perjantai 18. helmikuuta 2011

Vuoden 2013 auringonpilkkumaksimi pienin aikoihin, mutta sillä pelotellaan jo




Uusi Suomi

"Auringonpilkkujen maksimia odotetaan ehkä vuodeksi 2013. Daily Telegraph kertoi viime kesänä, että vuoden 2013 aurinkomyrskyn seuraukset voivat Nasan aurinkofysiikan laitoksen johtajan Richard Fisherin mukaan olla katastrofaaliset. Telegraphin mukaan aurinkomyrskyn pelätään pysäyttävän laajasti maailman elektroniikkalaitteet.
Uutistoimisto AP kirjoitti vuonna 2009, että yksi voimakkaampi aurinkomyrsky voi sekoittaa käytännössä koko Maan"


Boris Winterhalter

"Tekstissä kiinnittäkää huomio IL:n Ari Laaksosen yrityksiin kumota tai vähätellä Hannun väitteitä. Mielestäni Hannu vetää pitemmän korren. Minua jäi hymyilyttämään etenkin Laaksosen näkemys Hannun esittämästä ajatuksesta auringon aktiivisuuden hiipumisesta ja jopa pientä jääkautta muistuttavasta kylmenevästä ilmastosta, tosin ei vielä 2012 (liekö toimituksen erhe), vaan muutaman vuosikymmenen sisällä.

Tähän Laaksonen väittää , että “Avaruustutkijoiden mukaan näin ei ole. Minimi on ohitettu, ja seuraavaa pilkkumaksimia odotellaan vuodeksi 2013.”

Tässä hän ei ole seurannut näiden tutkijoiden viimeaikaisia kirjoituksia, joissa seuraavan pilkkumaksimin ennustetaan jäävän varsin pieneksi ja todetaan näin hiipuvan auringon johtavan todennäköisesti kylmenevään ilmastoon"

2 kommenttia:

  1. Näin radioamatöörinä toivottaisin tervetulleeksi sellaisen pilkkumaksimin kuin 1990 tienoilla oli. Pikkuteholla sai pidettyä samana päivänä lyhyillä aalloilla yhteyden jokaiseen maanosaan. Valitettavasti 2013 maksimi ei näytä olevan lähellekään sen veroinen.

    VastaaPoista
  2. Eli ionosfääri voimistui, jos oikein ymmärsin? Mikä on tarkkaan ottaen se frekvenssi tai kääntäen, aallonpituus, joka vielä heijastuu "normaalista" ionosfääristä eli kaukoyhteydet ovat mahdollisia?

    Ymmärsin joskus 1960-70 -luvulla Oulun yliopiston
    prof. Pekka Tanskasen tutkineen mikroaaltojen heijastumista ionosfäärissä. Tämä tutkimus hyppäsi yks´kaks iltapäivälehtien sivuille, kun joku komukkatoimittaja riemukseen huomasi, että tutkimuksen osarahoittaja oli CIA. Ilmiöillä ehkä on merkitystä myös horisontin yli näkeville ohjustutkille?

    VastaaPoista