perjantai 25. helmikuuta 2011

Tunnustus IPCC:n sisäpiiristä: "Petkutimme harkitusti"






Verkkouutiset

YK:n ilmastopaneeli IPCC väitti Himalajan jäätiköiden sulavan "puhtaasti luodakseen poliittista painetta maailman johtajille".

"Näin kertoo tänään Daily Mail -lehdessä tohtori Murali Lal. Hän vastasi kyseisestä virheellisestä sulamisväitteestä.
Entinen IIT Delhin professori Lal oli IPCC:n 2007 raportin Aasian osuuden johtava kirjoittaja ja koordinoija.
Raportissa ennustettiin Himalajan jäätikköjen sulavan vuoteen 2035 mennessä. Niin oli väittänyt Maailman luonnon säätiö WWF"

23 kommenttia:

  1. Ilmastotutkimuksessa on syytä aloittaa uusi aikakausi

    Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC on alunperin lähtenyt siitä olettamuksesta, että ihmistoiminnoista peräisin olevat CO2-päästöt olisivat ratkaisevassa asemassa maapallon ilmaston kannalta. Näinhän ei todellisuudessa ole, vaan ilmastoon vaikuttavat sekä maapallon ulkopuoliset että sisäiset tekijät monimutkaisella tavalla toisiinsa integroitunein vuorovaikutussuhtein.

    AGW-teorian pönkittämiseksi M. Mann ja IPCC:n "lätkäjoukkue" yritti häivyttää Keskiajan lämpökauden maapallon ilmastohistoriasta. Tätä voidaan perustellusti pitää ilmastotieteen historian suurimpana huijausyrityksenä. Ilman Keskiajan lämpökautta moderni lämpökausi olisi saatu näyttämään dramaattisemmalta ja sitä ei IPCC:n ytimeen kuuluvien tutkijoiden mukaan olisi voitu selittää muulla kuin ihmisen toiminnoista peräisin olevan CO2-pitoisuuden nousulla.

    Seuraavassa ote uusimmasta IPCC:n raportista (2007) jossa väitetään, että 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon 50-vuotisjakso olisi ollut Pohjoisen pallonpuoliskon lämpimin 1 300 vuoteen:

    " It is likely that this 50-year period was the warmest Northern Hemisphere period in the last 1.3 kyr, and that this warmth was more widespread than during any other 50-year period in the last 1.3 kyr."

    IPCC:n raporteista paljastuneet virheet ja perusteettomat väittämät ovat murentaneet luottamusta koko IPCC:n toimintatapoihin. Toisaalta taas itse IPCC:n taholta on näkynyt näitä virheitä vähätteleviä kannanottoja ja vakuutteluja siitä, että raportit perustuvat vankkaan todistusaineistoon ja näyttöihin siitä, että ilmastonmutoksen takana olisivat ihmisen toiminnot.

    Geologiset, astrofysikaaliset ja historialliset todisteet nykyaikaa lämpimämmästä Keskiajan lämpökaudesta ja vielä sitäkin lämpimämmistä jaksoista viime jääkauden jälkeen ovat kuitenkin yksiselitteisesti niin vakuuttavat, että niitä ei voi kumota. Sama pätee pikku-jääkauteen, jolloin oli hyytävän kylmää auringon aktiivisuuden ollessa pitkän aikaa erittäin alhaisella tasolla. Ne osoittavat myöskin sen, että jopa useiden asteiden suuruinen vaihtelu kuuluu luonnollisena ilmiönä maapallon ilmastoon.

    Stabiili ilmasto dynaamisessa systeemissä on mahdoton. Pikku-jääkauden jälkeen vähitellen tapahtunut ilmaston lämpeneminen voidaan hyvin selittää suurelta osin auringon aktiivisuuden nousulla ja sen aiheuttamalla vaikutuksella maapallon valtameriin varsinkin, kun otetaan huomioon astrofyysikkojen osoittama Grand maximum auringon aktiivisuudessa 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla.

    Perustellusti voidaan sanoa, että IPCC nykymuodossaan on tullut tiensä päähän. Jatkossa on syytä varmistaa ilmastotutkimuksen avoimuus ja puolueettomuus, poikkitieteellisyys sekä ennen kaikkea riippumattomuus. Poliittiset tarkoitusperät tai ympäristöjärjestöjen painostus tieitynlaisten tulosten saavuttamiseksi eivät kuulu tutkimusmaailmaan.

    Koska maapallon lämpötalouteen vaikuttavat niin planetaarisen systeemin kiertoparametrit, auringon aktiivisuuden vaihtelu, valtameret ja niiden oskillaatiot sekä maapallon oma geologinen ja geokemiallinen toiminta kuin ilmakehän koostumuskin, tutkimuksessa on oltava mukana ilmastotieteilijöiden ohella astrofyysikkoja, geologeja ym. tarvittavia tutkijoita. Eivät maapallon ilmastoon vaikuttavat luonnon syklit ole mihinkään kadonneet.

    Ilmastotutkimuksessa on aloitettava uusi aikakausi, jossa maapallon ilmastoon vaikuttavia eri osatekijöitä ja niiden vuorovaikutussuhteita tarkastellaan kokonaisvaltaisesti ja tasapuolisesti.

    Tieteen tehtävänä on antaa mahdollisimman objektiivinen kuva ilmaston vaihtelun syistä.

    VastaaPoista
  2. Miksi näistä ei uutisoida Suomessa? Tämä on niin pers..stä!

    VastaaPoista
  3. MIKÄ ON KUN ET UUTEEN SUOMEEN TÄTÄ FAKTAA ASETA.

    Miehellä on selkeä asia eikä saa siitä juttua kunnon alustaan<8puheenvuoro) aikaiseksi. Turha täällä on "ketkutella" aseta juttusi AINA myös puheenvuoroon!

    Tanskanen saatana, koita jo herätä, vain "oma blogi" ei tuo näkyvyyttä, sulla on liian kovaa tekstiä tänne unohdettavaksi.

    VastaaPoista
  4. Ilmastoliioittelu - Epätieteellinen hypetys ns. ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä maksaa maltaita

    http://www.telegraph.co.uk/comment/columnists/christopherbooker/8349545/Unscientific-hype-about-the-flooding-risks-from-climate-change-will-cost-us-all-dear.html

    Näiden brittiveikkojen tietokoneleikeillä ei ole mitään todellisuuteen perustuvaa näyttöä reaalimaailmasta!

    VastaaPoista
  5. Tämä blogi riittää minulle (ja kolumnoinhan viikottain tuolla "Magneettimediassa" ja "E10Bensiini.com":ssa, linkit blogissa),jätän Uuden Suomen yms. pulinapalstat poliitikoille, julkimoille ja muille turhapuroille ;).

    VastaaPoista
  6. Kannattaa tutustua aiheeseen oil peak ja siinä esiintyviin vuosiin, sitten verrata YK:n ja EU:n tavoitevuosia, sen jälkeen voi tutkia vähän finanssiuutisia öljyyn liittyen ja katsoa mitä öljyhiekan parissa toimivien firmojen pörssikehitykselle kuuluu.

    Todellinen syy miksi poliitikot ovat niin alarmistia lienee tuleva öljykriisi, kun kulutus ylittää tuotannon joka taas kohtaa katon. Hiilessä samat kuviot jne.

    Jos kaikki menee kuten noiden perusteella näyttää, niin ollaan tosissaankin liemessä, mutta ilmastolla ei ole asiassa osaa ei arpaa, se on vain keino saada ihmiset toimimaan.

    Miksei kerrota sitten asian todellista laitaa, että 2050 mennessä aletaan öljystä kamppailemaan jopa voimakeinoin, onkin kysymysmerkki.

    Hintojen raju nousu kyllä lopettaa fossiilisten käytön 2050 mennessä, joten aika surkuhupaisaa katsoa noita päättäjiä jotka 'sitoutuu' pitämään lämpenemisen alle 2 asteen. Nykyään lämpeneminen jotain noin 0.4 astetta sadassa vuodessa (12/1978-1/2011 trendi satelliittidatan mukaan), jos sitäkään.

    VastaaPoista
  7. Eiköhän Albert Gorelta olisi aika ottaa Nobelin rauhanpalkinto takaisin. Mieshän puhuu täyttä potaskaa elokuvassa "The Inconvenient Truth".

    Vuonna 1991 Rooman Klubi julkaisi kirjan "The First Global Revolution" (Ensimmäinen Globaali Vallankumous), jonka kirjoittaja oli Alexander King ja Bertrand Schneider... Kirjan sivulla 104-105 löytyy seuraava lausunto:

    "Etsiessämme uutta vihollista voidaksemme yhdistyä me keksimme ajatuksen että saastuminen, kasvihuoneilmiön uhka, vesipula, nälänhätä ja muu vastaava olisi vastaus... Kaikki nämä vaarat ovat ihmisen toiminnasta johtuvia... Näin ollen todellinen vihollinen on ihmiskunta itse"

    David Rockefeller (Standard Oilin perustajan sukua) perusti Rooman Klubin 1968 luomaan paniikkia ihmiskunnan yhdistämiseksi. 1972 Rooman Klubi julkaisi paniikkia lietsovan kirjansa "Limits to Growth", jossa vaadittiin kestävää kehitystä. Rooman Klubi ja Rockefeller käynnisti nykyisen luonnonsuojeluliikkeen ja ilmastonmuutosvouhotuksen. YK ympäristöohjelma ja ympäristökokoukset (mm. Rio, Kairo Kioto, Kööpenhamina) ovat peräänkuuluttaneet kekstävää kehitystä mikä tarkoittaa totaalista sosiallista kontrollia rakentamalla vihreä suunnitelmatalous ja päästöoikeuskauppa ja laskemalla väkilukua alas useilla miljardeilla (!!!).

    Samaan aikaan kun Rooman Klubi perustettiin niin Rockefellerin juoksupoika Henry Kissinger neuvotteli arabien kanssa sopimuksen, jonka mukaan USA estäisi öljyn poraamisen uusilta kentiltä Pohjois-Amerikassa ja ostaisi sen sijaan arabien öljyä. Vastaavasti arabien tuli sijoittaa petrodollarinsa USA:n arvopapereihin. Näin USA:n dollari irrotettiin kultakannasta ja kytkettiin raakaöljyyn. Tämä järjestely salli USA:n massiivisen velkaantumisen ja törsäilyn. USA sai myös hyviä rakennusurakoita ja asekauppoja Saudeista. 70-luvun alusta lähtien valtaeliitti on valehdellut että öljy loppuu vaikka sitä on Pohjois-Amerikassa yhtä paljon kuin Saudeissa. Siellä on mm. Bakkenin esiintymä ja Gull-saari. Lisää tietoa on kirjassa "The Three Sisters".

    Ympäristökriisillä on tarkoitus pelotella kansa hyväksymään globaali hallinto - maailmanhallitus.
    Mikhail Gorbachev antoi varsin paljastavan lausunnon vuonna 1996: "Ympäristökriisin uhka tulee olemaan 'kansainvälinen tuhon avain', joka tulee avaamaan tien Uudelle Maailmanjärjestykselle." -Mikhail Gorbachev, Monetary & Economic Review, 1996, s. 5

    Mikä on uusi maailmanjärjestys? Gorbachev vastaa - Gorbachev sanoi Moskovassa kommunistipuolueen kokouksessa 1987 näin: "Me olemme matkalla kohti Uutta Maailmanjärjestystä - kommunismin maailmaa. Emme tule milloinkaan kääntymään pois siltä tieltä."

    Öljyalan sisäpiiritiedon mukaan (Ken Fromm) valtaeliitti aikoo sallia öljyn hinnan nousta noin 200 dollariin tynnyriltä - samalla dollari romahtaa USA:n holtittoman ulkomaan velan ja inflaation vaikutuksesta ja arabit menettävät omaisuutensa USA:n arvopapereissa. Sen jälkeen USA:ssa aletaan taas porata uusia öljyesiintymiä Alaskaa myöden.

    Johtopäätös:
    -Ympäristökriisi on Rockefellerin ja valtaeliitin luoma keinotekoinen kriisi sosialistisen uuden maailman rakentamiseksi ja ihmiskunnan yhdistämiseksi
    -Maailman öljyvaroja on vähätelty arabien kanssa tehdyn sopimuksen noudattamiseksi ja vahvan petrodollarin puolustamiseksi
    -Petrodollari on tullut tiensä päähän ja se tullaan korvaamaan uudella valuutalla ja silloi piiloss olleet öljyvarat "löydetään" uudestaan

    VastaaPoista
  8. Olen jälkimmäisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä tuosta oil peakistä ja öljykriisistä, joka väijyy nurkan takana. Edellisen kirjoittajan väitteisiin en ota kantaa.

    Öljyn hinta tulee nousemaan huippulukemiin lähivuosina/vuosikymmeninä. Korvaavaa energialähdettä ei ole näköpiirissä.

    Ilmastonmuutossadun avulla kansalaiset saadaan tuntemaan huonoa omaatuntoa - olette syntisiä/syyllisiä - tehkää parannus. Aivan loistava idea.

    Bisnes kukoistaa, kaiken maailman joutavaa tehotonta tekniikkaa kokeillaan. Hölmöt antavat rahaa vielä noihin.

    Syy miksi asia puetaan toiseksi (Keisarin uudet vaatteet?) on se, että se oikea totuus on todellakin EPÄMIELLYTTÄVÄ. Ainostaan tässä Gore oli oikeassa, tosin ei sisällöllisesti.

    Jos kaikille kansalaisislle kerrottaisiin nyt, että ilmastonmuutos on 99,99999.... %:sti meistä riippumaton luonnonprosessi ja että meitä uhkaa vakava öljykriisi, niin miten luulisitte tämän vaikuttavan talouteen, ihmisiin yleensä ? Sehän olisi lähes sama kuin ilmoitettaisiin, että maata uhkaa jättimäinen taivaankappale ja se tuhoaa suurimman osan planeetan elämästä.

    En väitä, että tämän ilmastohypen takana olisi mitään varsinaista salaliittoa. Asiat vain joskus tuppaavat menemään johonkin suuntaan. Politiikkojen kesken vallitsee asiassa lähes täydellinen konsensus. Mutta hei ! Älkää vain kertoko tästä kenelläkään ;c)

    VastaaPoista
  9. En usko tuohon öljyn loppumiseen, siitä on peloiteltu viimeiset 50 vuotta. Kyllä öljyä ja kaasua riittää, koko Siperian mm. oletetaan kelluvan öljylautan päällä ja pohjoisnavan alla oletetaan olevan toisen puolen maailman öljy/kaasuvaroista.

    Hiiltä riittää vuosisadoiksi ja siitä voidaan tehdä Fisher-Trops - menetelmällä bensiiniä,saksalaiset kehittivät tuon jo toisen maailmansodan aikana.

    Lähi-idän öljy, joka nykyisin muodostaa 40% länismaiden kulutuksesta se sijaan on poliittisesti hyvin epävakaalla aluella ja siitä olisi pikkuhiljaa päästävä eroon nyt kun islamilainen vallankumous uhkaa aluetta.

    Mutta ei meilläkään hätää ole, jos vain estetään vihreä sabotaasi. Maallamme on erikoisen rikkaat uraanivarat, voisimme olla "uraanisheikkejä" tai "sähkösheikkejä" jos vain haluaisimme ja sanoa arabeille, että voivat juoda öljynsä. Kirjoitin aikoinaan TM:aan uraanikaivosteollisuudesta maassamme, siihen on linkki tässä blogissa. Olin itse mukana mm. ensimmäisissä Askolan uraanin rikastuskokeiluissa Imatran Voima Oy:ssa jo 1960-luvun alkuvuosina.

    VastaaPoista
  10. Jotta raakaöljy loppuisi, sitä ennen sen tynnyrihinnan pitäisi nousta äärettömyyksiin.

    Mutta jos öljy on liian kallista niin sitä ei sitten haluta ostaa. Tällöin kysyntä laskee. Tai sitten tuotantoa lisätään ja se laskee hintaa.

    Jos öljy vähenisi, niin hinta nousisi niin korkeaksi että olisi jo kannattavaa tehdä öljyä muilla tavoilla.

    Öljyn loppuminen perustuu kai siihen oletukseen että öljyä on vain nykyiset käytössä olevat öljyesiintymät ja öljyä käytetään vähintään nykyisellä vauhdilla tai nopeammin. Kuitenkin öljyä löydetään uusistakin paikoista. Ja öljy on semmoinen että sitä syntyy maan uumenissa aikojen kuluessa.

    USA:a vaivaa "suomettuminen" kun se ostaa arabien öljyä mikä estää sitä arvostelmasta arabeja ja islamia. Öljyä saisi kuitenkin muualta, USA:lla olisi itselläänkin maaperällään öljyä. Ja saa sitä ostettua esim. Norjasta, Venäjältä, Meksikosta, Equadorista tms.

    Blogin pitäjän viesti 4. maaliskuuta 2011 11.36 ja anonyymi 2. maaliskuuta 2011 18.31 ovat hyviä kommentteja.

    VastaaPoista
  11. Tämä venäläis-ukrainalainen öljyteoria voi teitäkin kiinnostaa, jos tuo toimii, niin ei kopu öljy ihan heti. Milenkiintoiseksi aiheen tekee se, että venäläisillä on aivan oma teoria öljyn syntymiseen. Sitä syntyy itseasiassa koko ajan lisää.

    http://www.gasresources.net/Introduction.htm
    http://www.gasresources.net/

    VastaaPoista
  12. Ei öljy voi loppua koska se ei ole ennenkään loppunut.

    VastaaPoista
  13. Melko ikävää että Suomen soissa on saman verran energiaa kuin pohjanmeren öljyssä.Tolla Fisher-Trops - menetelmällä saataisiin kaikki polttoaine jota täällä tarvitaan ja vain muutaman prosentin lisäyksellä, siis turpeen käytön lisäyksellä.
    Mikä tai kuka estää turpeen hyödyntämisn?

    VastaaPoista
  14. Ai muutaman prosentin lisäyksellä? Mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  15. Ihan kiva, että kommentoitte vaikkapa vain näin ilon huudahduksin, kiitos siitä. Vielä mukavampaa, jos kirjoitatte vähän enemmänkin ;)!

    VastaaPoista
  16. Blogin pitäjälle : "Anonyymi 4.3.2011 klo 10.05" jatkaa vielä hieman. Tarkoitin tietenkin että helposti, kustannustehokkaasti hyödynnettävät öljyvarat ovat ehtymässä. Milloin oil peak tapahtuu vai onko jo tapahtunut, ei varmuudella kukaan tiedä. Arvioita on monia, niin kuin asiantuntijoitakin.

    Miettikääpä tuota Kiinan kasvupotentiaalia ja heidän (energia)kulutustaan. Olemme lirissä...



    Alkuvaiheessa öljyn tuottamiseen kului murto-osa energiaa n .2%, nyt jo yli 20 % ja jatkossa luku kasvaa. Kun se ylittää 100 % tuotanto loppuu.

    Ei ne Siperian tai pohjoisnavan öljyvarat mitenkään helposti ole saatavilla, kyllä tulee hintaa öljylitralle...

    VastaaPoista
  17. Niin, niin kauan kuin minä muistan eli reilusti yli puoli vuosistaa on näitä tuomiopäivän profeettoja ja ennustuksia riittänyt, "Rooman clubin" ennusteen mukaan olisimme jo mennyttä kalua, mutta hyvinvointi senkun lisääntyy,sitä ennen oli pahan ilman lintu Malthus, kaikki väärässä.

    VastaaPoista
  18. Kivihiilestä voi tehdä öljyä. Kivihiiltä on paljon maaperässä. Muistan että joku sanoi töllössä joku vuosi sitten että kivihiili riittäisi öljykäyttöön tuhanneksi vuodeksi.

    VastaaPoista
  19. Laitahan tämä juttu vaan sinne UuteenSuomeen. Muuten syyllistyt siihen samaan, mihin meidän suuret mediatalot syyllistyy muutenkin, eli propagandaan (vaikeneminenkin on propagandaa). Eli, palvelet kaikkia suomalaisia viherpiiperrykseltä, kun laitat jutun US:ään.
    Please.

    VastaaPoista
  20. Mikä juttu? Siis tämä johon kommentoit? Voin toki laittaa, pyrin vain sinne lanseeraamaan myös hieman eri juttuja kuin tänne. Ja viittaan tähän samaan siellä tuossa hesarin arvostelussani, jos huomasit?

    VastaaPoista
  21. Öljyn tuotannon kehitys viimeiset 30 vuotta, sekä öljyn kulutuksen kehitys viimeiset 30 vuotta, tuon datan kun kaivaa, niin alkaa johtopäätöksiä syntymään.

    Intiassahan ei öljyn kulutus ole vielä edes päässyt kunnolla alkuun, Kiinassa aletaan vasta pääsemään sen makuun, Arabimaissa vaaditaan uudistuksia ja eiköhän sielläkin 10 vuoden sisään kulutus käänny rajuun kasvuun, kaikista hulluinta on, että öljykriisi tulee juuri silloin kun tuotetaan öljyä enemmän kuin koskaan.

    Eikä me voida asioille yhtään mitään, näiden ekovihreiden ansiosta ollaan vaan huonommassa jamassa siinävaiheessa kun alkaa ongelmat kolkuttelemaan ovella, ilmaston nimissä on hassattu rahat huuhaaseen eikä mitään olla saatu aikaan.

    VastaaPoista
  22. Niin,pitäisi ymmärtää se tosiasia,että viherliike on edesmenneen harppisaksan salaisen poliisin Stasin työkalu,jonka päämääränä on länsimaisen yhteiskunnan tuho. Sääli että niinkin moni, useimmiten arvostelukyvytön ja idealistinen nuori, eksyy aatteeseen,jolla ei ole mitään tekemistä ympäristön- tai luonnonsuojelun kanssa, ainostaan terrorismi.

    VastaaPoista