perjantai 16. joulukuuta 2011

Syytä harkita ympäristöministerin vaihtoa?




DURBAN:issa siis ympäristöministerimme allekirjoitti meille jatkossa jopa, Mauri Pekkarisen mukaan, 100 miljoonaa euroa lisää vuodessa maksavan sopimuksen vain siksi, ettei halunnut "häiritä kokouksen päätöksen tekoa"! Tätä vartenko kansan valitsemat ministerit meillä ovat, oman maan etu viimeiseksi? Missä tahansa sivistysmaassa ministeri eroaisi tuollaisesta mokasta ja oman maan parturoinnista. Vai onko, vielä vakavampaa, kysymys siitä, ettei ministeri ymmärrä mihin nimensä maan puolesta laittaa? Tuollaisilla käytäväkeskusteluilla, joissa taputetaan päähän ja sanotaan, että kyllä me tämän jotenkin teille korvaamme, ei ole mitään arvoa,ne ovat "laulua lapselle".


HS pääkirjoitus tänään


"Sopimus merkitsee nykyisillä päästöoikeuksien hinnoilla 20–30 miljoonan euron lisäkustannusta vuosittain. Jos päästöoikeuksien hinnat nousevat, kustannuskin nousee. Miten voi olla, että Suomi, jonka metsät ovat suuri hiilinielu, joutuukin nyt maksamaan laskennallisista päästöistä eikä metsiä hiilinieluna oteta juuri lainkaan lukuun? Keskusta on jo havainnut tässä loistavan oppositiopolitiikan aseen ja aikoo hyökätä asialla koko hallitusta vastaan.

Niinistö puolustautuu sillä, että kaikki muu oli Durbanissa jo sovittu eikä Suomen toiveella enää haluttu avata neuvotteluja. Päätöksen teki neuvotteluja johtanut uusiseelantilainen diplomaatti. EU, joka käytti kokouksessa Suomenkin äänioikeutta, sai Suomen pysymään hiljaa ja lupasi ottaa Suomen ongelman huomioon myöhemmässä EU:n sisäisessä taakanjaossa. Olisiko Suomen pitänyt riskeerata koko ilmastosopu parinkymmenen miljoonan euron lisälaskun vuoksi, jonka EU on kaiken lisäksi luvannut korvata?

Sopimus on tehty, ja sen kanssa on elettävä. Ympäristöministerille ja hallitukselle jää nyt vastuu siitä, että EU pitää lupauksensa ja Suomi saa korvauksen kiistanalaisesta lisäkustannuksesta"

13 kommenttia:

  1. Mitä helv..???

    Niinistö siis testamenttasi äänensä Uudelle Seelannille,joka äänesti meidän lisämaksuistamme?
    Missä sitten oli Ville Niinistö,shoppailemassa,rannalla,huorissa vai nauttimassa kylmää Daquiria paluukoneen ensimmäisessä luokassa? On uskomatonta touhua,on todellakin!

    VastaaPoista
  2. No enpä olisi ikinä uskonut että HS lehdestä löytyy noin asiallista asiaa. Ja vielä oli otettu meidän maalaistenkin näkökulma mukaan. Ilmastonmuutoksen CO2 riippuvuutta ei sentään uskallettu kyseenalaistaa. Mutta perun kuitenkin pahat puheeni kyseisetä aviisista (tai siis osan niistä).

    VastaaPoista
  3. Taisi olla levittämässä ilmastietoisuutta paikallisessa bordellissa...

    VastaaPoista
  4. Durbanissa nyökkäiltiin ja ymmärrettin Suomen erikoistarpeita mutta ei tietenkään mitään paperilla, ihan vaan suullisesti = Suomi ei saa mitään. Samaa touhua kuin taannoin Brysselissä.

    Kyllä meille taas nauretaan.

    VastaaPoista
  5. Niin,en minäkään ymmärrä,miksi näitä edustajiamme lähetetään kalliilla tuonne kaukomaihin,josta he sitten lähtevät pois (?) ennen päätöksiä? Oliko kiire Linnan friikkijuhlaan (taisi tosin mennä vasta niiden jälkeen?) vaiko Talvivaaraa sabotoimaan? No, viimeksimainittu kuitenkin lienee vain tarkoitettu siirtämään median huomio pois Durbanin mokasta. Me kaikki siis maksamme nämä omissa veroissamme .. juuri uutisoitiin, että "uusiutuviin" siirtymisen johdosta sähkön hinta pian kaksinkertaistuu, sähkölämmitteisessä talossa se on tuhansia lisää vuodessa.

    VastaaPoista
  6. @Off-topickina on ihan pakko kommentoida tuoretta YLE:n uutista ja sen kielikukkasta:

    "Venäjän tulli on takavarikoinut Iraniin matkalla olleen matkustajan matkatavaroista radioaktiivista Sodium-22:ta. Aine havaittiin Moskovan Šeremetjevon kansainvälisellä lentokentällä"

    YLE

    Alkuaine "sodiumilla" on kyllä suomenkielinenkin nimi, "natrium", jos viitsii vilkaista sanakirjaa tai Googlen kääntäjää. Tästä paremmaksi pani enää Helsingin Sanomien "tiedepalsta" taannoin kääntäessään "Liquid Sodium":n "liukoiseksi soodaksi". Kun huomautin,tämä kuulemma "tuplamaisteri" valitti, että kun äidinkieli on ruotsi ... eipä ole juuri näkynyt tuon jälkeen,siirrettiin kai maisterisflikka keittiöhommiin ;=). Tässä tapauksessa kyse lienee YLE:n perinteisestä politrukista, eihän vielä voi syyttää "kesätoimittajaakaan"?

    VastaaPoista
  7. Siis ei haluttu enää avata neuvotteluja?
    Onko ymmärrettävä, että
    Suomen vaatimukset eivät edes olleet siinä vaiheessa
    ollenkaan teksteissä mukana, eikä niistä edes
    ollut neuvoteltu?!
    Elikkä viisas V. Niinistö totesi, että pahus
    unohdin meidän vaatimuksen ja hädissään nyt
    yrittää saada hyvityksen komissiolta.
    Niinistöstä ei ole neuvottelijaksi, aivan liian
    pehmeä mies tuohon porukkaan.
    Suomen vaatimus oli niin kohtuullinen, että se
    ei olisi kaatanut sopimusta.
    Ja me maksetaan tuollaisen ministerin palkkojakin vielä, hyi helvetti.

    VastaaPoista
  8. Jotain perin outoa tässä hommassa on. Missä se oli päätetty, että EU neuvotteli kaikkien jäsenmaidensa puolesta? Olemmeko jo liittovaltio, jossa voimme vain katsella ja ihmetellä unionin päätöksiä, joilla meiltä nyhdetään miljardeja lisää rahaa? Onko tässä jo päästy siihen perustuslainkin ohittavaan "luovaan ratkaisuun",
    jota "Siilinjärven ihmelapsikin" haikailee toisella rintamalla?

    VastaaPoista
  9. Olen tässä ihmetellyt, tulevatko ensi keväänä
    säästötoimien kohteeksi myös ilmastomiljoonat?
    Kataisen kommentti jossain vaiheessa oli, että
    ilmastoasiat hoidetaan.(väärin Katainen)
    Jos näitä miljoonia ei oteta säästökohteeksi
    myös muiden rinnalla, niin eiköhän siitä kepun ja soinilaisten taholta tule aikamoinen meteli.
    Sitä ei ymmärrä Erkkikään, ettei säästöjä
    tehdä myöskin myöskin siltä kantilta.
    Oliko muuten Vanhanen joka rahat lupasi?

    VastaaPoista
  10. http://www.cs.helsinki.fi/u/pmhalone/stuff/n%e4s%e4.jpg

    VastaaPoista
  11. Mistä lähtien EU on pitänyt jonkin lupauksensa? Tai ottanut huomioon jonkin Suomen ongelman sisäisessä taakanjaossaan?

    VastaaPoista
  12. Yksityisten pankkien velkarahasysteemi on maailman suurin huijaus. CO₂ on toiseksi suurin.

    VastaaPoista
  13. Älkääs nyt vaipuko epätoivoon. Olisihan Niinistö voinut allekirjoittaa paperin ihan vain tilaisuutta juhlistaakseen. Nyt Suomen maine sovittelevana maana sentään säilyi. Sarkasmia.

    VastaaPoista