torstai 20. lokakuuta 2011

Salaman isku lentokoneeseen on raju kokemus





Eilisen ukonilman aikana peräti kymmenen Finnairin koneen kerrotaan joutuneen salaman iskemiksi ja moni joutui palaamaan kentälle tarkastusta varten. Tämä oli hyvin poikkeuksellista. Vaikka kirjoittaja on montakin kertaa ollut matkustajakoneessa rajussa ukkosmyrskyssä, viimeksi tämän vuoden syyskuussa iltalennolla Pariisista Genovaan Italiaan ukonilma loimusi koko matkan ajan sivuilla, niin ainoastaan kerran olen ollut koneessa, johon salama todella iski.

Tämä tapahtui noin 25 vuotta sitten. Olimme skottilaisen liiketuttavani kanssa tulossa Finnairin koneella Jyväskylästä Helsinkiin. Koneen alkaessa juuri laskeutua Helsinkiin sen alla oli oudosti keltaisena hohtava pilvi ja samassa välähti kirkaaasti, kuin joku olisi ottanut valokuvan isolla salamalaitteella koneen sisällä.
Yhtäaikaisesti kuului kova jysähdys, aivan kuin joku olisi iskenyt koneen ulkopintaan jättimäisellä moukarilla ja koko koneen runko värisi usean sekunnin ajan.
Kaikki katsoivat ympärilleen naama kalpeana ja lentoemäntä kiiruhti ohjaamoon. Hän tuli sieltä ulos parin minuutin päästä ja kuulutti rauhallisesti: "Se oli vain salama, joka iski koneeseemme, ei mitään vaaraa, kaikki on kunnossa!" ja laskeuduimme normaalisti.

Lentokonehan on sähköteknisin termein nk. "Faradayn häkki", sähköisku, vaikka kuinka suuri, ei pääse sen sisään ja matkustajat ovat turvassa sähköiskulta. Uusissa, paljon rungossaan komposiitteja sisältävissä koneissa on sen sisällä metalliverkko tätä varten (oletan). Suurin vaara on koneen elektroniikan häiriintyminen tai vikaantuminen. Teoriassa voi salama polttaa rei´än siiven polttoainesäiliöön ja aiheuttaa räjähdysvaaran. Näin lienee joskus käynytkin, mutta se on erittäin harvinaista, "negatiivinen lottovoitto". Salamat iskevät maailmalla vuosittain tuhansia kertoja lentokoneisiin ilman suurta vaaraa ja aina laskeudutaan tarkistamaan mahdolliset vauriot. Raju ja pelästyttävä kokemus, yhtä kaikki!


(Lukijat suonevat anteeksi tämän tilapäisen poikkeamisen blogin pääaiheesta)

8 kommenttia:

  1. Eilen taisi muutenkin olla tähän vuoden aikaan harvinainen ukonilma, joka kaiken lisäksi pysyi koko ajan samassa suunnassa lounainen-koillinen. Tähän liittyen Hyvinkään ja Espoon välillä olevaan siirtojohtimiin osui salama, joka aiheutti Etelä-Suomen kattavan virtapiikin 19:25. Ei vahinkoja meillä, mutta digipoksi pimeni sekunniksi ja Wi-fi-poksi piti käynnistää uudestaan. Nyt tietenkin tulee mieleen se, että miten helppoa koko sähköverkko on lamauttaa tai tuhota. On se hyvä, että uusi Olkiluoto 3 on lentokonetörmäyssuojattu, mutta kun ne kaksi muuta eivät ole. Eikä muu elintärkeä infra.

    VastaaPoista
  2. Niin ja sitten on tämä aseteknologian "supersalama", josta kerroin ensimmäisessä laajassa jutussani TM:lle (sitten 1989:n) vuonna 2003:

    Huipputekniikan uudet aseet

    VastaaPoista
  3. Ei se runko mikään faradayn häkki ole. Faradayn häkkikin suojaa vain staattisilta sähkökentiltä ja salama on kaikkea muuta kuin staattinen.

    Metallikuoren suojaava vaikutus perustuu ns. skin effect'iin: korkeataajuinen virta etenee johtimessa vain sen pintaa pitkin.

    VastaaPoista
  4. No, täsmällinen määritelmä saattaa olla tuo, en ole sähköteknikko,luin vain tekun kemian linjan sähkötekniikan 44 vuotta sitten.

    Ei Faradayn häkin suoja kuitenkaan rajoitu vain staattisiin sähkökenttiin:

    Faradayn häkki

    "A Faraday cage or Faraday shield is an enclosure formed by conducting material or by a mesh of such material. Such an enclosure blocks out external static and non-static electric fields"

    Skin-efekti johtuu vaihtovirran johtimeen aiheuttamiin vastakkaisiin magneettikenttiin ja vastakkaisiin pyörrevirtoihin, jotka lisäävät vastusta. Kuparissa 60 hertsin vaihtovirralla tämän kerroksen vahvuus on n. 8,5 mm, korkeammilla jaksoluvuilla huomattavasti ohuempi.

    Mutta, tällaiset määritelmät muuttuvat ajan mukana, moni muukin, olen huomannut ja jos olet alan ammattilainen, lienet oikessa jos "hiuksia halotaan" ;=). Kiitos kommentistasi, tietorikkaat lukijat ovat foorumin helmiä!

    VastaaPoista
  5. Eiköhän tuo salamakin ole staattista, hankaussähköä? Tulivuoren purkautumisen pölypilvessäkin salamoi vimmatusti, ei se vettä kaipaa.

    VastaaPoista
  6. Tämän päivän Ilta-Sanomissa on jonkun onnekkaan ottama kuva, kun salama juuri iskee Finnairin Oulun iltakoneeseen 2 minuuttia lähdön jälkeen.
    Hyvin samanlainen kuva, kuin tuo blogin netistä löytynyt ja jossain Japanissa otettu. Paljonkohan miekkonen sai kuvasta? Lehtikin puhuu "Faradayn häkistä".

    VastaaPoista
  7. Mitä ihmettä? Eikö esim. HS ole kirjoittanut tämän olevan ilmastonmuutoksen aiheuttama ääri-ilmiö?

    VastaaPoista
  8. Ei varmaan lehti maksanut mitään tosta kuvasta.

    VastaaPoista