torstai 3. joulukuuta 2009

"Warmistien kummisetä" Hansen menetti uskonsa Kööpenhaminaan !



Tähän on tultu, koko homman käynnistäjä menettää uskonsa Kööpenhaminan hurmoskokoukseen, pitäisikö itkeä vai nauraa !



LÄHDE

No niin, nyt löytyy jo hesaristakin:

HS

Palailin siis Kiinasta toissa iltana. Matka meni hyvin ja Kiina oli positiivinen yllätys "länsimaisessa" toimivuudessaan. Mutta kotiinpaluu 7 tuntia myöhässä olevalla finskillä ja "matkatavarahelvetti" Helsinki-Vantaalla pilasi tunnelmaa. Laukku on edelleen kateissa ja finskin vastaus "emme tiedä missä" vielä kaksi päivää paluun jälkeenkin. Häpeällistä, vältän moista yhtiötä jatkossa, mitenkähän firma menettelisi todellisessa hätätilanteessa, vaikkapa koneen pudotessa?

Matkalla muuten selvisi, että blogini todellakin on sensuurissa Kiinassa, ei auennut Pekingissä eikä Shanghaissa minunkaan läppärilläni, aivan kuten isäntäni olivat jo pitkään väittäneetkin. Boikotti ei koske koko blogspotia, sillä blogiani ehdittiin lukea, kuten juokseva tilastoni kertoo, viisi kertaa ennen sulkemista Kiinassa. Outoa,koska blogini on ilmastokriittinen, siis hiilellä tupruttelevaa Kiinaa suosiva, sensoribyrokraatti ei ole nyt ymmärtänyt asiaa,

6 kommenttia:

  1. pääsit ehjin nahoin kotia, jeijj pääsee lukee taas blogia

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa takaisin!

    En ymmärrä tuota Kiinan sensuuria. Luulisi että Kiina nimenomaan mielellään antaisi sinun blogisi näkyä siellä kun se on ilmastokriittinen, siis kriittinen ilmastohypetystä kohtaan.

    Oisko muuten ollut parempi mennä ja palata jonkin muun firman koneella kuin Finskillä? Mennä vaikka Lufthansalla Frankfurtiin ja ottaa vaihtokone Kiinan tms? Sama takaisin päin?

    VastaaPoista
  3. Erehdyit kirjoittamaan siitä kuinka IPCC:n johtaja toimii Kiinan ilmastoneuvonantajana, ilmeisesti liikaa puolueelle?

    On muuten erikoinen tuo HS:n artikkeli, siinä kun väitetään että Suomessa autoverotuksessa huomioidaan valmistuksessa syntyneet päästöt, muttei tietääkseni autoverotuksemme suinkaan tuohon perustu, vaan siihen kuinka paljon valmistunut auto päästelee CO2 kaasua pihalle.
    Laadukasta journalismia Suomialarmistilasien läpi kirjoiteltuna siis?

    Toivottavasti ei Kööpenhaminassa tule sopua, jos CO2 on vain sen 40% vaikutukseltaan, niin kyseenalaista on jopa tuotteiden valmistuksessa muodostuvien CO2 päästöjen verotus, joka nyt sinällään olisi paljon järkevämpi kuin se Kööpenhaminan sopimuksen ehdottama malli, jossa varallisuus länsimaista vain sujuvasti siirrettäisiin kehitysmaihin.

    Toivottavasti aikalisä tulisi ja tiede voittaisi rahan.

    VastaaPoista
  4. Finskin lennot olivat nopeimmat ja ilman välilaskuja, myös edullisimmat. Näin jälkeenpäin
    kuitenkin olisi kai ollut parempi valita joku muu lentoyhtiö, laukkuni ovat edelleen kateissa, viimeksi tänään kävin kahlaamassa Finnairin isossa hallissa olevat 10 000 laukkua, mutta ei löytynyt.

    Kiinan sensuuri blogilleni on outo. Isäntäni sitä ihmettelivät meetingissämme Ramada-hotellissa Pudongin lentokentällä maanantaina, mutta eivät ilmeisesti "korvien" pelossa uskaltaneet epäillä hallintoansa, vaan epäilivät
    "teknistä" ongelmaa. No, näkyihän tuo alkuun viisi kertaa, nyt ei enää minunkaan läppärilläni siellä !

    VastaaPoista
  5. No, tapahtuihan se iloinen jälleennäkeminen matkalaukkuni kanssakin lopulta eilen tuolla finskin isossa varastohallissa, jossa sen 12 000 muun laukun joukosta yllättäen löysin ! Pitäneekö antaa kotimaiselle vielä uusi mahdollisuus?

    VastaaPoista
  6. Minä yritän välttää Finskillä lentämistä niin kauan kun Finskin lennoilla on ruotsinkieliset kuulutukset.

    VastaaPoista