perjantai 25. tammikuuta 2013

Japani luopuu päästötavoitteestaan

LÄHDE Japanin parlamentin puhemies on siis sanonut, että 25% päästöjen vähennystavoite on epärealistinen ja maa tulee luopmaan siitä. Järki alkaa vallata kaikkialla, Japanihan ei allekirjoita uutta Kioton sopimustakaan, kuten mikään muukaan merkittävä teollisuusmaa. Ilmastohulabaloo alkaa olla lopuillaan.

6 kommenttia:

  1. Toivotaan että hulabaloo todella olisi lopuillaan. Euroopan ideologeilla on kuitenkin ollut tapana viedä uskonsa aina katkeraan loppuun asti erityisesti Saksalaisella johdolla, joten pelkään pahinta.

    Ja veikkaan itse että tälläkin kertaa stoppi tulee saarivaltakunnasa.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti olet oikeassa tuon hypetyksen loppumisesta. Tosin tämän päivän sanomalehti Kalevan pääkirjoitussivulla oli ko.
    lehden toimittajan ilmastohurmoksen omainen kirjoitus Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT)skenaariosta kuinka Kiinaan iskee tsunami v.2030 ja Kiina päättää myös alkaa toimimaan ilmastonmuutosta vastaan.
    Eli tälläinen fantasiointi näköjään kuuluu myös VATT:n toimialaan

    VastaaPoista
  3. Kyse on siitä ettei Japani lähde hiilidioksidi-hörhöilyyn mukaan. Hiilidioksidi on hajuton, mauton ja väritön. Sitä on hengitysilmassa joten me hengitämme sitä. Se ei ole saaste vaan elämälle välttämätön aine. Kasvit tarvitsevat sitä kasvaakseen.

    On sitten muita päästöjä kuten noki, typpidioksidi, rikkidioksidi, pienhiukkaset, tms. epäpuhtaudet. Kuitenkaan niitä ei paljon esiinny päästötavoitevaatimuksissa eikä niistä puhuta alarmistien vallassa olevissa medioissa mitään. Kuitenkin tuollaisiin olisi tähdellisempää ja helpompaa puuttua kuin hilidioksdidiin.

    VastaaPoista
  4. Mutta, eurooppa jatkaa kiristyslinjalla,se on ihan varma. Toivottavasti mä olen väärässä.

    VastaaPoista
  5. Pukari, olet valitettavan oikeassa.

    Reuters

    VastaaPoista
  6. Näin se menee. Täällä vaan hölmöt poliitikot maksattavat ilmastoaneensa kansalaisilla. Totuutta ei kukaan kaipaa, koska pelottelulla saadaan kansalaisille hyvä mieli. Pitäähän hyvästä huomisesta jotain maksaa, muuten tämä olisi liian hyvää ollakseen totta.

    VastaaPoista