilmateologian laitos järjestää toimittajille kursseja siitä, kuinka "ilmastonmuutoksesta" kirjoitetaan "oikein"... LÄHDE

torstai 2. tammikuuta 2014

"Mittaushistorian lämpimin" vuosi...

Painotus sanalla "mittaushistorian". Kuinka monta vuotta meillä on ollut luotettavia lämpötilamittauksia? UHI eli urbaanin ympäristön aiheuttama virhe otettiin huomioon vasta viime vuosina, mm. New Yorkin lämpötila on yksin UHI:n johdosta noussut 8 C astetta vuosisadassa. Pitkälle viime vuosisadan alkuun veden lämpötilan mittaus tapahtui laivojen pilssivedestä, josta sankolla nostettiin näyte. Vain satelliitein tapahtuva yläilmakehän lämpötilan mittaus kertoo jotain ja se on päinvastoin alentunut viime vuosikymmeninä. LÄHDE