tiistai 8. maaliskuuta 2011

E10-bensiini - politiikka ohjaa taas tiedettä !






Aivan uskomatonta ! BMW:n johto ilmoitti toissapäivänä tutkivansa E10 -bensiinin haittavaikutuksia moottorien voiteluun ja mahdollisiin vakaviin moottorivaurioihin. Eilen ylempi johto tuli ulos ja kumosi väitteen, sanoen sen koskevan "vain EU:n ulkopuolista bensiiniä". Politiikka oli puuttunut peliin ja jostain ylhäältä EU:sta ilmoitettu, ettei tieto sovi "konsensukseen". Uusi väitehän on aivan järjetön.

Sinänsä tässä ei ole mitään uutta, IPCC on monen monet kerrat kumonnut jopa omien johtavien tiedemiestensä lausunnot ja antanut poliittisen julistuksen vastoin tosiasioita, tunnetuin tapaus kai se, joka sai neljännen seurantaraportin pääkirjoittajan, prof. Chris Landsean eroamaan IPCC:stä vastalauseena 2005.

Tutkija Juhani Laurikko tämän päivän Iltasanomissa esittää myös merkillisen väitteen, että etanoli ei tuottaisi tankkiin vettä. Vaikka aikoinani Laurikon kanssa kävimmekin Birminghamissa tutustumassa polttoaine- ja voitelulabran tulevaan alustadynoon, jonka sitten sinne toimitinkin (samoin kuin Suomen ensimmäisen täydellisen pakokaasulaboratorion Kemira-Vihtavuorelle ja laivapäästöille Wärtsilä Vaasalle), en tiedä Laurikon koulutusta , kemisti ei voine olla, koska jokainen alan ihminen tietää, että 100% absolutoitu etanoli hygroskooppisena ottaa ilmasta vettä aina nk.
aseotrooppipitoisuuteen asti. Moottorin paloprosessia ei haitanne, mutta meneekö siitä vettä öljyyn, erityisesti kylmissä oloissamme, siitä en olisi ollenkaan niin varma ja miksipä BMW ja Daimler sitä alkaisivat tutkia, jos epäilyjä ei olisi?

4 kommenttia:

  1. Omaan autooni 95e10 kuulemma sopisi, mutta kyseinen litku ei tankkiini mene. Jos ympäristöfasistit ylistävät kilvan jotain asiaa, siinä on oltava joku kierous ja/tai puute. Kas kummaa, tavalliset ihmiset vaikuttavat ajattelevan aivan samoin.

    Tulikin mieleeni toinen bensalegenda nimeltä "venäläinen bensiini vahingoittaa autoja". Juttu taisi mennä vielä niin pitkälle, ettei takuu enää kattanut korjauksia, jos autoon todettiin tankatun venakkobensaa. Viis siitä, että venäläiset ajavat uusilla autoillaan samalla bensalla ilman mitään ongelmia.

    Että näinkin pitkälle mennään, etteivät öljytuottajien voitot vaarannu.

    VastaaPoista
  2. Tällainen juttu tuli vastaan:

    Bensiiniin lisätyn etanolin vaikutukset ilmailukäytössä, ilmailuhallinto.

    Linkki: http://www.ilmailuhallinto.fi/uutiset?id=55624

    t. Jussi E-P

    VastaaPoista
  3. Lokakuun lopussa 1915 lähti suomalainen lähetystö Tukholmaan: senaattori Otto Stenroth, Samuli Sario, A. H. Saastamoinen ja Axel Lille. Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa. Ruotsin valtakunnanmarsalkka kreivi Douglas vaati Suomelta Pohjois-Suomea (Kemijoki rajaksi) ja tarjosi korvaukseksi "niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin se haluaisi."

    Suomalaisten lähetystö ei kuitenkaan halunnut luovuttaa Pohjois-Suomea, mitä Ruotsi yritti anastaa vielä 1918.

    lyyxem.freehostia.com/teljo.htm


    "Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia."

    "Presidentti Svinhufvud ei kaatunut yksin ruotsalaisystävälliseen politiikkaansa, mutta se kuitenkin hyvin oleellisesti edisti hänen kukistumistaan."

    - Veikko Heiskanen, kansanedustaja (ml), professori

    lyyxem.freehostia.com/1930.htm


    Vuonna 1905 yleistä äänioikeutta vastusti ruotsinkielinen "Huusis"-lehti. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus toteutui heinäkuussa 1906, jolloin säätyvalta päättyi. Linkissä Tuulispään pilapiirros.


    Piikkilangalla aidattu koulu Espoossa talvella 1908

    Vähävaraisten torpparien ja muonamiehien ponnistuksilla syntyi Luukkaan eli Luukin kansakoulu vuonna 1906. Jouluna 1907 C.G. Avellan teetti koulurakennuksen ympärille piikkilanka-aidan sekä karkoitti kevätlukukauden alussa kouluun pyrkivät lapset pois.

    suomenmaa.bravehost.com

    VastaaPoista
  4. Seuraavassa ne kohdat EASA:n raporttia koskevasta Trafin tiivistelmästä, jotka ovat kokonaan tai osittain sovellettavissa automalleihin, joita ole kaikilta osin suunniteltu tenttubensalle aikanaan, eli paljon ennen tenttubensaa koskevien standardien laatimista:

    Lainaus käyttäjältä: Jari Lyytinen Airworthiness Inspector, Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi (CAA Finland)
    "Etanoli voi käynnistää syöpymisreaktion joissakin alumiiniseoksissa. Reaktio tapahtuu korkeissa lämpötiloissa, joten vaaravyöhykkeessä ovat lähinnä moottorin kuumat alumiiniosat, jos ne on tehty etanolille alttiista seoksesta.
    - -
    Lambda-anturilla varustetuissa katalysaattoriautoissa moottorinohjaus säätää seossuhteen oikeaksi pakokaasuista mitatun happipitoisuuden perusteella ja pystyy siten mukautumaan tarvittavaan suurempaan polttoaineen syöttömäärään alkoholia sisältävällä polttoaineella. ... Polttoaineeseen lisätystä alkoholista johtuva perusseoksen laiheneminen aiheuttaa pakokaasun lämpötilojen kohoamisen ja voi johtaa pakoventtiileiden palamisesta johtuvaan moottorivaurioon ... sellaisissa moottoreissa, joita ei ole hyväksytty kyseiselle alkoholipitoisuudelle.
    - -
    Etanolin vaatima höyrystymislämpö on suurempi kuin bensiinillä. Etanolia sisältävällä polttoaineella onkin mitattu muutaman asteen verran suurempia lämpötilan pudotuksia kaasuttimen kurkussa, kuin puhtaalla bensiinillä. Tämä lisää vaaraa kaasuttimen jäätymisestä ja on syytä huomioida etenkin niillä moottoreilla, jotka tiedetään muutenkin herkiksi kaasuttimen jäätymiselle.
    - -
    Alkoholia sisältävään bensiiniin liukenee vettä huomattavasti runsaammin kuin puhtaaseen bensiiniin. ... Toisaalta vesi ei merkittävästi haittaa moottorin toimintaa niin kauan kuin se pysyy polttoaineeseen liuenneena. Kuitenkin liuoksen saavuttaessa riittävän vesipitoisuuden, erkanee vesi-alkoholi–liuos bensiinistä erilliseksi faasiksi. Koska tankillinen polttoainetta voi sisältää useita litroja alkoholia, kertyy myös erkaantunutta palamiskelvotonta vesi-alkoholiliuosta vastaava määrä säiliön pohjalle. Tämä voi estää bensiinin pääsyn moottorille. Koska etanolilla on oktaanilukua kasvattava vaikutus, laskee erkaantumisessa jäljelle jäävän bensiinin oktaaniluku. Siten kumpikaan erkaantuneista faaseista ei välttämättä enää täytä polttoaineen laatuvaatimuksia...
    - -
    Moottoribensiinillä on jo spesifikaation mukaisestikin selvästi korkeampi höyrynpaine. ... Bensiiniin sekoitetulla alkoholilla on myös höyrynpainetta nostava vaikutus. Vaikutus on suurimmillaan noin 1-2 til-% alkoholipitoisuudella. Siten sekoitettaessa esimerkiksi 5 til-% alkoholia sisältävää bensiiniä alkoholittomaan bensiiniin, saattaa syntyvän seoksen höyrynpaine nousta suuremmaksi kuin kummallakaan polttoaineella erikseen olisi ollut. Kohonnut höyrynpaine lisää riskiä höyrylukon muodostumisesta polttoainejärjestelmään, mistä seuraa polttoaineen syötön häiriytyminen.
    - -
    [Aiemmin bensiinissä ei sallittu] alkoholia lainkaan, josta syystä [sellaiselle bensiinille suunnitelluissa ajoneuvoissakin] on usein käytetty tiivisteissä ja vanhemmissa letkuissakin nitriilikumia, joka ei kestä alkoholia. Nämä tiivisteet ja letkut haurastuvat alkoholin vaikutuksesta, mistä voi seurata polttoainevuotoja ja tulipaloriski. Irtoavat kumimuruset voivat myös tukkia polttoainesuuttimia, mistä voi seurata moottorin käyntihäiriöitä. Komposiittimateriaaleista valmistetuista polttoainesäiliöistä voi alkoholi liuottaa hartsia, joka voi saostua suodattimiin tai muihin polttoainejärjestelmän osiin häiriten siten järjestelmän toimintaa. Säiliöiden alkoholinkestävyys riippuu niiden valmistuksessa käytetystä hartsilaadusta. Näistä syistä pelkkä moottorin hyväksyntä alkoholia sisältävän polttoaineen käyttöön ei riitä."

    VastaaPoista