torstai 1. joulukuuta 2011

Talven sääennuste muuttuu päivittäin?





Sittenkin pakkastalvi ! (pääuutisen otsikko tänään Iltalehdessä)


Iltalehti perustaa käsityksensä amerikkalaisen Weather Service International´in uuteen ennusteeseen. Ei ole kovin monta päivää siitä, kun sama laitos IL:n mukaan ennusti lauhan sään jatkuvan aina maaliskuulle 2012 asti. Jos Iltalehti olisi ottanut asioista hieman selvää, tietäisi ettei firma ole enää vähään aikaan esiintynyt tuolla nimellä. Nämä Weather Channelit perusti John Coleman, joka aikoinaan lausui ilmastonmuutoksesta: "Historian suurin huijaus". Hän jos kuka tietää ;)!


Sää, jota ei pidä sekoittaa ilmastoon, kuten alarmistit aina hokevat kylmä kauden aikana, on kaoottinen ilmiö, se tottelee nk. Lorenzin epäsymmetrisiä differentiaaliyhtälöitä, joille ei ole tarkkaa matemaattista ratkaisua. Kun arvoja sijoitetaan yhtälöihin ja tietyn ajan tietokoneajon jälkeen uudet arvot sijoitetaan samoihin yhtälöihin (nk. iteroidaan), huomataan, että joka ajolla saadaan eri tulos ja jo parin viikon ajon jälkeen tulokset voivat olla täysin päinvastaiset. Lorenz
kutsui tätä perhosilmiöksi, joka on äärimmäisen herkkä aloituarvoille. Lyhyesti, pitkä ajan sääennusteet (> 2 viikkoa) ovat silkkaa humpuukia, vaikka käytettävissä olisi kuinka suuri tietokone hyvänsä, "sammakkosetä" arvaa yhtä hyvin. Vastaavaa matematiikka tottelee mm.talous, joka kuten nyt nähdään, ei ole kenenkään ennustettavissa, vaikka nobeleita aiheesta on jaettu pinottain!


LÄHDE


Tässä tuoreen Wall Street Journalin kertomaa ilmastohuijauksesta:

WSJ

2 kommenttia:

  1. Yli kahden viikon päähän menevät ennusteet ovat tosiaan pääasiallisesti silkkaa humpuukia, joskin joitain trenedejä löytyy valtamerien lämpötiloihin ja El Nino ilmiöön littyen. Suomessahan kuumaa kesää seuraa yleensä kylmä talvi, ja päinvastoin. Eläimet osaavat näitä trendejä jotenkin ennustaa, siihen perustuu sammakkomiesten ennustukset.
    ¨
    Sää ei kuitenkaan sinänsä ole mitenkään täysin kaaoottinen ilmiö, tekijöitä vaan on niin paljon, että matemaattiset mallit muutamia poikkeusolosuhteita lukuunottamatta ovat jo lähes pelkkiä arvauksia jos ennustetaan yli viikon päähän.

    VastaaPoista
  2. Kaoottiset systeemit

    Lorenz attractor

    dx/dt = s(y - x)
    dy/dt = -xz + rx - y
    dz/dt = xy - bz
    Usual parameters: s = 10, r = 28, b = 8/3
    Lyapunov exponents (base-e): l = 0.9056, 0, -14.5723
    Kaplan-Yorke dimension: DKY = 2.06215
    Correlation dimension: D2 = 2.068 + 0.086
    Ref: E. N. Lorenz, J. Atmos. Sci. 20, 130-141 (1963)

    Nuo "trendit" ovat nk. sisäistä vaihtelua, tavallaan ennustettavia ovat myös mm. jääkaudet ja Milanchovits´n syklit hyvin pitkillä ajanjaksoilla, jotka johtuvat Maan radan muutoksista. Auringon toiminta luonnollisesti,joka on kiivaan debatin aihe. Vaikka suorat säteilyn muutokset eivät selittäisikään kuin pieneltä osin, Svensmarkin teoria (jota CERN testaa jo jatkokokein)kosmisen säteilyn roolista pilvenmuodostumisessa ja aurinkotuulen vaikutus siihen on mielenkiintoinen. Suuri ongelma ennustamisessa on,jos mukana on antropogeeninen tekijä, silloin muinaiset ilmastot eivät implikoi tulevia. Ja nähdäänhän, miten huonosti esim. IPCC:n tietokonemallit korreloivat todellisuuden kanssa.

    "Sammakkosetien" ennustusten teho perustuu siihen,että ihmiset muistavat vain paikkansapitävät,joita niitäkin pakostakin osuu.
    Muistan radion varhaisvuosilta tuon yleispätevän sääennusteen: "Puolipilvistä, pilvistä tai poutaa" ;=).

    VastaaPoista