torstai 8. heinäkuuta 2010

Kasvissyönnin autuudesta




En yleensä puutu toisten ihmisten mieltymyksiin, mutta kun näin Kirsi Pihan kolumnin Iltalehdessä 24.6.,en voinut vastustaa kiusausta hieman läppäistä tosiasioilla näitä viherlapsia ja ystävällisesti IL julkaisi kirjoitukseni. Koska tuo teksti voi olla kuvasta hieman hankalasti luettavissa, tässä se uudelleen:


KASVISSYÖNNIN AUTUUDESTA

(Iltalehti29.6.2010)


VIHERHÖMPPÄÄ tulee nykyisin joka tuutista. Kirsi Pihan kolumni "Makkaraa grilliin" (IL 24.6.)oli typeryydessään sitä luokkaa, että alkaa uskoa tutkimukseen, jonka mukaan kasvissyönti kutistaa aivoja.

Kirsille tiedoksi,että lihansyönti on koko kulttuurimme perusta,monikymmenkertaisella energiallaan se vapautti ihmisen täyspäiväisestä ravinnon etsimisestä ja antoi aikaa pohtia syntyjä syviä. Jo eläinopillisesti ihminen on sekasyöjä,tarkemmin sanoen surkeana saalistajana raadonsyöjä,josta johtuvat mm. nykyihmiselle kiusaa aiheuttavat voimakkaat vatsahapot. Ilman possun potkan keksimistä Kirsikin kaivelisi täyspäivätyönä bataatinjuuria ja natustelisi niitä pimeässä luolassa susien ulvoessa ulkona.

Thoreau oli aikansa Linkola,kaikkea edistystä vihaava erakko,jonka esimerkin mukainen "paluu luontoon" nykypäivänä tappaisi nälkään valtaosan ihmiskuntaa,

Hannu Tanskanen
Vapaa tiedetoimittaja


TÄSSÄ Kirsin kolumni:


Kirsi Pihan kolumni Iltalehdessä

Eräät mediassa tunnetut ystäväni moittivat minua sanoen,että vastaukseni oli ilkeä.
Ehkäpä niin, mutta uskon kolumnistin kestävän ja ottavan sen huumorilla, muistaen että "totta toinen puoli" !

8 kommenttia:

  1. Hyvän jutun pistit. Lehdissä ei näe liikaa semmoisia juttuja joissa arvostellaan kasvissyöntihömppää. Ei taida olla poliittisesti korrektia arvostella kasvissyöjiä jotka hyökkäävät lihan syömistä vastaan.

    Muutenkin olen ihmetellyt miksi tuo muija ylipäätään kuuluu kokoomukseen. Hän kuuluu samaan punaporvareiden ryhmään kuin Sirpa Pietikäinen. Kannattaisiko noiden mieluummin liittyä vihreisiin? Ai niin, kokoomus onkin nykyään sekoomus eli Kansallinen työväen vihreä puolue, se selittää jo paljon...

    VastaaPoista
  2. Kirjoitustani ei pidä väärinkäsittää,minulla ei ole mitään Kirsi Pihaa vastaan,itse asiassa en edes tiedä hänen ansioistaan politiikassa,vain sen että kuuluu kokoomukseen.

    Kasvissyönnistä sen verran, että tottakai on jokaisen oma asia, mitä syö, mutta toisten lihansyönnin rienaus ei. Kasvissyönti vaikuttaa naisilla muoti-ilmiöltä (voihan sillä olla jotain tekemistä takapuolen pyöristymisen kanssakin ;-)ja miehillä aatteelliselta kannanotolta. Tuntuvat olevan "uskossaan" yhtä fanaattisia kuin "ilmastonmuutoksen" puolustajatkin.

    Kokoomuksessa, jota minäkin tähän asti olen äänestänyt,on todellakin nykyisin muutamia outoja tyyppejä. Asuntoministeri Vapaavuori puhuu ja päättää niin, että vain kommunistit kehuvat.Ilmastouskon airuita riittää, vaikkapa juuri Pietikäinen ja Stubb allekirjoittaa saman uskon muiden EU:n ulkoministerien kanssa ihan julkilausumalla HS:n palstoilla ja kulkee punaisissa kengissä Pride-kulkueessa ...

    Vihollisen mielistelyllä on ennenpitkää itse samanlainen ja äänten kalastelu hintaan mihin hyvänsä voi osoittautua liian kalliiksi, ydinkannattajat kaikkoavat.

    Kaipaan Raimo Ilaskiven ja Harri Holkerin aikoja, pitäneekö seuraavaksi äänestää perussuomalaisia vaiko kristillisiä, joilla vielä on isänmaan arvot hallussa?

    VastaaPoista
  3. Kristillisillä ja perussuomalaisilla on jäljellä perusarvoja mutta onko niiden joukossa skeptikoita?

    Kristilliset voisivat olla OK porukkaa jos ne lopettaisivat metelöinnin kauppojen ja ravintoloiden aukioloajoista. Yritysten tulee saada itse päättää milloin on auki.

    Kasvissyönti ei estä lihomista. Sedän vaimo on ollut iät aja pyllerö, vaikka on ollut kasvissyöjä 1970-luvulta asti.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Blogin pitäjä varmaan muistaa Paasikiven ja Kekkosen ajan kokoomuksen. Siinä oli jotakin semmoista mikä puuttuu nykyisestä kokoomuksesta, minkä vuoksi se on sekoomus.

    Niin ja lisäksi se on Rkp:n suomenkielinen osasto.

    VastaaPoista
  6. Nykykokoomus sai runsaasti ääniä, kun se julistautui "työväenpuolueeksi" ja laskee nyt ehkä saavansa myös vihreiden ääniä olemalla vihreämpi kuin vihreät itse. Jos noin käy,olen kai ollut väärässä uskoessani,ettei puolueen kannata lähteä liian kauas "juuriltaan", jolloin kannattajakunnan rungon menetys voi olla riski.

    Pisteet kokoomukselle ydinvoiman ajamisesta läpi,joskin kovalla "risupaketin" hinnalla,mutta politiikassahan on tehtävä kompromisseja. Ja kuulin juuri, että kokoomukseen on syksyllä tulossa uusia mielenkiintoisia nimiä,vankkaa asiantuntemusta.
    En kuitenkaan kerro täällä kuka,asiasta kuultaneen lisää pian !

    VastaaPoista
  7. Eihän Piha rienannut toisten lihansyöntiä. Hän vain vetosi kollektiiviseen fiilikseen siitä, että tehokkaassa lihatuotannossa etiikka saattaa unohtua.. Ja että pitäisiköhän asialle tehdä jotain?
    Tämä sama fiilis on meissä jokaisessa söi lihaa eli ei - toiset eivät vain tahdo sitä kohdata, ainakaan niin syvästi että tekisivät asialle jotain.
    Käy www.sikatehtaat.fi ja mieti miltä tuntuu.

    Sinun tekstissä taas käyt tunnepohjaisilla argumenteillä Kirsiä vastaan (taitaa se makkaran epäeettisyys painaa silti jossain syvällä..) Ja toi kypsennetyn ruoan energiaylivimaisuus voi olla totta, mutta otappas selvää mitä siitä kypsentäessä katoaa.
    Ei käyny luolamies vitamiinipurkilla.
    Lihansyöjä

    VastaaPoista
  8. Olen tietenkin samaa mieltä siitä,että lihantuotannon tulee tapahtua eettisin perustein,mikään ei puolusta teuraseläinten huonoa kohtelua tai häkkikanojen helvettiä.

    Jos nyt lihasta kypsennettäessä katoaakin jotain,on se välttämätöntä,ei elimistömme enää pysty raakaan lihaan. Ja saamme nykyisin vitamiineja monesta lähteestä ja toki salaatti pihvin kanssa kuuluu ateriaan.

    Luolamieskin selvisi,olemme siitä jälkeläisinään elävä todiste. En aio katsoa tuota "sikatehtaat" -linkkiä, tällaista (oletan) kauhupropagandaa yksittäistapauksista tapaavat vegetalebadit levittää.

    Silmäkirurgi, mutta ammattiaan koskaan harjoittamaton (kuten Michael Crichton)ja kirjailijana tunnetumpi Robin Cook lienee myös fanaattinen kasvissyöjä,muutoin on vaikea ymmärtää hänen hämmästyttävää kirjaansa "Myrkky",jota suosittelen vegeille uskon vahvistamiseen. Sehän tekee hampurilaisteollisuudesta hirviön,joka laittaa lihoiksi jopa tehdasta tarkastamaan tulleen naispuolisen ympäristötarkastajan ;-).

    VastaaPoista