tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kyllä se ilmastonmuutos näyttää olevan totta

Todentotta, olin kolme päivää Pohjois-Floridassa, Kissimmeessä ja Cape Kennedyssä ja vähän "hotvakkaa" oli vuodenaikaan nähden, lähtöpäivän eli sunnuntain aamuna yöllisen ukkosen ja sateen jäljiltä vain + 17 C, joka saa ihmiset Floridassa pukemaan turkikset ylleen. Lensin Atlantasta Pariisiin, jossa muistini mukaan huhtikuun lopulla on kesäisen kaunista ja lämmintä ja pakkasin pusakan lentoyhtiölle luovuttamaani laukkuun ja matkailin hellepaidassa. Pariisissa oli laskeutuessamme +8 C, satoi ja tuuli. Finnair ei säästösyistä osta putkipaikkaa ja värjöttelimme platalla tuulessa ja sateessa jonottamassa koneeseen pääsyä. Tai minä värjötin, muilla oli paksua toppatakkia ja ulsteria ja näyttivät silti olevan kylmissään. Suomalaisena en kuitenkaan osoittanut mitään merkkejä palelemisesta, vaan annoin turkisten kantajien mennä ensin. Nykyisin ihmisillä ei enää ole sellaisia lämpimiä tunteita lähimmäisiään kohtaan, kuin oli vielä 40 vuotta sitten, kun nuorena miehenä tulin Bangkokista Helsinki-Vantaa -15 asteen tammikuiseen taksijonoon t-paidassa ja lei kaulassa; nenä punaisena muut odottajat työnsivät minut ensimmäiseen taksiin, "Palelluthan sinä nuori mies muuten!". No, ehkä wanhan höperön miehen kuuluukin kuolla keuhkokuumeeseen. Niin, eli otsikon aiheeseen vielä palatakseni, ilmastonmuutos näyttää väistämättömältä,mutta miksi sen on päinvastoin, kuin ilmateologian laitokset väittävät, jäähtyykö aurinkomme sittenkin ja edessä on uusi jääkausi? EDIT: Vielä Floridasta; tammi-helmikuussa ei Floridan pohjoisosissa ole mitenkään tavatonta, että aamulla lämpötila on jopa pakkasen puolella, olen omin silmin nähnyt autoni ikkunat jäässä siellä. Tuolla mainitulla viikolla lehdissä siellä oli erikoinen uutinen: Kolme armeijan erikoisjoukkojen miestä paleltui kuoliaaksi Evergladesin suoalueella survival-harjoituksessa eksyttyään ja helikopterilla eivät löytäneet ajoissa. Paleltuu kuoliaaksi Etelä-Floridassa? Kyllä, kun ensin kastuu ja sitten yöllä menee pakkaseksi, Saharassakin on väkeä menehtynyt yöaikaan, vaikka päivällä mittari voi näyttää varjossa + 50 astetta C !

5 kommenttia:

  1. @Ja heti ensimmäinen kommentti kirjoittajalta: Nyt on joku "uudistaja" taas päässyt räpeltämään Googlen hyvää blogialustaa ja vaikka konseptiin jaat tekstin kappaleisiin, tänne se tulee yhtenä pötkönä... pahoittelen"

    VastaaPoista
  2. Hehheh on ne aikamoisia "erikoisjoukkoja". Ei tullut mieleen tehdä tulta tai edes pysyä liikkeessä? :D Eipä ainakaan tarvitse venäläisten pelätä hyökkäystä Siperiaan...

    VastaaPoista
  3. @Anonyymi I:

    Nämä sotilaat olivat kai survival-harjoituksessa minimivarustuksella, tuli ei syttynyt lähes 100% tropiikin kosteudessa ja polta nyt tuoretta suokasvia?
    Aivan varmaan myös liikkuivat. Emme pysty täältä arvioimaan todellisia olosuhteita tai miehistön taitoja, kyllä jokainen parhaansa tekee kun kuolema uhkaa. Luonto voi olla yllättävän vaarallinen.

    VastaaPoista
  4. Kyse onkin ILMASTON muutoksesta.. jos tiedät mikä on ilmaston ero verrattaessa säähän. Muutos tapahtuu maapallon keskilämpötiloissa. Ja muutoksen voivat aiheuttaa toki muutkin seikat, kun vain kasvihuoneilmiön voimistuminen, kuten esimerkiksi mannerliikunnot, muutokset maan kiertoradassa ja asennossa... sää vaihtelee, eikä ilmastonmuutos tarkoita sitä, että automaattisesti joka paikassa nyt olisi lämpimämpää... voi tsiisus...

    VastaaPoista
  5. @Toki minä tiedän. Ja niin tietävät alarmistitkin,jotka hihkuvat "ilmaston lämpenemistä" heti kun sattuu keskimääräistä lämpimämpi päivä. Tämä oli sarkasmia,jos ymmärrät?

    VastaaPoista