maanantai 2. huhtikuuta 2012

Venäläinen tutkija: "Pieni jääkausi alkaa vuonna 2014"



(Kuvalaina lähteen artikkelista)




Nostan tänne erään lukijakommentin aiheen:


Venäläinen tutkija Habibullo Abdusamatov ennustaa, että uusi jääkausi on tulossa. Hän on varma, että Maata odottaa poikkeuksellinen kylmä helteen sijaan.

Abdusamatov ennustaa Themsen, Seinen ja Reinin jäätymistä. Tutkijan mukaan 2000-luvun keskellä tilanne on sama kuin vuosina 1645-1715, kun kylmyyden, nälän ja maahanmuuton vuoksi Pohjoismaiden väestö oli huomattavsti vähentynyt.

Abdusamatov on seurannut auringon aktiivisuutta. Auringon aktiivisuus vaihtelee 11- ja 200-vuotisen auringonpilkkujakson mukana. Abdusamatovin mukaan nyt 200-vuotinen jakso on koittanut, kun Maa saa vähemmän energiaa. Tällä hetkellä Maa maailman merten keräämää lämpöä. Mutta jo vuodesta 2014 asti sää kylmenee huomattavasti ja vuoteen 2055 mennessä kylmyys on pahimmillaan. Abdusamatovin mukaan ilmastonmuuteoria ei saanut tieteellistä vahvistusta.

(Pulkovan observatorion johto ilmoittaa, ettei Abdusamatovin teoria ole observatorion virallinen kanta)

LÄHDE

9 kommenttia:

  1. Habibullo Abdusamatov on ihan hyvän sortin sekopää, koska hän sentään tekee selkeän ennusteen.

    "From early 90s we observe bicentennial decrease in both the TSI and the portion of its energy absorbed
    by the Earth. The Earth as a planet will henceforward have negative balance in the energy budget which will
    result in the temperature drop in approximately 2014."

    Ei tarvitse odottaa vuosikymmeniä, kun näkee hänen ennusteensa olevan päin prinkkalaa. Jaksan kyllä odottaa. Kiva laittaa tämä korvan taakse ja katsoa, mitä selityksiä tämä herra keksii kun lämpötilat eivät putoakaan.


    [1]
    http://icecap.us/images/uploads/abduss_APR.pdf

    VastaaPoista
  2. @Varmaan ihan vastaavia,kuin nämä lämpenemistä ennustaneet alarmistit,kun ei lämpenekään; itse asiassa sekin todistaa lämpenemisestä,o.e.d.

    ;)

    VastaaPoista
  3. Jännityksellä odotamme mitä tuleman pitää. Minä en enää kykene uskomaan minkäänlaisiin ilmastoennusteisiin. Taidan vain odotella.

    VastaaPoista
  4. Reaalimaailmassa (toisin kuin IPCC:n tietokonemalleissa)on nyt tilanne se, että ilmaston lämpeneminen pysähtyi 10 vuotta sitten. Tämän voi jokainen todeta viidestä eri mittaussarjasta (UAH, RSS, GISS, HadCRUT3,NCDC)

    Nyt kannattaa suunnata tarkastelunäkökulma tuleviin vuosikymmeniin, kun ilmasto viilenee heikkojen aurinkosyklien 24, 25, 26 ja valtamerien toiminnan yhteisvaikutuksen myötä. Kun heikot aurinkosyklit ovat kestoltaan kukin noin 12 - 13 vuotta, ajallisesti on tällöin kyse 30-70 vuoden pituisesta viileämmästä jaksosta. Toivokaamme kaikki, että ei palata Pikku-Jääkauden hyisiin oloihin, joskin sekin on mahdollisuuksien rajoissa.

    Nyt menossa oleva aurinkosykli saavuttaa maksiminsa 2013, mutta jää paljon heikommaksi kuin 1980- ja 1990-lukujen voimakkaat aurinkosyklit. Astrofyysikkojen mukaan aurinkosykli 25 onkin sitten jo heikoin useaan sataan vuoteen.

    Tästä on seurauksena, että valtameriin ei varastoidu enää lämpöä siten kuin voimakkaiden aurinkosyklien aikana ja näin ollen ilmasto viilenee.

    VastaaPoista
  5. Noh, eiköhän se IPCC kuitenkin keksi jonkin uuden ilmastoa viilentävän molekyylin. Tai ehkä he tekevät fyysikkoratkaisun eli keksivät uuden "pimeän" hiukkasen, joka viilentää ilmastoa. Hiilidioksidi luonnollisesti vähentää tämän pimeän hiukkasen määrää, joten hiilivero säilyy edelleen hallitusten työkalupakissa.

    VastaaPoista
  6. @Tuskin tarvitsee edes keksiä. Media on aivopessyt kansan niin syvästi,että "ilmasto lämpenee" vaikka meillä olisi kilometri jäätä niskassa. Kas mantran säilymisen takaavat kolme siitä hyötyjää:

    1. Amoraaliset tutkijat jotka rypevät rahassa.
    2. Vihreät joiden unelma länsimaiden tuhosta on
    lähellä.
    3. Hallitukset,jotka voivat verottaa loputtomasti
    "energiaveroilla".

    VastaaPoista
  7. Wolf-Gleisbergin syklin struktuuri on syntymässä. Tällä rakenteella, jonka syklin pituus on n. 80v, on historiassa ollut merkittävä vaikutus. Katsellaan ja odotellaan ehkä n. 2030-40 näemme. Ken elää, hän näkee.

    VastaaPoista
  8. Meret ovat lämmenneet myös viimeiset 17 vuotta.

    VastaaPoista