keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Hesarin ilmastousko ei horju...

Tarjosin minäkin kommenttia, mutta ei mennyt läpi, päätoimittaja Kaius Niemi ei välittänyt vastata kysymykseeni, miksi...no, tässäpä tuo: "IPCC:n USKOTTAVUUS MENI KAUAN SITTEN Ilmastojärjestö IPCC:n uusimman raportin päättäjille tarkoitettua yhteenvetoa on median taholta rummutettu lähes "doomsday scenariona". Huolellinen läpiluku antaa kuitenkin aivan toisen kuvan ja voidaan todeta, kuten brittipäivälehti Daily Mail referoidessaan maailman johtavien ilmastotutkijoiden kommentteja, että edellisen, vuoden 2007, raportin tietokonemallien ennustamasta lämpenemisestä on tapahtunut vain neljännes: Daily Mail Sitä tosiseikkaa, ettei satelliittimittausten mukaan enää 17 viime vuoteen ole tapahtunut yläilmakehän tilastollisesti merkittävää lämpenemistä, selitti meillä televisiossa mm. Ilmatieteen laitoksen johtaja Petteri Taalas sillä, että 90% lämmöstä on mennytkin syvälle meriin. Monet termodynamiikan asiantuntijat pitävät tuota fysiikan lakienkin mukaan mahdottomana ja vain "kainalosauvateoriana" selittämään kiusallisia tosiasioita. Arktisen jäätikkö on myös vastoin väitteitä nyt 60% laajempi kuin samaan aikaan viime vuonna, kuten Britannian edustaja EU:ssa vasta esitti. EU:n ilmastokomissaari Connie Hedegaardin huudahdus "Mitä siitä jos tiede on väärä, olimme silti oikeassa" panee pakostakin pohtimaan, onko kysymyksessä uskonto, kultti, tieteen sijaan. Yhdysvaltain edustajainhuone teki viime vuonna päätöksen päärahoittajana lopettaa IPCC:n rahoitus se tuottaman "epätyydyttävän tiedon" johdosta".

11 kommenttia:

  1. From: Riikka Venäläinen ;
    To: Hannu Tanskanen ;
    Cc: Riikka Venäläinen ; Eero Hyvönen ;
    Subject: Re: Vastine
    Sent: Fri, Aug 16, 2013 4:26:38 AM



    Hyvä Hannu Tanskanen, kiitos viestistänne.



    Keskustelen asiasta artikkeli- ja mielipidetiimimme kanssa. HS on periaatelinjansakin mukaan moniarvoinen, sitoutumaton ja tasapuolinen ja tätä asiaa on syytä kirkastaa joka toimituksessamme.



    Yst. terveisin,



    Riikka Venäläinen

    Vt. vastaava päätoimittaja

    Helsingin Sanomat

    Lähetetty iPhonesta

    VastaaPoista
  2. Tosiasioiden valossa HS:n päätoimittajan taannoinen kommentti on suomeksi sanoen valetta...

    VastaaPoista
  3. Opettele nyt edes käyttämään sitä hemmetin iPadia. Tuommoista pötköä kukaan jaksa lukea.

    Menee kaikki huvi hukkaan.

    VastaaPoista
  4. No, Timo, kiva että edelleen luet... ;-)

    Asia ei ole noin yksinkertainen, iPad ja blogi eivät vaan suostu yhteistyöhön. Sinänsä tuttua, Google komppaa Samsungin kanssa ja vaikeuttaa Applelaisten elämää minkä pystyy...

    VastaaPoista
  5. Käytä bloggaamiseen jotakin appsia. Esim. seuraavalla ohjelmalla onnistunee tekstin muotoilu, kuten myös kuvien lähettäminen: http://blogsyapp.com/

    Maksaa pari euroa, mutta se on pieni summa blogisi uskottavan ulkoasun tuottamiseen.

    VastaaPoista
  6. Toinen vaihtoehto saattaisi olla, että kirjoittaisit tekstit jossakin toisessa muistiossa, appsissa, sivustolla jne. Sitten copy-pasteisit sen tekstin tänne. Tulisikohan sillä tavalla siihen tekstiin artikkelijako?

    VastaaPoista
  7. Lopetin HS.n tilauksen v2006. Olin tilaajana 1980 lähtien. Lehden linja muuttui niin paljon ettei se enään ollut tilaamisen arvoinen. Luen netistä paljon ruotsin- ja englanninkielistä aineistoa/uutisointia. Ovat useasti koittaneet saada minut jälleen tilaajaksi. Tilaan vasta sitten kun lehden linja on jälleen rehellinen joka suuntaan.

    VastaaPoista
  8. Vanhempani kun asuimme Helsingissä, tilasivat 50 vuotta, opin lukemaan heasrin sarjakuvista viisivuotiaana. Itse tlasimme 30 vuotta, nyt vuoden alussa lopetin, tuli mitta täyteen ja olihan lehti rataksievasti huonontunut sekä tabloid-koollaan että sisällöltään, liian hintavakin...

    VastaaPoista
  9. Heh, termodynamiikan tunnilla opettaja puhui ilmaston lämpenemisestä, jossa kysyin tuosta lämmön varastoitumisesta mereen(kertomatta mihin se liittyy). Opettaja nauroi räkäisesti ja kysyi, että millä ihmeellä se sinne syvälle meriin menisi ja pohdittiin sitten insinöörien ja opettajan kesken että mikä ilmiö moisen voisi aiheuttaa. Kukaan ei keksinyt järkevää selitystä. Johtopäätös kainalosauvateoriasta suuren yleisön vakuuttamiseksi lienee hyvinkin lähellä totuutta.

    VastaaPoista
  10. Niin, alarmistien uusi viherfysiikka on keksinyt perpeetum mobilen eli ikiliikkujan.. ;-)

    VastaaPoista