perjantai 17. lokakuuta 2014

YLE:n "dokumentit" punapropagandaa

Täytyy sanoa, että YLE:n "dokumentit" nykyisin ovat niin asenteellista USA-vastaista punapropagandaa, että epäilee YLE:n pääjohtajana edelleen olevan ryssän sinne nostaman Tuomiojan mummun, virolaistaustaisen Hella Wuolijoen, joka vapaassa Suomessa olisi kuulunut teloituskomennuskunnan eteen, vetihän maassa kokonaista kommunistien vakoilurengasta. Todellinen "Häivähdys punaista" . Eilinen Ulkolinjan vuodatus USA:n lennokein tekemästä terroristien harvennuksesta oli niin ikävää USA:n mokaamista, että oksetti, en kestänyt katsoa kuin paikka paikoin. Radio/tv-lupien aikaan sentään saattoi osoittaa mielipiteensä jättämällä luvan maksamatta ja oven avaamatta lupatarkastajan nimellä kulkevalle kansankomissaarille, nyt kun menee verona, ei voi kuin kiristellä hampaitaan ... TÄÄLLÄ

2 kommenttia:

  1. Hannu hyvä! Tosiasioita ei voi kiistää. Kyllä USA käyttää näiden lennokkien ohjaamiseen kyseisiä nuoria, kun vanhat eivät osaa. Täysi-ikäisiä ovat. Joidenkin hermot eivät ole vain pitäneet, Ts eivät ole ymmärtäneet alun perin mihin ovat ryhtyneet. Hyvähän tuo on että terroristit saavat ohjuksen persuksiinsa.

    VastaaPoista
  2. Tuohan on tähän asti keksityistä inhimillisin sodankäyntitapa, isketään kohdistetusti vain terroristeihin, ei siviileihin, kuten terroristit ja "collateral damage" on mahdollisimman pieni, samoin omien joukkojen menetys.

    VastaaPoista