lauantai 19. joulukuuta 2009

Kööpenhamina päättyi turhautumiseen







Kööpenhaminan COP15 "uskonkokous" sitten päättyi turhautumiseen, asiantuntijat noin sanoivat jo ennen sen alkua. Vain löysiä julkilausumia, jotka eivät sido mihinkään. Ja "hiilijalanjälkeä" tämä vihreiden hulabaloo tuotti yhtä paljon kuin koko Marokon maa vuodessa. Kylmää oli, mutta alarmistit haaveilevat jo Meksikosta ensi vuonna. Ehkäpä meidän kannattaa maksaa nämä vihreiden huvimatkat,jos eivät osaa päättää mitään,säästyy loput rahoista ;-)!


Tarjosin Helsingin Sanomille alla olevaa kommenttia 12.12.2009. Ei ole näkynyt ja kolmeen tiedusteluuni sen kohtalosta en saanut mitään vastausta (siis "Mielipide"-osastolta), niinpä julkaisen sen täällä:


"HISTORIAN SUURIN HUIJAUS" KÖÖPENHAMINASSA?


Parisen viikkoa ennen Kööpenhaminan suuren COP15-ilmastokokouksen alkua paljastui brittiläisessä East Anglian yliopiston ilmastontutkimusyksikkö CRU:ssa järjestelmällinen huijaus, jossa lämpötilalukemia oli "korjattu", jotta ne todistaisivat lämpenemisen puolesta ja tulosten pohjana oleva nk. raakadata hävitetty. Asiasta on käynnistetty virallinen tutkimus ja laitoksen johtaja Phil Jones "hyllytetty".

Tämän tutkimuslaitoksen tuloksiin pohjautuvat suurelta osin hallitusten välisen ilmastopaneeli IPCC:n suositukset eri maiden hallituksille toimenpiteiksi "ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi". Vaikka näin tieteellinen pohja oli "missiolta" pudonnut pois, alkoi Kööpenhaminan kokous kuin mitään ei olisi tapahunut ja miljardeja veronmaksajien rahoja syydetään sen päätöksin tuntemattomaan.

Toki IPCC:n johtaja Rajendra Pachauri piti tapausta "vakavana" ja "ilmastonlämpenemisen isä", NASA:n tri James Hansen päätti boikotoida Kööpenhaminan kokousta perustelunaan se, että "päästökauppa on nykyajan anekauppaa ja huijausta". Kotisuomessa liikkuu huhu,
että media olisi hallituksen toivomuksesta luvannut vaieta skandaalista "ettei Kööpenhaminan sopimus vaarannu".

Tämä kaikki saa tavallisen kaduntallaajan miettimään, miksi meiltä salataan tosiasiat? Onko kysymyksessä, kuten amerikkalaisen Weather Channel´in perustaja Joe Coleman sanoo, "Historian suurin huijaus", vaiko norjalaisen nobelistin Ivar Giaever´in nimeämä "uususkonto"?

6 kommenttia:

  1. Tarjoa Aamulehteen...

    Kiitos blogista.

    VastaaPoista
  2. Niin, voisi ajatella,mutta riittäköön hesariin, sitähän luen (ei mimulla mitään Aamulehteä vastaan ole, mutta kun asun täällä pääkaupunkiseudulla ..). Jotkut laittavat kommenttinsa "laajaan jakeluun" ja tarjoavat kymmeniin lehtiin (onko niitä niin paljon?), mutta monet lehdet pahastuvat tuosta, minä en koskaan tarjoa muuta kuin yhteen lehteen kerrallaan ja se on hesari. Kerran vuoskymmenessä tärppää, kun joku minua ei ennestään tunteva toimittaja sattuu olemaan vuorossa ;-) !

    VastaaPoista
  3. Vasarahammer laittoi hyvän jutun ilmastovouhotuksesta.

    http://vasarahammer.blogspot.com/2009/12/katumaasturin-hiilijalanjalki.html

    VastaaPoista
  4. Lähetin Eija-Riitta Korholalle kommentin nimimerkillä M-K. Tila ei ehkä tässä riitä joten kommentin ja ER:n vastauksen voi lukea täältä:

    http://www.korhola.com/#/question/answers/16144

    VastaaPoista
  5. vanhanen siitä suomalaiset tykkää, vanhanen siitä suomalaiset tarmoa saa, turha kommentti mutta kommentti silti.

    VastaaPoista
  6. helsingin sanomat sensuroi kaikki kirjoitukset
    jotka se katsoo valtaa pitäville hankaliksi.
    olen ihmetellyt sitä väitettä jäätikköjen sulamisesta ja että merivesi nousee,olen asunut
    Suomen lahden rannalla koko pienen ikäni muistini ulottuu noin 60 vuoden taakse ja väitän
    meriveden korkeuden olevan edelleen samalla tasolla kuin 60v.sitten joten kysymys kuuluu missä VESI???

    VastaaPoista