maanantai 28. tammikuuta 2013

James Lovelock: "Tuulimyllyt aikamme Pääsiäissaaren patsaita?"

LÄHDE Viherliikkeen perustajiin kuuluva James Lovelock varoittaa tuulivoimaloiden jäämisestä Pääsiäissaaren kivipatsaiden tapaan hävinneen kulttuurin muistomerkeiksi. Hän myös sanoo, ettei viherliikkeestä koskaan ollut tarkoitus tehdä nykyistä fundamentalistista liikettä. Ikä viisastaa näitäkin veijareita!

7 kommenttia:

  1. Hm. Eikö tämä sama äijä väittänyt joskus maapallon lämpötilan nousevan 6 astetta tjsp?

    VastaaPoista
  2. Varmaankin noin. Lovelock muistaakseni lanseerasi maapallolle nimen "Gaia".

    VastaaPoista
  3. Tämä "lähde" siteeraa kirjoitusta vain tarkoituksiinsa soveltuvilta osin. Koko Lovelockin teksti liittyy hänen mielestään epäsopivalle paikalle pystytettyyn tuulivoimalaan, mihin viitataan tuolla lopputekstin vertauksella. Kyse ei ole siitä, että herra olisi ryhtynyt öljyteollisuuden mannekiiniksi ja vastustamaan uusiutuvia energialähteitä, vaan perää jonkinlaista järkeä tuulivoimaloiden yms. sijoittamiseen sen sijaan että niitä suurteollisuuden toimintatapoja jäljitellen lykättäisiin minne huvittaa ympäristön asukkaiden mielipiteestä ja maisema-arvoista piittaamatta. Koko tekstin voi lukea mm. täältä, jos se ketään kiinnostaa:

    http://www.windturbinesyndrome.com/2013/james-lovelock-on-wind-energy-as-vandalism-uk/

    Liekö sitten iän mukanaan tuomaa viisautta, jos ei alunperinkään halunnut luomastaan liikkeestä ekoterroristijärjestöä. Tolkun mies näköjään ollut silloin alkujaankin. Fundamentalismi on aina pahasta, oli se sitten puolesta tai vastaan.

    VastaaPoista
  4. @No niin, joka tapauksessa esitti asian noin, iän vai minkä mukanaan tuomaa viisautta. Tiesithän, että myös Greenpeacen perustaja tekee irtiottoa liikkeestä?

    VastaaPoista
  5. @Kiva olisi kun te alarmistitkin uskaltautuisitte keskusteluun omalla nimellä, se lisäisi uskottavuutta?

    VastaaPoista
  6. Jos viittaat tällä kommentilla allekirjoittaneeseen, niin ei osu eikä uppoa. En ole alarmisti enkä liioin denialisti, olen kai sitten ilmastoagnostikko... Seuraan niitä, jotka etsivät totuutta, en niitä, jotka ovat sen löytäneet. Tällä blogilla kirjoittelevat ovat pääasiassa totuuden löytäneitä, aivan samalla tavoin kuin vastapuolella. Kieltäydyn kuulumasta kumpaankaan joukkoon ja perään asiallista keskustelua sekä vuoropuhelua kummankin "puolueen" välillä.

    Mitä taas tulee omaan nimeen, näyttää siltä, että se useimmilla kommentoijilla on "vieras" tai "anonyymi". Blogin etusivun merkintöjä kommentoineista vai yksi (Kati) käytti omaa nimeään, enkä hänestäkään osaa sanoa oliko "alarmisti" joka harjoitti kommentissaan sarkasmia vai onko kenties jonkin muun agendan kannattaja. Käytän omaa nimimerkkiäni kaikissa nettikeskusteluissani, joten se on netti-identiteettini. Jos tuntisin henkilökohtaisesti suurimman osan tämän blogin kommentoijista, voisin ehkä käyttää omaa nimeäni. Kun esiintyy palstoilla, joilla käydään usein tunnepitoista keskustelua, on syytä säilyttää nimimerkin tuoma intimiteettisuoja. Ainakaan en huutele puskista henkilökohtaisia loukkauksia ja pystyn perustelemaan useimmat mielipiteeni. Tämä riittäköön tällä foorumilla. Jos joku haluaa henkilökohtaista mielipiteenvaihtoa, se käydään sitten oikealla nimellä.

    Tämän blogin kommentit näköjään tarkastetaan ennen julkaisua. Silti toistaiseksi kaikki esittämäni mielipiteet on julkaistu, vaikka ne ovat osittain blogin agendaa kyseenalaistavia. Pidän tätä osoituksena siitä, että täällä ehkä voi käydä asiallistakin keskustelua, mikä ei ole itsestäänselvyys kaikilla foorumeilla. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  7. @Kati keskusteli myös tuolla Uuden Suomen palstoilla, josta minut häädettiin, syytä ei kerrottu kysymälläkään, päätoimittaja Huusko lienee syvänvihreä tai luku/kirjoitustaidoton? Kustantaja Niklas Herlin vastasi,mutta ei halunnut puuttua Huuskon toimiin.

    Kommenttien tarkastus lähti alunperin joukosta herjaajia, joilla ei olut asiaa, mutta henkilöni ärsytti. Turhaa rasittaa sillä lukijoita. En muista että olisin viimeiseen pariin vuoteen ainakaan jättänyt julkaisematta yhtään kommenttia, se että on eri mieltä ilmastonmuutoksesta, ei toki ole peruste sensuurille. Sittemmin huomaisin ennakkotarkastuksessa sen edusn, että kun joku kommentoi vanhaa kirjoitusta, löysin sen, muutoin sellainen menisi ohi, en jaksa kahlata kymmenä kommentteja taaksepäin joka kertai

    VastaaPoista