perjantai 6. maaliskuuta 2009

Harhakäsityksiä ydinvoimasta






Jossain täällä joku kysyi,vastustavatko vihreät ydinvoimaa,vaikka se olisi ainoa keino pelastaa maapallo ? Minä puolestani uskon,että vihreät vastustavat kaikkea edistystä,joka saattaisi lisätä maan hyvinvointia !

En ymmärrä tuollaista puoluetta,jonka missiona tuntuu olevan vain änkyröidä teollisuutta ja teknologiaa vastaan. Rousseau saarnasi "paluusta luontoon" aikana,jolloin edes lokomotiivia ei ollut keksitty ja hevosen kasat olivat kaupunkien suurin ympäristöongelma.

Jos fossiiliset polttoaineet ovat pannaanjulistettuja,niistähän hiili mukaan laskien saataisiin helppoa energiaa muutama sata vuotta eteenpäin,on ydinvoima ainoa realistinen vaihtoehto. Tuulimyllyjä voidaan rustata vahvasti tuettuina, niistä ei ole kuin pieneksi paikalliseksi ratkaisuksi ja ongelmia runsaasti,todellisia lintujen mestaajia ja lentokoneiden tutkien häiritsijöitä,äänisaasteesta puhumattakaan,lähiseudun asukkaat tulevat jo nyt hulluiksi välkkyvästä valosta. Ja,
ne vaativat "back-up":ksi aina samanverran fossiilista tai ydinvoimaa tuulettomille
päiville, joita on nimenomaan energian huippukulutuksen aikaan talven pakkasilla.
Tanska,keskellä tuulista merta oleva saari (ja esi-isieni maa),on oma lukunsa.

Aurinkoenergia on tulossa,mutta vasta pitkän ajan päästä,kennojen hinnan on alennuttava pari kertaluokkaa ja niiden valmistus tuo päästöjä toisaanna, olihan Toyota Priuksenkin koko valmistusketjun "hiilijalanjälki" suurempi kuin jättimaasturi Hummerin (hieman leikillisesti laskien ;).

Ydinvoimaloiden polttoaine on tuontitavaraa vain niin kauan kuin vihreät vastustavat sinänsä vaaratonta uraanikaivostoimintaa, uraania maassamme riittää ja isotooppijalostuksen ylikapasiteettia on maailmalla. "Miekat auroiksi"-teki Yhdysvallat ostaessaan entisen neukkulan plutoniumia MOX-reaktoreiden polttoaineeksi,
ajoittain jopa valtaosa USA:n ydinvoimasta tehtiin neukkulan ydinaseiden energialla !
Olkiluoto kolmosen viivästyminen johtuu vain siitä,että kysymyksessä on tähän asti maailman suurin yksikkö ja siksi hieman työläämpi. Siemensin lähteminen projektista ja keskittyminen Venäjän ydinvoimaloihin voi herättää epäilyksiä,tuleehan tämä pilottiyksikkö Arevalle hyvin kalliiksi,mutta se on tulevaisuutta ja nyt ydinvoiman
"boomissa" Arevalla ei ole varaa tupeksia.

5 kommenttia:

  1. Kirjoitit: "Minä puolestani uskon,että vihreät vastustavat kaikkea edistystä,joka saattaisi lisätä maan hyvinvointia !

    En ymmärrä tuollaista puoluetta,jonka missiona tuntuu olevan vain änkyröidä teollisuutta ja teknologiaa vastaan."

    Mitä mieltä olet sitten siitä, että vihreissä on melko paljon diplomi-insinöörejä, ja juuri teekkarien keskuudessa puolue on melko suosittu? Täällä yksi kirjoitus aiheesta: http://www.vihrealanka.fi/node/345
    Disclaimer: saattaa sisältää huumoria, ei sovellu huumoriallergigoille.

    VastaaPoista
  2. Anni: Hannun vastausta odotellessasi mene vaikka:

    http://www.uusisuomi.fi, klikkaa US-blogissa NYT. HAE: eija-riitta korhola, lue Vihreät pyytävät vaalirahaa ydinvoimateollisuudelta.

    Löydät näin aluksi ihan kivan keskustelun aiheesta.

    VastaaPoista
  3. Anni

    Hannu vastasi (herrasmiehenä) kauniisti, mutta tässä hieman taustaa:

    Vihreä aate solutettiin Länsi-Saksaan 1970/80 lukujen vaihteessa DDR:n (entisen Itä-Saksan) tiedustelupalvelun Stasin toimesta (KGB:n toimiessa "kummisetänä"). Tehtävä oli helppo (levitys "veljeskansan" keskuuteen) ja se levisi nopeasti muualle länsi-Eurooppaan. Myös tavoite: länsimaisen yhteiskuntajärjestelmän, teollisuuden ja talouselämän vahingoittaminen jäi elämään liikkeen keskuuteen. Tässä "lyhyen kaavan" mukainen selvitys siitä, miksi Suomenkin vihreät "vastustavat kaikkea kehitystä".

    VastaaPoista
  4. Mielestäni teknistä alaa opiskelevien/ sillä työtä tekevien kiinnostus vihreää liikettä kohtaa ei voi johtua pelkästä 'muoti-ilmiöstä'.Ensinnäkään en jaksa uskoa, että akateemisesti koulutetut olisivat näin epäjohdonmukaisia. Myöskään en jaksa uskoa, että teknologiasta elantonsa saavat ihmiset jotenkin uskonnonomaisesti vastustaisivat kaiken teknologian käyttöä. Kantsii lukea esim. Jyrki Kasvin tai Oras Tynkkysen blogeja, ja miettiä sen jälkeen, vastustavatko he kaikkea teknologiaa ja kehitystä.

    VastaaPoista
  5. Anni:

    Miksi sitten ydinvoimaa vastustetaan? Se on todettu olevan nopein (yli 1 000 megawattia) per laitos (verrattuna tuulivoimaan 2-3 MW per laitos korkeintaan tai sitä luokkaa , en ole sen alan asiantuntija)tapa CO2-päästöjen pienentämiseksi. Eurooppa on sen ottanut takaisin: Ruotsikin aktivoi 8 (ei kaikkia 10) ydinreaktoriaan. Kun Ruotsi-Suomen 16 (Suomeen rakennetaan kaikkiaan 8, nyt olevien ja valmistumassa olevan lisäksi), Pohjolan ydinvoimalakapasiteetti on melkoisen suuri ja omavarainen sekä melkoinen keino kasvihuonekasujen vähentämiseksi.

    VastaaPoista