tiistai 11. kesäkuuta 2013

"Uusiintuvien" joutsenlaulu?

LÄHDE Hassuttelu tuulimyllyillä, aurinkokennoilla ja moottorialkoholilla alkaa tulla tiensä päähän...

3 kommenttia:

  1. Olen jo pitkään ihastelut Tanskasen blogia. Mies jaksaa tehdä työtä tärkeän ja vaikean asian eteen: Hän tuo ihmisten ja poliitikkojen tietoon asioita, jotka eivät Suomessa jostain syystä julkisuudessa ole.

    Olen jo pitkään ihmetellyt miksi Suomessa suurempi joukko tutkijota tai poliitikkoja ei puutu tähän ilmastonhuijakseen, mikä aa maailmalla yhä enemmän huomiota. Ympäri Eurooppaa lehdet kirjoittavat, suorastaan kirkuvat, aiheesta ja kyseenalaistavat sekä ilmastonmuutoksen että vihreän energian.

    Suomessa silitetään myötäkarvaan eikä mikään puolue tai edes media uskalla tiosissaan haastaa hallituksen energiapolitiikkaa.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä, Tanskanen on loistotyyppi niinkuin Antti Heikkilä eivät kulje valtavirran mukana "aivopesu"vaan omilla aivoillaan ajattelevia.

    VastaaPoista
  3. Myös täältä ääni Tanskaselle. Okei, ajoittain hän on hieman hienohipiäinen ja toisinaan mesoaa lopettamisellaan, mutta eipä miestä oikeastaan voi siitä moittia. Edellinen vaikutelma tulee (tai tuli, ainakin minun kohdallani) siitä, että samoja asioita joutuu selittämään kädestä pitäen kerta toisensa jälkeen ja kiitokseksi saa vain paskamyrskyn. Jälkimmäinen voidaan johtaa suoraan edellisestä.

    Tsemppiä Hannu! "Vääriä" mielipiteitä ei ole koskaan arvostettu, mutta joka viimeksi nauraa..

    VastaaPoista